Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Tuuli lähentelee tänään paikoin myrskylukemia, ja merellä syntyy kovaa aallokkoa

Merellä syntyy kovaa aallokkoa, ja tuuli voi paikoin yltää 19 metriin sekunnissa. LEHTIKUVA/Jussi Nukari

Päivästä on näillä näkymin tulossa tuulinen Suomen keskiosaa lukuun ottamatta. Ilmatieteen laitos varoittaa kovasta tuulesta Ahvenanmaalla, Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla, Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa. Varoitus on voimassa myös Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Lapissa.

Merellä syntyy kovaa aallokkoa, ja tuuli on paikoin lähellä myrskylukemia. Suomenlahdella ja Pohjois-Itämerellä tuuli voi yltää 19 metriin sekunnissa, ja vastaavia lukemia ennustetaan myös Selkämeren pohjoisosaan, Merenkurkkuun ja Perämerelle.

Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin Juha Tuomalan mukaan matalapaineen keskus pysyy melko lailla paikallaan Merenkurkun tienoilla. Sieltä keskus valuu etelään ja saavuttaa yön aikana Lounais-Suomen. Meteorologi kertoo, että kovan tuulen mahdollisuus säilyy pitkälle yöhön.

– Varsinaista myrskyä ei olla ainakaan toistaiseksi laitettu varoituskarttoihin. Sitä joutuu nyt vähän seuraamaan, Tuomala sanoi aamulla kello yhdeksän jälkeen STT:lle.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi