Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Vesivajeeseen luvassa apua, matalapaine pyörii viikolla Suomen yllä

Sadetta on luvassa koko maassa. LEHTIKUVA / LAURA UKKONEN

Suomen monin paikoin matalat järvenpinnat ja niukat pohjavedet saavat korjausta alkavalla viikolla. Sadetta on luvassa koko maassa, kun matalapaine pyörii Suomen yllä, arvioitiin Ilmatieteen laitokselta sunnuntaina.

Talven lähestymisen yksi etappi saavutettiin sunnuntaiaamuna: syksyn ensilumi mitattiin Utsjoella. Ajokeli oli kuitenkin sunnuntaina päivällä Lapissakin normaali.

– Lunta voi sataa viikon mittaan myös muualle pohjoiseen Lappiin, ainakin Käsivarressa, arvioi päivystävä meteorologi Nina Karusto STT:lle.

Sunnuntaina vesisade kasteli Kaakkois-Suomea sekä toisaalta aluetta Pohjois-Savosta Pohjanmaalle ja Lappiin.

Maanantaina on Karuston mukaan syytä varautua vesisateeseen varsinkin maan länsiosissa. Sateenvarjoilla on todennäköisimmin käyttöä länsirannikolla, muualla vettä ripsii hajanaisesti.

– Tiistaina voidaan saada maan ylle voimakkaampi matalapaine, sade näyttäisi olevan silloin runsaampaa. Tiistaina päivällä sataa lähes koko maassa.

Matalapaineeseen voi Karuston mukaan liittyä tiistaina myös voimakkaita tuulia. Epävakainen sää jatkuu meteorologin mukaan senkin jälkeen.

Päivisin viileätä

Loppuviikosta sää näyttää viilentyvän, mutta ainakaan eteläiseen Suomeen ei ole vielä luvassa lunta.

– Sateita tulee edelleen jossain päin maata, kun laaja matalapaineen alue pyörii maan yllä. Jos sää kylmenee tuntuvasti, sateet saattavat vähentyä.

Viikon keskilämpötila on Karuston mukaan vuodenaikaan nähden jokseenkin tavanomainen.

– Päivälämpötilat voivat kuitenkin jäädä keskimääräistä alemmiksi vuodenaikaan nähdeni.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi