Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

"Missään tapauksessa en suostu laivalla alimpiin hytteihin" – näin lukijat muistelevat autolautta Estonian kohtaloa

Syyskuun 28. päivän vastaisena yönä 1994 uponneen Estonian kohtalo herättää ihmisissä yhä suuria tunteita. Etelä-Suomen Sanomat lukijat kertovat muistikuvistaan, kun turmauutinen oli tavoittanut heidät.

Autolautta Estonian uhreja kuljetettiin turman jälkeen 28.9.1994 helikoptereilla muun muassa Turkuun. Onnettomuusuutiset veivät monilla halun laivamatkailuun joko pysyvästi tai ainakin useiksi vuosiksi. Kuva: Rouhiainen Kari

– Menin sinä aamuna töihin. Siellä oli TV päällä. Tunnelma töissä oli vakava. Oltiin kalpeita ja hiljaa. Onnettomuudessa hukkui virolaisesta tuttavaperheestä aikuiset kaksostytöt, jotka olivat esiintymässä laivalla. Eräs suomalainen puolituttuni tästä Lahden läheltä selvisi hengissä. Kun hän myöhemmin tuli kadulla vastaan oli kuin olisin nähnyt aaveen. En halua olla laivassa, jonka reitti kulkee sieltä, mistä Estonia aikoinaan. Ja missään tapauksessa en suostu laivalla alimpiin hytteihin!

– Työpaikalle tultuani siellä oli televisio auki ja Lennart Meri piti puhetta. Kysyin, mitä on tapahtunut. Esimies kertoi, että yöllä oli autolautta uponnut Suomen edustalla ja yli 800 ihmistä oli hukkunut. Se oli järkyttävää.

– Keskiviikkoaamuna syyskuun 28. päivänä 1994 saavuin työpaikalleni tavalliseen aikaan ennen puoli kahdeksaa. Naapurihuoneen radio oli tavalliseen tapaan auki. Uutinen oli murskaava. Tutulla reitillä Tallinnan ja Tukholman välillä oli uponnut autolautta. Uutisissa kerrottiin aina vain suuremmasta syysmyrskyssä hukkuneiden määrästä. Meni monta vuotta ennen kuin uskaltauduin taas Tukholman matkalle.

– Ystäväni häät olivat sinä päivänä keskellä viikkoa. Kaiken valmistautumistohinan keskellä ehdin avata telkan vasta puolilta päivin. Shokkiuutiset olivat todellinen järkytys! Häät vietettiin kyllä, mutta olihan se riipaisevaa.Toisten ilo ja onni, toisten suru ja valtava tuska.

– Uutinen järkytti suuresti. Olin vain viikkoa aiemmin ollut risteilyllä Estonialla yhdessä vammautuneen mieheni ja sisareni kanssa. Hänellä oli 11-vuotias tyttärensä mukanaan. Välittömästi ajattelin onnettomuudesta kuultuani, että jos olisimme olleet tuolla kyseisellä Estonian matkalla, emme olisi enää tässä. Vammaisen ihmisen ja pienen lapsen kanssa tuskin olisimme pelastuneet. Meni 20 vuotta ennenkuin uskaltauduin laivamatkoille.

Liput nousivat Estonia-katastrofin jälkeisenä päivänä puolitankoon muun muassa Lahden Mukkulassa.

– Asun Ruotsissa. Puhelin soi ennen herätyskelloa. Kaveri Suomesta pyysi istumaan ja kertoi uutisen Ei kyllä mennyt heti perille. Olin nukkunut levottomasti ja nähnyt unta katastrofista ja että paljon ihmisiä lähiseudulta oli kuollut. Sittenhän selvisikin, että uhreja oli paljon aivan lähikunnista. Monen kirkon pihalla on muistokiviä uhreista, joita ei koskaan löytynyt.

– Itse en voi kuin ihmetellä tälläistä vastuuttomuutta. Jos aallot ja tuuli ovat niin kovia, että tavarat lentelevät ja ihmiset konttaavat lattioilla, eikö ole jo päivänselvää että laiva pysyy satamassa? Äitini ole koskaan mennyt tämän jälkeen laivaan, enkä myöskään minä.

– Olimme lähdössä aikaisin aamulla junalla Helsinkiin ja sieltä laivalla Tallinnaan. Olin suihkussa, kun vaimoni kuuli uutisen radiosta ja tuli sanomaan ettei kyllä lähdetä minnekään laivalle. Sain hänet ylipuhuttua. Risteilylle oli tullut aamun kuluessa paljon peruutuksia ja onnistuimme saamaan huomattavasti paremman hytin. Illalla käväisimme tanssiravintolassa, jossa Matti ja Teppo spiikkasivat "kuinka meidän täytyy nyt kerätä itsemme" ja muita kliseitä.

– Kaveriporukassa oli kovaa valuuttaa, kun olin ollut Estonialla sen ollessa vielä Silja Star. Minulla oli jossain tallessakin Silja Star -aurinkolippa, jota jaettiin lapsille laivaan mennessä. Laivalla matkustaminen ei pelottanut, kun tiesin, että tuollainen tapahtuma on tosi harvinainen.

– Olin nuorena insinöörinä matkalla työhaastatteluun Nokialle. Aamulla kiiruhdin rautatieasemalta linja-autoasemalle Kamppiin. Vasta siellä huomasin lööpit. Muistaakseni mustalla pohjalla ja isolla arvioitu uhriluku. Se oli hyvin pysäyttävä ja epätodellinen hetki.

– Muistan elävästi Estonian uppoamisen. Aamulla enen työpäivää ennätin avaamaan telkkarin ja kuulemaan hieman uutisia tapahtumasta. Harmitti suuresti MTV3:n uutislähetys, jossa oli asiantuntijoita, ja Lauri Karhuvaara alkoi tivaamaan, onko Estoniassa ilmataskun mahdollisuutta, aivan kuin jossain amerikkalaisessa elokuvassa ikään. Laivalla ei tuon jälkeen matkustettu pitkään aikaan.

Petri Koivisto
petri.koivisto@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi