Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Merivoimien uudet alukset rakennetaan Raumalla, taistelujärjestelmän toimittaa Saab – hankkeen hintalappu sata miljoonaa euroa kaavailtua suurempi

Merivoimien uudet alukset rakennetaan huoltovarmuussyistä Suomessa, mutta taistelujärjestelmä hankitaan ulkomailta.

Hallitus on vahvistanut, että Merivoimien neljä uutta sotalaivaa rakentaa Rauma Marine Constructions . Alusten taistelujärjestelmän toimittaa ruotsalainen Saab.

Miljardiluokan alushankintoja koskeva sopimuskokonaisuus oli esillä valtioneuvostossa iltapäivällä. Laivue 2020 -nimisen hankkeen hinta on 1,3 miljardia euroa. Alun perin hinnaksi oli arvioitu 1,2 miljardia.

– Sopimusneuvotteluiden edetessä kävi ilmi, että suorituskykyisten laivojen rakentaminen kotimaassa tulee maksamaan jonkin verran suunniteltua enemmän, puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) sanoi tiedotustilaisuudessa.

Kaikkosen mukaan hanke vaatii 94 miljoonaa euroa lisärahoitusta, joka jakautuu useiden vuosien ajalle.

Pohjanmaa-luokan alukset rakennetaan huoltovarmuussyistä Suomessa. Samasta syystä alukset myös huolletaan ja korjataan Rauman telakalla.

– Alusluokan valmistumista tullaan seuraamaan tarkasti, niin sotilaallisen suorituskyvyn kuin telakan toimintakyvyn näkökulmasta, Kaikkonen sanoo.

Myös ulkomainen taistelujärjestelmä kirvoitti puolustusministeriltä ylistäviä sanoja.

– Saabin taistelujärjestelmä ja torpedo yhdistettynä nykyaikaiseen ilmatorjuntajärjestelmään ja Gabriel-pintatorjuntaohjukseen on vakuuttava kombinaatio, Kaikkonen maalaili.

Aikataulu venytti myös kustannuksia

Alukset on tarkoitus rakentaa vuosina 2022–2025 ja koko uuden laivueen olla valmis vuonna 2028. Alusten rakentamisen alkaminen viivästyy vuodella alkuperäisestä aikataulusta, mutta alusten valmistumisvuosi on pysynyt muuttumattomana. Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen apulaisjohtajan Kari Rengon mukaan aikataulut ovat lisänneet hankkeen kustannuksia jonkin verran.

Aluksilla korvataan seitsemän poistuvaa alusta. Taistelualusten rakentamisen suoran työllistävän vaikutuksen arvioidaan kotimaassa olevan noin 3 600 henkilötyövuotta.

Sopimukset alusten rakentamisesta ja taistelujärjestelmän toimittamisesta allekirjoitetaan ensi viikolla Turussa.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi