Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Merivoimien suurhanke etenee – monitoimikorvetit korvaamaan käytöstä poistuvia aluksia

Merivoimien suurhankkeen on määrä edetä tänään, kun miljardiluokan alushankintoja koskeva sopimuskokonaisuus on esillä valtioneuvostossa. LEHTIKUVA/HANDOUT

Merivoimien suurhankkeen on määrä edetä tänään, kun miljardiluokan alushankintoja koskeva sopimuskokonaisuus on esillä valtioneuvostossa.

Laivue 2020 -hankkeella korvataan seitsemän käytöstä poistuvaa alusta. Tilalle hankitaan neljä uutta Pohjanmaa-luokan monitoimikorvettia.

Alukset rakennetaan huoltovarmuussyistä Suomessa, mutta taistelujärjestelmä hankitaan ulkomailta.

Hankkeen hinta on 1,2 miljardia euroa, mistä rakentamisen osuus on noin puolet. Alukset on tarkoitus rakentaa vuosina 2021–2025 ja koko uuden laivueen olla valmis vuonna 2028.

Keväällä selvisi, että tuolloin toimitusministeristöksi muuttunut Juha Sipilän (kesk.) hallitus ei voinut tehdä hankintapäätöstä. Puolustusministeriö kysyi oikeuskanslerin kantaa, ja hän katsoi, ettei näin merkittävää päätöstä voida tehdä toimitusministeristön toimikaudella. Näin ratkaisu siirtyi nykyiselle hallitukselle.

Loppuvuodesta 2018 kerrottiin Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen päässeen yhteisymmärrykseen alusten hinnasta ja muista yksityiskohdista Rauma Marine Constructions -yhtiön kanssa. Tuolloin rakennussopimuksen solmimisen arvioitiin vielä tapahtuvan tämän vuoden alkupuolella.

Korvattavista aluksista miinalaiva Pohjanmaa poistui käytöstä 2013. Ensi vuosikymmenellä poistuvat myös neljä Rauma-luokan ohjusvenettä ja kaksi Hämeenmaa-luokan miinalaivaa.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi