Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Yhdeksäsluokkalaisten osaamisen lasku on pysähtynyt – osaamistaso on silti alempana kuin vuonna 2001

Valtakunnallinen yhdeksäsluokkalaisten oppimaan oppimisen sähköinen arviointi toteutettiin keväällä 2017. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Suomessa havaittu oppilaiden osaamisen lasku on pysähtynyt, selviää Helsingin yliopiston tuoreesta tutkimuksesta. Myös oppilaiden osaamista tukevat asenteet ovat vahvistuneet ja osaamista haittaavat asenteet heikentyneet.

Valtakunnallinen yhdeksäsluokkalaisten oppimaan oppimisen sähköinen arviointi toteutettiin keväällä 2017. Arviointiin osallistui reilut 7 800 tyttöä ja poikaa 83:a koulusta.

Helsingin yliopiston Koulutuksen arviointikeskus HEA:n tutkimus on toteutettu aiemmin vuosina 2001 ja 2012. Vuonna 2012 tuloksissa nähtiin osaamisen ja oppimista tukevien asenteiden tason lasku sekä oppimista haittaavien asenteiden tason nousu.

Tuoreissa tuloksissa osaamisen taso oli vuoden 2012 tasolla mutta alempana kuin vuonna 2001. Myös oppimista tukevat asenteet olivat nousseet ja oppimista haittaavat asenteet olivat laskeneet, mutta nekään eivät olleet vielä vuoden 2001 tasossa.

Sukupuoli, vanhempien koulutus ja asuinalue vaikuttivat tuloksiin

Oppilaiden osaamista mitattiin kolmella osa-alueella: lukutaito, päättelytaito ja matemaattinen päättely.

Aiempien tutkimuskertojen tavoin tytöt menestyivät poikia paremmin kaikilla osaamisen alueilla. Tyttöjen päättöarvosanat olivat myös kaikissa oppiaineissa poikien arvosanoja paremmat, ja tytöt uskoivat poikia vahvemmin omaan osaamiseensa.

Myös vanhempien koulutus vaikutti lasten koulumenestykseen: lasten osaaminen oli sitä parempaa, mitä pidemmälle äiti oli kouluttautunut.

Lisäksi osaamisessa nähtiin pientä vaihtelua aluehallintovirastojen toimialueita tarkasteltuna. Osaaminen oli useimmiten parasta Etelä- ja Lounais-Suomessa ja heikointa Itä-Suomessa, Lapissa sekä muussa Pohjois-Suomessa.

Tutkimuksesta kertoi aiemmin Yle.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi