Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Kun hirvi lähtee lempimään, maanteillä rysähtää – synkin hirvikolariaika on alkanut

Luonnonvarakeskuksen viimeisimmän arvion mukaan Suomessa on hirviä hieman yli 86 000. LEHTIKUVA / PASI JORONEN

Pimenevät syksyiset illat ja lemmenkipeät hirvet ovat autoilijalle ikävä yhdistelmä. Tilastokeskuksen Riistaonnettomuudet-tilaston mukaan suuri osa hirvikolareista tapahtuu syyskuussa, mutta määrä pysyy yleensä suurena koko loppuvuoden. Osaltaan turmien määrää selittää hirvien kiima-aika.

– Se aika on nyt jo hyvinkin pian käsillä, syyskuussa alkaa ja huipentuu siihen kuun vaihteen tienoille, toteaa STT:lle Riistakeskuksen Pohjois-Hämeen riistapäällikkö Jani Körhämö.

– Hirvikolareiden määrään vaikuttavat kuitenkin myös muut tekijät. Esimerkiksi syksyllä alkavat olosuhteet olla sellaisia, että kolareita tapahtuu herkemmin.

Körhämön mukaan syksyisin hirvikolareita sattuu runsaasti myös aamun työmatkaliikenteessä. Hirvet liikkuvat aktiivisimmin aamu- ja iltahämärällä. Sekä hirvi- että peurakolareita sattuu ympäri vuoden eniten kun auringonlaskusta on kulunut yksi tunti.

Hirvikolareissa kuoli yksi ihminen viime vuonna - toinen kohtalokas kolari osui hevoseen

Luonnonvarakeskuksen viimeisimmän arvion mukaan Suomessa on hirviä hieman yli 86 000. Arvio ei sisällä keväällä syntyneitä vasoja.

Hirvikolareita on sattunut viime vuosina tasaisesti. Tilastokeskuksen mukaan viime vuonna sattui hieman alle 2 000 hirvikolaria ja vuotta aiemmin vain hieman tätä enemmän. Onnettomuustiedot perustuvat Riistakeskuksen rajapinnasta ladattuihin tietoihin. Hirvikolarien määrä on laskenut selvästi huippuvuodesta 2001, jolloin hirvionnettomuuksia sattui Liikenneturvan mukaan yli 3 000.

Hirvikolari on eläinonnettomuuksista yleensä se kohtalokkain. Vuosina 2017 ja 2016 hirvikolareissa kuoli kumpanakin vuonna kolme ihmistä. Viime vuonna hirvikolarissa kuoli Onnettomuustietoinstituutin (OTI) ennakkotietojen mukaan vain yksi ihminen.

– Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat tutkivat vuonna 2018 kaksi kuolemaan johtanutta eläinonnettomuutta. Molemmissa oli moottoriajoneuvona henkilöauto ja molemmissa onnettomuuksissa kuoli yksi ihminen. Toinen oli törmäys hirven kanssa ja toinen törmäys hevosen kanssa, kertoo OTI:n liikenneturvallisuuspäällikkö Esa Räty.

– Molemmissa tapauksissa näkyvyys oli heikentynyt pimeyden tai sään vuoksi.

Pienet peurakolarit eivät saa poliisia liikkeelle

Viime vuosina peurakolarien määrässä on ollut selvää kasvua. Vuonna 2018 erilaisia peura- tai kauriskolareita sattui Tilastokeskuksen mukaan reilut 10 000. Määrä on noussut parilla tuhannella edellisestä vuodesta. Nousua selittää osaltaan lisääntynyt peurojen määrä.

– Esimerkiksi valkohäntäpeuran kanta on ollut selvässä kasvussa viime vuodet. Viimeisin arvio kannan määrästä on noin 111 000, Riistakeskuksen Körhämö toteaa.

Villisikakolareita on viime vuosina tilastoitu vuosittain noin kolmisenkymmentä.

Kaikkiaan tieliikenteessä sattui viime vuonna yli 12 000 riistaonnettomuutta. Tilastokeskuksen yliaktuaari Matti Kokkonen muistuttaa kuitenkin, että uuden tilastointitavan myötä onnettomuustilastoissa voi esiintyä vaihtelua.

– Eri lähteistä saadut tiedot voivat poiketa voimakkaastikin, varsinkin sen jälkeen, kun poliisi ei välttämättä ole käynyt enää peurakolareiden sattumispaikoilla, Kokkonen kommentoi STT:lle.

Poliisihallitus linjasi vuonna 2015, että poliisi käy peuraonnettomuuspaikalla ainoastaan tarvittaessa, kuten esimerkiksi silloin kun turmassa tapahtuu henkilövahinkoja.

Liikennevakuutuskeskuksen mukaan vakuutusyhtiöiden tiedoissa oli viime vuonna hieman yli 14 000 hirvi-, peura- tai porovahinkoa liikenteessä.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi