Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Paatero ja Kallasvuo valottavat Veikkauksen toimia vastuullisuuden parantamiseksi

Veikkauksen hallituksen puheenjohtajan Olli-Pekka Kallasvuon ja omistajaohjausministeri Sirpa Paateron on määrä kertoa yhtiön tekemistä päätöksistä koskien yhtiön strategian selventämistä ja toimia vastuullisuuden parantamiseksi. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto

Omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd.) ja Veikkauksen hallituksen puheenjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo pitävät tänään tiedotustilaisuuden, jossa heidän on määrä kertoa yhtiön tekemistä päätöksistä koskien yhtiön strategian selventämistä ja toimia vastuullisuuden parantamiseksi.

Veikkaus on saanut viime aikoina runsaasti kritiikkiä mainonnastaan ja palkitsemisjärjestelmästään. Myös peliautomaattien sijoittelu markettien auloihin on noussut jälleen keskusteluun.

Veikkaus kertoi runsaat kaksi viikkoa sitten, että yhtiön hallitus lisää johdon palkitsemisjärjestelmään pelihaittojen kehittymistä seuraavan vastuullisuusmittarin. Muutos koskee yhtiön johtoa jo kuluvan vuoden osalta.

Lisäksi Veikkauksen hallitus päätti eettisen neuvoston perustamisesta ja velvoitti toimivan johdon valmistelemaan esityksen seuraavaan hallituksen kokoukseen.

Veikkaus ei tuolloin valottanut, mitä vastuullisuusmittari pitää sisällään.

Puolet mainonnasta tauolla

Kritiikkiä Veikkaus on saanut esimerkiksi radiomainoksestaan, jossa terapeuttihahmo kehotti pelaamaan Veikkauksen Toto-ravipeliä. Arpajaislain mukaan rahapelien pelaamista ei saa kuvata myönteisesti eikä pelaamattomuutta tai kohtuullista pelaamista saa kuvata kielteisesti

Arvostelun seurauksena Veikkaus ilmoitti laittavansa puolet mainonnastaan tauolle syyskuun loppuun saakka ja teettävänsä markkinoinnistaan ulkopuolisen selvityksen.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi