Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Terassit ovat suurentuneet ja pihat pienentyneet – suomalaiset haluavat selvitä mahdollisimman helpolla

Noin puolet suomalaisista määrittelee puutarhanhoidon itselleen tärkeäksi harrastukseksi. LEHTIKUVA / Mikko Stig

Suomalaisten tärkein kriteeri pihanhoidossa on helppohoitoisuus. Pihoilla suositaan nyt kivetyksiä ja entistä suurempia terasseja. Samaan aikaan pihat ovat kuitenkin pienentyneet, ja yhä suurempi alue pihasta halutaan katoksen alle, kertoo Puutarhaliiton toimitusjohtaja Timo Taulavuori.

70 prosenttia suomalaisista hoitaa jonkinlaista puutarhaa joko kotipihallaan, parvekkeellaan tai mökillä. Noin puolet suomalaisista määrittelee puutarhanhoidon itselleen tärkeäksi harrastukseksi.

– Kuitenkin vain alle kymmenen prosenttia suomalaisista panostaa puutarhaansa tekemällä hoitotöitä päivittäin tai useita tunteja viikossa, Taulavuori sanoo.

Luvut perustuvat keväällä julkaistuun kyselytutkimukseen, johon Kantar TNS haastatteli yli 2 000:ta suomalaista.

Marttaliiton asiantuntija Tiina Ikonen ei näe suurempia terasseja puutarhojen kannalta huonona asiana. Terassille ja sen ympäristöön mahtuu yleensä kuitenkin hyvin kasvillisuutta.

Vapaa-ajan rajallisuuden takia moni on entistä tarkempi sen suhteen, mitä omalle pihalle laitetaan.

– Kasvien hoito-ohjeisiin perehdytään etukäteen, jotta voidaan olla varmoja, että niitä sitten ehditään ja jaksetaan hoitaa, ja että ne menestyvät suomalaisissa olosuhteissa, Ikonen kertoo.

Puutarhayritys Pihailon puutarhurin Lea Raudan mukaan suomalaiset haluavat ilmeeltään avaria pihoja. Istutukset keskitetään esimerkiksi tietylle sivustalle tai oleskelualueelle, ja myös muurikivialtaat ovat suosittuja. Vaikka pihat ovat pienentyneet, nurmikko koetaan yhä tärkeäksi, ja nykyään sen hyvinvointiin myös panostetaan.

Raudan mukaan osa suomalaisista haluaa pihansa hoituvan pitkälti itsestään.

– Tällöin piha suunnitellaan ja toteutetaan tällä ajatuksella, ja hoitamisesta tehdään mahdollisimman helppoa hankkimalla kaikenlaista (apuvälineitä) kastelujärjestelmistä robottiruohonleikkureihin, Rauta sanoo.

Luonnonmukaisuus on trendikästä

Taulavuoren mukaan luonnonmukaisuus on puutarhanhoidon trendi, joka kasvattaa suosiotaan koko ajan. Erityisen suosittuja ovat erilaiset ketokukat ja hyönteispuutarhat.

Taulavuori uskoo, että taustalla ovat uutiset mehiläiskadosta sekä luonnon monimuotoisuuden arvostaminen.

Luonnonmukaisuus näkyy myös siinä, että puutarhan ei tarvitse olla kokonaisuudessaan viimeisen päälle hoidettu, ja siellä saa olla esimerkiksi kiviä, kantoja ja luonnonkasveja. Osa puutarhasta saatetaan muuttaa jopa niityksi. Myös metsäpuutarhat ovat suosittuja.

Ikosen mukaan luonnonmukaisuustrendi on saanut ihmiset miettimään tarkkaan, millä tavalla he kasvattavat – laitetaanko esimerkiksi keinolannoitetta vai orgaanista lannoitetta.

Puutarhamyymälä Viherlassilan kauppiaspuutarhuri Silja Lassila kertoo, että perinteisten kukkapenkkien suosio on laskenut, ja myös puita istutetaan aiempaa vähemmän. Lassila arvelee, että syynä tähän ovat pienemmät tontit ja syksyllä puista putoavien lehtien tuoma lisätyö. Sen sijaan näyttävät yksittäiskasvit ovat suosittuja, ja tyyliä korostetaan kivillä ja ruukuilla.

– Monet myös haluavat japanilaistyylisen puutarhan. Toisaalta suomalaisten näkemykset siitä, millainen on japanilainen puutarha, vaihtelevat kovastikin, Lassila toteaa.

Ikosen mukaan perinnekasvit kiinnostavat tällä hetkellä, ja moni haluaa nimenomaan sellaisia kasveja, joita esimerkiksi omien isovanhempien pihoilla on aikoinaan ollut. Perinnekasveista erityisesti syreenit ja ruusut ovat säilyttäneet suosionsa kautta aikojen.

Hyötykasvien viljely innostaa nuoria

Myös nuoret aikuiset ovat innostuneet puutarhanhoidosta. Vielä viisi vuotta sitten puutarhanhoito oli heidän osaltaan hyvin harvinaista, kun nyt lähes puolet mainitsee sen harrastuksekseen, kertoo Puutarhaliiton Taulavuori. Nuoret ovat useimmiten kiinnostuneita hyötykasvien viljelystä.

Tämän vahvistaa myös Marttaliiton Ikonen. Hyötykasvien viljely on nostanut suosiotaan kaikkien suomalaisten keskuudessa, mutta eniten innostuneita löytyy nuorista aikuisista ja lapsiperheistä.

– Suosittuja hyötykasveja ovat esimerkiksi yrtit, salaatit, tomaatit, perunat ja porkkanat. Hyötykasvit istutetaan nykypäivänä usein laatikoihin terassin viereen, mutta myös perinteisiä kasvimaita, kasvihuoneita ja parvekeruukkuja suositaan, Ikonen kertoo.

Vaikka puutarhanhoitoa harrastetaan eniten omakotitalojen pihoilla, on harrastus voimissaan myös rivitalojen ja kerrostalojen asukkailla. Esimerkiksi rivitaloissa moni satsaa omaan pihaosuuteensa, minkä lisäksi myös taloyhtiöt panostavat entistä enemmän yhteisiin piha-alueisiin.

Myös hyötykasvien suosio näkyy esimerkiksi omenapuiden ja marjapensaiden istutuksena. Ikosen mukaan joissakin kerrostaloissa hankitaan yhteisesti kaikille asukkaille parvekelaatikot ja kasveja keväällä.

Mökkipihat ovat Ikosen mukaan monesti poikkeus, mitä tulee puutarhanhoitoon.

– Varsinaiset viherpeukalot ovat viherpeukaloita kaikkialla, mutta suurin osa ihmisistä arvostaa mökillä luontoa ja haluaa pitää ympäristön mahdollisimman luonnonmukaisena. Mökille ei siis yleensä istuteta puutarhakasveja, vaan suositaan luonnon omia lajeja.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi