Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Satoja moottorisahoja, tuhansia legopalikoita ja 500 kännykän ulkohuussi – kun toiset konmarittavat ja tyhjentävät hyllyjään, keräilijät uivat vastavirtaan

Konmarittaminen iski suomalaisiinkin kuin metrinen halko. Japanilaisen järjestelyasiantuntija Marie Kondōn kirja KonMari: siivouksen elämänmullistava taika ilmestyi vuonna 2015. Kodit tyhjenivät iloa tuottamattomista tavaroista, ja moni pyrki jopa askeettisuuteen.

Matti Kivistöllä on kokoelmissaan noin 500 moottorisahaa. Kuva: Mikko Vähäniitty

Konmarittaminen iski suomalaisiinkin kuin metrinen halko. Japanilaisen järjestelyasiantuntija Marie Kondōn kirja KonMari: siivouksen elämänmullistava taika ilmestyi vuonna 2015. Kodit tyhjenivät iloa tuottamattomista tavaroista, ja moni pyrki jopa askeettisuuteen.

Omistaminen ei ole enää suomalaisille se juttu. Tämän on huomannut myös helsinkiläisen Huutokauppa Helanderin toimitusjohtaja Mika Sirén.

– Keräilijöiden määrä on suorastaan romahtanut. Vielä 1960-luvulla kaikki keräsivät jotain.

Tyypillisin keräilijä on 60–80-vuotias mies. Nyt he luopuvat kokoelmistaan. Ongelmana on, että uudet ostajat puuttuvat.

– Tavarasta halutaan eroon. Siihen vaikuttaa osaltaan ihmisten ilmastotietoisuus. Keräileminen ei ole muodikasta.

Sirén arvelee yhdeksi syyksi myös nykypäivän yltäkylläisyyttä. 1970-luvulta saakka kaikkea on saanut kaupasta.
 

Arabian maitokannut, myrkkylasit, postimerkit ja rahat myivät vielä joitain vuosia sitten hyvin huutokaupassa. Nyt edes kymmeniä tuhansia euroja maksaneista rahakokoelmista ei saa omiaan pois.

– Hopeasta ja kullasta maksetaan huutokaupassa romuarvo. Jossain vaiheessa tehtiin tekoarvokkaita keräilyrahoja, jotka vetosivat vanhempien ihmisten tunteisiin talvi- ja jatkosota-teemoillaan, Sirén sanoo.

– Joskus kuitenkin esimerkiksi kunniamerkeistä voi löytyä jokin todella kova esine, josta saa hyvät rahat.

Pitkään ja hartaasti kerätyistä kokoelmista voi tulla ongelma siinä vaiheessa, kun keräilijä kuolee ja kokoelmat jäävät perikunnalle. Aikaisemmin jopa perintösohvan uudesta omistajasta tapeltiin, nyt tapellaan siitä, kuka omaisuuden hävittää.

Keräily ei kuitenkaan ole kokonaan loppunut. Mika Sirén kertoo, että uusia keräilytrendejä ovat esimerkiksi 1970-luvun lp-levyt tai vaikkapa rannekellot tai harvinaiset lenkkarit, joista maksetaan isoja rahoja ja jotka säilytetään kaapin hyllyllä.

Muumimukitkin pitävät yhä pintansa. Sirénin mukaan jotkut jopa matkustavat Japaniin kartuttamaan Arabian Muumimuki-kokoelmaansa ja myyvät niitä sitten keräilijöille 300–400 euron hintaan.

Oman vaikeutensa tekee se, että intohimoisen keräilijän pitää pystyä myös luopumaan tavarasta oikeaan aikaan, jos harrastuksellaan haluaa ansaita rahaa.

– Suurimmalle osalle ihmisistä keräily on enemmän harrastus kuin tienaamiskeino.

Sitä se on myös Sunnuntaisuomalaisen tapaamille viidelle keräilijällä, jotka ovat suoranaisia non-marittajia.

Kuva: Mikko Vähäniitty

Matti Kivistö ja 500 moottorisahaa

66-vuotiasta ruoveteläistä moottorisahaharrastajaa Matti Kivistöä on tituleerattu kuninkaaksi alallaan. Ei ihme, sillä hänen kokoelmissaan on kaikkiaan noin 500 vanhaa moottorisahaa.

– Tämä ei ole Suomen suurin kokoelma, mutta tiettävästi erikoisin. Sahoista noin neljännes toimii, mutta pienellä laitolla niistä saisi suurimman osan kuntoon.

Iso osa sahoista on sijoitettu Kivistön tilan entiseen autotalliin, joka toimi alkuperäisessä käytössään, kunnes moottorisahamäärä alkoi kasvaa. Nyt sahaharrastus on levinnyt myös tilan muihin rakennuksiin. Intohimo ei ole ainakaan sammumaan päin.

– Jotkut ostavat kymmenentuhannen euron Louis Vuittonin laukun, kyllä minä sitäkin ihmettelen, Kivistö naurahtaa.

Keräysharrastus on jatkunut jo liki viisikymmentä vuotta, mutta räjähdysmäisesti harrastus kasvoi, kun perheeseen hankittiin tietokone vuonna 2003 ja internet aukaisi maailman. Sitä aiemmin kansainvälinen kauppa oli lähinnä lehti-ilmoittelun varassa.

– Ebay-huutokauppa verkossa oli iso asia. Aloin myös tehdä moottorisahojen vaihtoa Yhdysvaltoja ja Kanadaa myöten, hän kertoo.

Kivistön tapauksessa keräilyesineiden kuljetus tuo harrastukseen omat ongelmansa. Suurin osa tavaraliikenteestä kulkee lentoteitse, ja esimerkiksi Posti ei nykyään ota kuljetettavakseen moottorisahoja, joiden bensiini ja öljy ovat mahdollinen riski.

Kivistöllä on Floridassa sopimus kontti­rahtipaikasta. Samassa kontissa vaikkapa auton kanssa saattaa matkustaa meriteitse pari Pohjois-Amerikasta hankittua moottorisahaa.

Kuva: Mikko Vähäniitty

Kivistö käy moottorisahaharrastajien tapahtumissa ympäri Eurooppaa. Niissä hän tekee hyviä sahaostoksia ja vaihtokauppaa sekä tapaa samanhenkisiä ihmisiä. Tänä kesänä hän ajeli sahojen kanssa Saksaan ja Ruotsiin.

– Esimerkiksi Saksan tapahtumassa oli noin neljäkymmentä keräilijää, ja toisin kuin Suomessa, suurin osa heistä oli nuorehkoja, 30–50-vuotiaita miehiä. Olin siellä ainoana Suomesta, hän kertoo.

Hyviä jahtipaikkoja ovat myös kotimaiset rompetorit, mutta joskus niissä joutuu nielemään karvasta kalkkia.

– Voi että, miten harmittaa, jos joku muu ehtii ostaa havittelemani sahan.

Kivistö myös entisöi vanhoja sahoja ja teettää niihin vanhan mallin mukaisia osia paikallisessa alumiinivalimossa.

Kivistön keräilyharrastus alkoi vuoden 1956 saksalaisesta Dolmarista, ja kokoelmaan mahtuu nyt jo paljon harvinaisuuksia. Esimerkiksi vuoden 2008 nelitahti-Dolmarin valmistus lopetettiin varsin nopeasti, sillä moottori ei ollut puunsahuuseen tarpeeksi ärhäkkä. Todellinen superharvinaisuus on tshekkiläinen vuoden 1928 Rinco.

– Minua kiehtoo moottorisahojen kehitys. Se, mistä on lähdetty ja mihin on tultu, nuoresta saakka metsätöissä ollut Kivistö sanoo.

Aluksi sahat olivat kömpelöitä ja painavia ja niiden muotoilu poikkesi eri maissa toisistaan.

– Vanhoista englantilaisista sahoista näkee selvästi, että niiden suunnittelussa on lähdetty puhtaalta pöydältä. Vasta 1950-luvun jälkeen sahat alkavat muistuttaa ulkomuodoltaan toisiaan. Sahat ovat koko ajan keventyneet ja niihin on tullut enemmän tehoa.

Kivistön kokoelmassa on paljon todellisia sahahirvityksiäkin, niin kuin valtavan painava kahden miehen saha. Siinä on kuuden jalan eli 180 sentin pituinen laippa ja kaksisylinterinen moottori.

– Ottaisin köyden mukaan ja ripustautuisin oksaan, jos joutuisin näillä vanhoilla sahoilla tekemään töitä.

Hanne Tähti ja tuhannet legopalikat

Kun nyt kahdeksanvuotias Kasper oli pieni, hänen äitinsä Hanne Tähti, 42, löysi vanhempiensa kesämökin vintiltä omat lapsuuden aikaiset Legonsa ja ihastui uudelleen. Se oli alkusysäys keräilylle.

Hanne Tähti innostui Legojen keräilystä, kun hänen poikansa oli pieni. Kuva: Mikko Vähäniitty

– Ostin aluksi muutamia vanhoja Lego-settejä, mutta sitten siirryin ostamaan kirpputoreilta ja nettien myyntipalstoilta suurempia satseja sekalaisia Legoja, Tähti kertoo.

Hän huomasi, että seasta löytyy usein jopa kokonaisia retro-Lego-settejä. Niiden löytäminen kuitenkin vaatii pientä salapoliisityötä, jossa apuna toimii bricklink.com-sivusto. Sivustolta löytyvät kaikki julkaistut Lego-setit sekä tietoa, mihin rakennelmaan mitäkin palikkaa on käytetty.

– Kun löydän jonkin uuden setin sekaLego-pussista, onhan se aina ihan wuhuu.

Tähteä kiehtoo vanhoissa Legoissa niiden sympaattisuus ja esteettisyys. Ne erottuvat nyky-Legoista jo väritykseltään, sillä käytössä ovat olleet vain selkeät perusvärit.

– Kaikki uudet Lego-setit ovat Kasperin saamia lahjoja. Itse en niitä osta. Kaikki Legomme on hankittu käyttöön, ja minunkin retro-Legoillani Kasper saa leikkiä, mutta purkaa niitä ei saa.

Kaikki perheen Legot säilytetään Kasperin huoneessa. Niitä on niin paljon tasoilla ja palikkatyypeittäin laatikoissa, että Tähti suunnittelee valtaavansa kotinsa kellarista lisätilaa harrastukselle.

Suurin yksittäinen rakennelma on Harry Potterista tuttu Tylypahkan linna, jonka Kasper sai joululahjaksi Jukka-isältään. Noin 6 000-osaisen linnan kasaamisessa meni 2,5 viikkoa.

– Tämä on Kasperin ja minun yhteinen harrastus, iskän kanssa Kasper kerää Pokemoneja. Meillä menee Legojen kanssa helposti tunteja niin ettei ajankulua huomaa. Tykkään rakentaa, mutta keskityn lähinnä pitämään Legot järjestyksessä ja etsimään ja tilaamaan uusia osia, Tähti kertoo.

Tähti toimii myös ”Retro Lego keräilijät” -Facebook-ryhmän ylläpitäjänä.

– Kerääjien määrä on selvästi vähentynyt vuosien varrella. Aiemmin sielläkin oli aktiivisempaa.

Salonvaarat ja 500 kännykän ulkohuussi

Asko (vas.) ja Ari Salonvaaran puhelinkokoelma syntyi Askon huussiin. Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Asko Salonvaaran, 59, mökkipihan reunalla seistä tönöttää oikea, metallinen puhelinkoppi. Se tuotiin tontille vuonna 2000, kun Askon Ari-veli, 61, osti sen silloiselta työnantajaltaan Soneralta sadalla markalla eli nykyrahassa reilulla 16 eurolla.

– Tämä toimi puhelinkortilla. Näitä tuli kolikkopuhelimien jälkeen, eikä näitä saanut samalla tavalla huijattua kuin kolikkopuhelimia, Salonvaarat kertovat.

Kopista tuli veljesten kännykkäkokoelman koti, joka kätkee sisäänsä liki 500 käytöstä poistettua puhelinta.

Tosin ensimmäiset vuotensa koppi toimi huussina ja toimisi edelleenkin, ellei mökkiin olisi tehty sisävessaa. Kaikki tarvittava reikää myöten on paikallaan.

– Tämä saattaa olla maailman ainoa puhelinkoppihuussi.

Puhelinkoppihuussi on komistunut vuosien varrella entisestään. Sen katolla jököttää iso nokialainen luuri, joka oli aiemmin somistuksena jo edesmenneessä kodintekniikkaliike Mustassa Pörssissä.

Keräilyesineet eli kännykät on liimattu kopin sisäseiniin rakennusliimalla, joka kestää Suomen olosuhteet.

– Kännyköitä alkaa olla nyt niin paljon, ettei enempää mahdu. Eli kiitos kaverit, mutta älkää tuoko enempää, Salonvaarat toteavat.

Keräilyharrastus alkoi kymmenen vuotta sitten vähän vahingossa, kun Asko liimasi kopin seinään käytöstä poistetun kännykkänsä. Vähitellen se sai seurakseen hyvin kirjavan kokoelman kännykkähistoriaa.

Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Kokoelman kruununjalokiviä ovat Mobira Talkman 450 NMT-puhelimet, joita kannettiin kahvasta. Ne maksoivat aikoinaan noin 5 000 nykyeuroa.

Seiniltä löytyy myös muita aikanaan hyvin arvokkaita tiiliskivipuhelimia, joita oli Salonvaarojen mukaan vain johtajilla. Esimerkiksi kommunikaattoreita ei joka jannun taskusta löytynyt.

Tallessa on myös Salonvaarojen omaa kännykkämenneisyyttä, kuten Ari Salonvaaran ensimmäinen puhelin Ericsson 450 NMT 1990-luvun alusta ja Asko-veljen Ericsson Ascon 1980-luvun lopusta.

– Ensimmäinen oma puhelin on näistä kaikista sykähdyttävin. Sain oikein handsfreen autoon, Asko Salonvaara muistaa.

Tärkeä virstanpylväs Arille on ollut Nokian 2010, jolla pystyi lähettämään tekstiviestejä. Huonoimmat puhelinkokemukset ovat ehdottomasti nokialainen Windows-puhelin sekä saman firman e-sarjalainen, jonka näppäimet ovat liian pienet miehen sormille.

Mirkka Kuivakangas ja kymmenet kahvipurkit

Mirkka Kuivakangas valitsee kokoelmansa esineet värikkyyden perusteella. Kuva: Mikko Vähäniitty

Mirkka Kuivakankaan, 45, keräilyharrastus tervehtii heti eteisessä. Oranssi muovinen lamppu, muovireunuksinen peili ja viilupäällysteinen puhelinpöytä kertovat, että tässä kodissa sykkii 1970-luku. Keittiössä on puna-valkoista omenakuvioista keramiikkaa ja Sarviksen muoviastioita sulassa sovussa uusien astioiden kanssa. Ruokapöydän ympärillä istujaa odottavat plyysipäällysteiset ruskeat tuolit.

– Pidän 1970-luvun värikkyydestä. En voisi asua musta-valkoisessa kodissa, Kuivakangas sanoo.

Ykköskeräilykohde ovat kuitenkin vanhat, pääosin peltiset kahvipurkit. Ne on aseteltu ihasteltaviksi naisten sikarihuoneen kirjahyllyyn. Samaan kokoelmaan ovat päässeet myös yhä toimivat kammesta väännettävä leivänleikkuukone ja Abban janssoninkiusauskone sekä vanha mattomikko-siivouslaite.

Kahvipurkin valinnassa tärkein kriteeri on iloinen väritys. Kuivakangas tekee hankintansa kirppu- ja rompetoreilta.

– Vanhin purkeista on kymmeniä vuosia vanha, tarkkaa valmistusvuotta en kuitenkaan tiedä.

Kokoelmaansa hän alkoi kartuttaa jo parikymmentä vuotta sitten. Tosin Kuivakangas kiistää varsinaisesti keräilevänsä.

– Niitä vain tulee jostain.

Aiemmin hamsteriluonteisen Kuivakankaan nurkkiin kertyi myös lakritsi-, karkki- ja kaakaopurkkeja sekä alumiinisia kahvipannuja, mutta suurimmasta osasta hän on luopunut tilanpuutteen vuoksi. Niki-pojalleen hän on varastoinut kymmenittäin Coca-Cola-laseja. Uusin innostus ovat kanavatyötaulut, joissa on punainen tupa.

– Luulen, että kukaan muu ei halua näitä omakseen. Lähinnä kerään halpoja juttuja. Kallein retrohankintani on Marimekko-pöytä olohuoneessa, siitä maksoin satasen.

Risto Martikainen ja lukemattomat perhoset

Risto Martikaisen, 76, makuuhuoneen puinen kaapisto kätkee sisäänsä kolmekymmentä lasipäällysteistä laatikkoa. Ne ovat täynnä Suomesta kerättyjä perhosia. Perhoset on kiinnitetty neulalla styrox-alustaan, johon on merkitty perhosen latinankielinen nimi. Neulassa on myös etiketti, joka kertoo pyydystämispaikan ja -ajan.

– Pyrin saamaan samasta lajista kahdeksan yksilöä: neljä urosta ja neljä naarasta. Harvinaisemmista perhosista riittää vähempikin, Martikainen kertoo.

Kokoelma on varsin kattava, sillä Martikaisen harrastus alkoi vuonna 1956.

– Meitä oli Tampereen Teiskossa poikaporukka, joka innostui perhosista. Aluksi mielenkiinto kohdistui värikkäisiin päiväperhosiin, Martikainen sanoo.

Siitä poikaporukasta todelliseen koukkuun jäi vain Martikainen, eikä innostus ole hiipumassa.

– Nykyisin harrastajat eivät ole enää niinkään kiinnostuneita kokoelmista, vaan esimerkiksi perhosten havainnoinnista ja valokuvaamisesta.

Risto Martikaisella on kokoelmassaan liki Kuva: Mikko Vähäniitty

Suomessa on lähes 2 600 perhoslajia, joista niin sanottuja suurperhosia on toistatuhatta. Martikainen harrastaa pääasiassa niitä. Hänen kokoelmassaan on liki 900 lajia. Lisäksi hänellä on ylimääräisiä perhosia erillisissä laatikoissa.

Suurin osa perhosista on Martikaisen itsensä pyytämiä, mutta perhosharrastajat käyvät monien muiden keräilijöiden tapaan vaihtokauppaa – rahalla ei näissä piireissä pelata.

– Jotkin perhoset esiintyvät vain tietyillä alueilla tiettyyn aikaan. Lisäksi perhosia tulee Suomeen ilmavirtauksien mukana muista maista, kun säät ovat suotuisat. Minulta puuttuu kokoelmasta lähinnä juuri näitä vieraslajeja, hän kertoo.

Jotta haluamiaan perhosia löytää, niiden elinolot pitää tuntea. Tärkeintä on tietää, missä kasveissa perhoset viihtyvät.

– Pitää osua oikeaan paikkaan oikeaan aikaan.

Martikainen on käynyt vuosien varrella perhosretkillä Lapissa ja Ahvenanmaalla asti, mutta nykyään hän havainnoi perhosia pääasiassa mökillään Pälkäneellä. Mökkiympäristöstä Martikainen on löytänyt myös perhoslajin, jota ei ole aiemmin tavattu Suomessa: kuusamanlasisiiven.

Pyytämisvälineenä haavi pitää aina vain pintansa. Sen rinnalla on käytössä esimerkiksi rysiä, joilla saa kiikkiin kerralla isomman määrä perhosia.

Yöperhosia voi houkutella virittämällä valkoisen lakanan puiden väliin ja laittamalla eteen UV-pitoisen valon. Valo hämää perhosia luulemaan, että lakanassa on kulkuaukko. Perhosbaari syntyy fariinisokerilla maustettuun punaviiniin kastellusta sienestä, Martikainen vinkkaa.

– Maatalouden tuholaistorjunnan käyttämiä feromoneja käyttävät myös perhosharrastajat. Niillä voi houkutella perhosia pyydykseen lajikohtaisesti.

Martikaisen harrastus painottuu nykyään kokoelman kartuttamisen sijasta tutkimiseen.

– Koko ajan tulee uusia lajeja ja vanhoja katoaa. Kausi alkaa maalis-huhtikuussa ja päättyy lokakuun lopussa. Tosin olemassa on myös aikuistalvehtijoita.

Perhosista harrastaja voi lukea ilmastonmuutoksen vaikutuksen. Saasteet tummentavat tiettyjä lajeja, ja ilmaston lämpeneminen vaikuttaa lajikirjoon.

– Perhoskantaan vaikuttaa myös se, että tehomaatalouden takia enää ei ole entisajan ketoja, niittyjä, ojia ja peltoja. Monet metsään sidotut lajit kuitenkin elävät hyvin. Meillä on onneksi yhä esimerkiksi vanhoja kuusikkoja.

Ira Blomberg-Kantsila
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi