Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

KHO korotti roimasti bussikartellijutun seuraamusmaksuja – Matkahuollolle 4,3 miljoonan lasku

KHO:n mukaan Matkahuolto, seitsemän linja-autoyhtiötä ja Linja-autoliitto vaikeuttivat uusien reittiliikenteen vuorojen pääsyä markkinoille. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen

Korkein hallinto-oikeus (KHO) korotti tiistaina merkittävästi niin kutsutussa bussikartellijutussa määrättyjä seuraamusmaksuja.

KHO:n mukaan Matkahuolto , seitsemän linja-autoyhtiötä ja Linja-autoliitto päättivät vuonna 2010 sulkea uudet reittiliikennelupavuorot Matkahuollon aikataulu- ja lipunmyyntipalvelujen sekä pakettipalvelujen ulkopuolelle. Tarkoituksena oli estää tai ainakin vaikeuttaa uusien reittiliikenteen vuorojen pääsyä markkinoille ja säilyttää markkinat jo alalla toimivilla linja-autoyhtiöillä, KHO katsoi.

KHO:n mukaan kilpailurikkomus esti ja viivästytti markkinoiden avautumista ja haittasi kilpailun avaamista. Kilpailulain ja unionin kilpailusääntöjen vastainen toiminta jatkui vuodet 2010–2015.

Aiemmin markkinaoikeus oli määrännyt osapuolille kullekin 100 000 euron suuruisen seuraamusmaksun. KHO:n mukaan päätös oli lainvastainen, koska siinä ei huomioitu sitä, että tuomitut olivat esimerkiksi liikevaihtonsa valossa hyvin erikokoisia taloudellisia kokonaisuuksia.

KKV oli vaatinut miljoonien maksuja

Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) oli vaatinut jutussa alun perin miljoonien eurojen seuraamusmaksuja. Suurinta maksua, liki kahdeksaa miljoonaa euroa, KKV vaati Matkahuollolta. KHO katsoi, että ottaen huomioon kilpailunrajoituksen laatu ja laajuus, kesto, moitittavuus sekä Matkahuollon osuus siinä, markkinaoikeuden määräämää seuraamusmaksua on korotettava 4,3 miljoonaan euroon.

Koiviston Auto -konsernille KHO määräsi 2,3 miljoonan euron seuraamusmaksun, Väinö Paunulle 600 000 euron maksun ja Vainion liikenteelle 500 000 euron maksun. Savonlinja -konsernin maksu nousi 400 000 euroon. Pohjolan Matkalle ja Pohjolan Liikenteelle kullekin määrättyä seuraamusmaksua KHO korotti 300 000 euroon.

Länsilinjat -yhtiölle ja Linja-autoliitolle määrätyt 100 000 euron seuraamusmaksut KHO piti ennallaan.

Katse tulevaan

Koiviston Auton konsernijohtajan Antti Norrlinin mukaan päätös on konsernille pettymys.

- Uuden joukkoliikennelain tullessa voimaan vanhojen liikennelupien siirtymäajan suojan vahvuus ja matkalippujen kelpoisuus eri luvin hoidetussa liikenteessä olivat epäselviä. Päätökset Oy Matkahuolto Ab:n ja Linja-autoliiton toiminnassa piti tehdä olosuhteissa, joissa lain tulkinta oli ristiriitaista ja ohjeistusta viranomaisilta oli vaikea saada, kertaa Norrlin.

- Hyvää asiassa on se, että kahdeksan vuotta kestänyt viranomaisprosessi on ohi ja asia on loppuun käsitelty. Nyt voimme keskittyä tähän päivään ja tulevaan, toteaa konsernijohtaja Norrlin.

STT
Pirjo Kamppila
pirjo.kamppila@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi