Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Onnettomuustutkintakeskus aloittaa tutkinnan veneilijöiden ja viranomaisten toiminnasta Airistolla

Lounais-Suomen poliisi kertoi myöhään lauantaina Twitterissä saaneensa Turun yliopistollisesta keskussairaalasta tiedon toisesta kuolleesta. LEHTIKUVA/Rajavartiolaitos

Onnettomuustutkintakeskuksen (Otkes) johtaja Veli-Pekka Nurmi kertoo STT:lle, että Otkes alkoi tehdä alustavaa tutkintaa eilen, kun tieto Airiston onnettomuudesta saatiin.

– Tämän onnettomuuden erityispiirteet ovat semmoiset, että tutkinta on tarkoituksenmukainen. Uskomme, että tämän tapauksen tutkimisella saadaan sellaista tietoa, jota on tärkeä levittää veneilyn turvallisuuden kehittymiseksi, Nurmi sanoo.

Turmaveneissä ei epäillä olleen teknistä vikaa, joten tutkinta keskittyy veneitä enemmän siihen, miten sekä veneilijät että pelastusviranomaiset ovat toimineet tilanteessa.

– Tässä tapauksessa ilman muuta tutkimme myös viranomaistoimintaa. On tärkeää, että se tehdään hyvässä yhteisymmärryksessä sekä poliisin että Rajavartiolaitoksen kanssa.

Nurmen mukaan Otkes tutkii pari kolme veneilyonnettomuutta vuodessa.

– Erikoinen sattuma on, että Nauvon edustalla oli melkein päivälleen vuosi sitten vakava veneonnettomuus, jossa isompi vene ajoi pienemmän päälle. Se oli hyvin samoilla vesillä tämän tapauksen kanssa.

Vuoden takaisen onnettomuuden syntyyn vaikuttivat suurehko tilannenopeus ja puutteet tähystyksessä. Airiston tapauksen yksityiskohtia on Nurmen mukaan vielä liian aikaista kommentoida tarkemmin.

Alkoholin ei epäillä liittyneen Airiston veneturmaan

Poliisi on toistaiseksi hyvin vaitonainen eilen lauantaina Airistolla Saaristomerellä sattuneesta veneturmasta. Moottoriveneen ja purjeveneen törmäys johti kahden keski-ikäisen miehen kuolemaan.

Lounais-Suomen poliisin päivystävä tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Aki Lahtinen ei kommentoi turman yksityiskohtia STT:lle.

Lahtisen mukaan, alkoholilla ei epäillä olevan osuutta asiaan.

Lahtinen ei kerro uhrien ikää eikä kommentoi purjeveneessä olleiden henkilöiden sukulaisuussuhdetta. Molemmat kuolleet miehet olivat purjeveneen kyydissä. Purjeveneessä oli lisäksi kaksi aikuista ja kaksi lasta, ja moottoriveneessä matkusti kaksi aikuista.

Poliisi tutkii tapausta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kahtena törkeänä kuolemantuottamuksena.

Veneet törmäsivät laivaväylällä Seilin pohjoispuolella lauantaina noin kello 14. Turun päivystävä palomestari kertoi, että haveri sattui merellä Rymättylän eteläpuolella Päiväluodosta pohjoiseen. Merivartioston mukaan veneet törmäsivät Seilin pohjoispuolitse kulkevalla, vilkkaasti liikennöidyllä laivaväylällä.

Turmaveneet eivät uponneet

Loukkaantuneet kuljetettiin hoidettaviksi Turun yliopistolliseen keskussairaalaan. Sairaalasta ei varhain sunnuntaina kommentoitu asiaa STT:lle.

Kumpikaan turmavene ei uponnut. Ne hinattiin lauantaina tutkittaviksi merivartioasemalle, joka sijaitsee Paraisten Nauvon Pärnäisissä.

Merivartioston lisäksi Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen yksiköitä hälytettiin mukaan pelastustehtävään. Isossa operaatiossa oli mukana muun muassa kaksi helikopteria.

Viranomaisilla ei ollut lauantaina illalla tarkempaa tietoa yli kymmenmetrisen moottoriveneen ja sitä tuntuvasti pienikokoisemman purjeveneen yhteenajon syystä.

Poliisi tutkii tapausta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, törkeänä kuolemantuottamuksena sekä törkeänä vammantuottamuksena.

Jopa 24-metrisellä veneellä saa seilata ilman lupakirjaa

STT selvitti turman johdosta veneilyyn liittyviä lupa- ja turvallisuusasioita.

Veneilijät saavat liikkua vesillä ilman erillistä kuljetuslupaa, jos vene on alle 24 metriä pitkä eikä se ole kaupallisessa käytössä. Yli 24-metrisen huvialuksen kuljettamiseksi tarvitaan kansainvälinen kuljettajankirja.

Meripelastusseuran turvallisuuspäällikkö Marko Stenberg arvelee, että vaikka tutkintovaatimuksia ei ole, suomalaiset veneilijät osaavat pääosin liikkua vesillä asianmukaisesti. Veneilijöiden vaatimustason tiukentaminen ei Stenbergin mielestä välttämättä ole ratkaisu vesiturvallisuuden lisäämiseksi.

– Huviveneilijöille jonkinlainen kurssi ja kortti voisivat olla paikallaan vapaaehtoisina, enemmän porkkanan kuin kepin kautta.

Porkkanaksi kävisi esimerkiksi se, jos tutkinnon suorittaneet voisivat saada alennuksia vakuutusyhtiön kautta.

Stenberg ei ole havainnut, että riskikäyttäytyminen vesillä olisi itsessään lisääntynyt. Veneilijöillä olisi kuitenkin petrattavaa muiden vesilläliikkujien huomioimisessa, ja erityisesti liika luotto teknisiin laitteisiin voi koitua ongelmaksi.

– Laitteet ovat hyviä, mutta ne ovat vain apuvälineitä. Veneessä voi olla monia hienoja, kiiltäviä näyttöjä, mutta helposti unohtuu se, että tärkein näyttö on se läpinäkyvä tuulilasi, Stenberg summaa.

Meripelastusseuran vapaaehtoisia osallistui lauantaina Airiston veneturman pelastustöihin. Viime vuonna Meripelastusseuralla oli 2 000 avustus- ja pelastustehtävää, joista Stenbergin arvion mukaan noin sata oli vakavia onnettomuuksia.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi