Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Gallup: Lähes puolet lisäisi Ylen rahoitusta merkittävien urheilutapahtumien näyttämiseen Ylen kanavilla

Miehet, iäkkäimmät ja eniten tienaavat suuntaisivat lisää rahaa urheilun näyttämiseen.

Asetus takaa, että tärkeimpiä urheilutapahtumia voi seurata televisiosta ilman erillisiä maksuja. Kuva: Aija Pirinen

Lähes puolet suomalaisista (47 prosenttia) suuntaisi Ylen rahoitusta nykyistä enemmän merkittävien urheilutapahtumien näyttämiseen Ylen kanavilla. Hieman pienempi osuus eli 40 prosenttia on päinvastaista mieltä.

Tieto käy ilmi Uutissuomalaisen Tietoykkösellä teettämästä USU-gallupista. Tutkimuksen virhemarginaali on 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Eniten suurten urheilutapahtumien näyttäminen Ylen kanavilla saa kannatusta miehiltä, iäkkäimmiltä ja suurimpaan tuloluokkaan kuuluvilta.

Puoluekantansa kertoneista perussuomalaisten, keskustan ja SDP:n kannattajat suuntaisivat muita enemmän Ylen rahoitusta merkittävien urheilutapahtumien näyttämiseen Ylen kanavilla. Nihkeimmin rahoituksen nostamiseen suhtautuvat vihreiden kannattajat.

Urheilun tarjonta ei ole vähentynyt

Huoli urheilulähetysten näkymisestä avoimilla Ylen kanavilla on aiheellinen. Yksin tämän vuoden aikana verovaroin rahoitettu Yle on menettänyt esimerkiksi hiihtolajien, taito-, muodostelma- ja pikaluistelun sekä jääkiekkomaajoukkueiden televisiointioikeudet jatkossa.

Urheilun tarjonta Ylen kanavilla ei kuitenkaan ole vähentynyt.

– Vaikka uutisia oikeusmarkkinalta on hiljattain tullut, on tilanne urheiluoikeuksien osalta seuraavat kaksi vuotta Ylellä erittäin hyvä – parhaimpia koskaan. Suomalaiset saavat keskimäärin melkein viisi tuntia suoraa urheilua televisiosta ja yli kolme tuntia radiosta kalenterivuoden joka päivä, kertoo Ylen va. urheilupäällikkö Robert Portman.

Vaikka Yle lisäisi rahoitustaan urheilutapahtumien näyttämiseen, se ei välttämättä takaisi merkittävien urheilutapahtuminen tv-oikeuksien saamista Ylelle.

Syynä ovat isojen urheilutapahtuminen tv-oikeuksien miltei tähtitieteelliset hinnat. Esimerkiksi olympialaisten televisio-oikeudet vuosille 2018–2024 menivät Discovery Communicationsille, joka julkisuudessa olleiden tietojen mukaan maksoi Euroopan-laajuisista oikeuksista 1,3 miljardia.

– Nyt on meneillään jakso, jossa kysyntä on suurta. Se nostaa hintoja ja tarkoittaa, että sopimusten uusiminen saattaa olla selvästi edellistä kahdeksan vuoden jaksoa hankalampaa, sanoo Portman.

Asetus takaa tärkeimpien näkymisen maksutta

Vaikka urheilutapahtumien televisio-oikeuksia valuu kaupallisille tv-yhtiöille, tärkeimpien urheilutapahtumien on silti oltava maksuttomasti saatavilla EU:ssa. Suomessa EU-direktiiviin pohjautuvan valtioneuvoston asetuksen mukaan tällaisia urheilutapahtumia ovat olympialaiset, miesten jalkapallon MM- ja EM-kisat, jääkiekon MM-kisat, hiihtolajien MM-kisat sekä yleisurheilun MM- ja EM-kisat.

Nykyisin puhutaan enemmän urheilun feel good -faktorista, eli urheilulla on karnevalistinen rooli. Jari Lämsä

Esimerkiksi viime talviolympialaiset ja ensi kesän Tokion olympialaiset näkyvät myös Ylen kanavilla Ylen ja Discoveryn tekemän sopimuksen nojalla.

Ylen hallintoneuvoston puheenjohtajaksi nimitettävän kansanedustaja Arto Satosen (kok.) mukaan asetus toimii hyvin.

– Siinä ovat mukana ne arvokisat, joiden tv-oikeudet ovat hyvin kalliita hankkia, mutta joiden pitää olla maksutta saatavilla. Esimerkiksi naisten jalkapallon tai naisten jääkiekon MM-kisat eivät ole listalla, koska niiden tv-oikeudet ovat vielä huomattavasti edullisemmat kuin miesten MM-kisojen.

Satosen mukaan asetus takaa jatkossakin sen, että tärkeimmät urheilutapahtumat ovat saatavilla katsojille ilman erillisiä maksuja.

Urheilu tarjoaa yhä yhteisiä kokemuksia

Urheilu kokoaa edelleen suomalaiset yhteisten kokemusten äärelle, ja siinä suorilla tv-lähetyksillä on keskeinen rooli.

– Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen (Kihu) tutkimusten mukaan yli 30 prosenttia 15–74-vuotiaista suomalaisista seuraa urheilua televisiosta vähintään viikoittain, kertoo johtava asiantuntija Jari Lämsä Kihusta.

Eniten median kautta seurataan jääkiekkoa, hiihtoa, yleisurheilua, ampumahiihtoa ja jalkapalloa.

Sekä Kihun tutkimuksesta että osin USU-gallupista käy ilmi, että vanhimmat ihmiset ja miehet seuraavat urheilua televisiosta aktiivisimmin.

– On mielenkiintoista nähdä, millainen kulttuuri muodostuu digitaalisessa maailmassa kasvaneille nuorille. Heillä urheilun seuraaminen tv:stä on selvästi muita vähäisempää, kertoo Lämsä.

Myös USU-gallupissa nuoret suuntaisivat vähiten lisää Ylen rahoitusta merkittävien urheilutapahtumien näyttämiseen Ylen kanavilla.

Enää urheilu ei yksin riitäkään kansallistunteen kohottajaksi.

– Nykyisin kansallistunne ei rakennu urheilun varaan, mutta urheilu vahvistaa ihmisellä olemassa olevaa kansallistunnetta. Nykyisin puhutaan enemmän urheilun feel good -faktorista, eli urheilulla on karnevalistinen rooli. Se tuo ihmisiä yhteen ja toimii lyhytaikaisesti kansallistunnetta nostavana tekijänä, kuvaa Lämsä.

Tutkimuksen on tehnyt Uutissuomalaisen toimeksiannosta Tietoykkönen oy. Verkkokyselyyn vastasi 14.–18. kesäkuuta 1 000 suomalaista, jotka edustavat valtakunnallisesti 18 vuotta täyttäneitä mannersuomalaisia. Virhemarginaali on 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa. Pyöristyksistä johtuen osuuksien yhteenlaskettu kokonaismäärä voi olla yli tai alle 100 prosenttia.
Uutissuomalainen on Mediatalo Keskisuomalaisen ja sanomalehti Karjalaisen yhteistoimitus. Tietoykkönen on osa Mediatalo Keskisuomalaista.

Asetus

Nämä on näytettävä

Valtioneuvoston asetuksessa televisio- ja radiotoiminnasta luetellaan yhteiskunnallisesti merkittävät urheilutapahtumat, joiden pitää olla ilman erillistä maksua katsottavissa.

Tällaisia urheilutapahtumia ovat kesä- ja talviolympialaiset, miesten jalkapallon MM- ja EM-kisojen avaus-, puolivälierä-, välierä- ja loppuottelut sekä Suomen maajoukkueen ottelut, miesten jääkiekon MM-kisat, pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisat ja yleisurheilun MM- ja EM-kisat.

Kokonaan suorina lähetyksinä on lähetettävä miesten jalkapallon MM- ja EM-kisojen avaus-, välierä- ja loppuottelut sekä Suomen maajoukkueen ottelut ja miesten jääkiekon MM-kisojen välierä- ja loppuottelut sekä Suomen maajoukkueen ottelut.

Sari Vanninen 
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi