Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Viikonlopuksi luvassa hellettä Etelä-Lappia myöten – Aurinkoinen ja lämmin sää jatkuu ainakin ensi viikon alussa

Sunnuntaina hellelukemia saattaa tulla laajalla alueella. Lehtikuva / Jussi Nukari

Viikonloppuna sää lämpenee koko maassa. Ilmatieteen laitoksen mukaan maan länsiosassa mitataan lauantaina mahdollisesti hellelukemia. Sen sijaan maan itä- ja pohjoisosa jää 20 asteen tuntumaan.

Maan itäpuolella oleva matalapaine tuo Itä-Suomeen lauantai-aamuna kuurosateita, jotka kuitenkin harvenevat päivän mittaan.

Sunnuntai on vielä lauantaita lämpimämpi. Etelä-Lappia myöten maassa voi olla laajemmalti hellettä. Ylimmillään lukemat yltävät yli 25 asteen maan länsiosassa. Ennusteen mukaan Itä-Suomessa lämpötila voi kuitenkin alle jäädä alle hellerajan.

Yksittäisissä paikoissa voidaan sunnuntaina yltää lähelle 30 astetta korkeapaineen vahvistuessa.

Kuurosateet siirtyvät sunnuntaina maan itäosasta Pohjois-Lappiin. Kuurosateiden lisäksi Pohjois-Lapissa voi myös ukkostaa. Pohjois-Lapissa lämpötilat silti nousevat yli 20 asteen, mutta jäävät alle 25 asteen.

Ensi viikon alku näyttää poutaiselta

Ensi viikon alku näyttää jatkuvan lämpimänä.

– Ruotsin puolella kummittelee sateita, jotka voivat yltää maanantaina maan lounaisosiin Ahvenanmaalle ja saaristoalueelle, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Nina Karusto.

Suomessa on kuitenkin laajalti poutaista ja aurinkoista, ja lämmöstä saadaan nauttia. Maanantai ja tiistai ovat hyvinkin lämpimiä päiviä. Lounaaseen ja osin Etelä-Suomeen on annettu hellevaroituksia näille päiville.

Karuston mukaan jopa 30 asteen lämpötiloja on hankala kieltää, jos lämpöputki saadaan.

– 30 astetta voi olla ihan mahdollinen, Karusto sanoo.

Ensi viikon keskiviikko näyttää alustavasti siltä, että sää voi väliaikaisesti viiletä koko maassa. Heinäkuun alkupuolen kaltaisiin viileisiin lukemiin lämpötilat tuskin tippuvat, Karusto sanoo.

Maan pohjois- ja keskiosiin voi tulla keskiviikkona viilentäviä sateita. Ihan pohjoisimmassa Lapissa ei helteistä nautita. Etelässä sateilta todennäköisesti vältytään.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Aiheet:

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi