Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Heinäkuussa hukkunut jo kuusi, vuosi sitten luku oli vielä karumpi

Kuva: Jari Kautto

Heinäkuun alkupuolella on hukkunut kuusi ihmistä, kertovat Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton (SUH) keräämät ennakkotiedot. Hukkuneista yksi oli nainen, neljä miehiä ja yhdessä tapauksessa sukupuolta ei ole kerrottu julkisuuteen.

Hukkumisista yksi sattui uidessa ja yksi vesiliikenteessä. Lopuissa neljässä tapauksessa tapahtumien kulku ei ole selvillä.

Vuosi sitten heinäkuun alku oli tähän vuoteen verrattuna vielä synkempi: kuun 17. päivään mennessä oli tuolloin hukkunut 14 ihmistä.

Yhteensä tammikuun ja heinäkuun alkupuolen välisenä aikana on Suomessa ennakkotilastojen mukaan hukkunut tänä vuonna 50 ihmistä. Vuosi sitten hukkuneita oli samaan aikaan 42.

Valtaosa tänä vuonna hukkuneista (41) on ollut miehiä. Kesäkuussa hukkumistapauksia oli eniten, 20.

Päijät-Hämeessä on tänä vuonna hukkunut kolme ihmistä. Tuorein tapaus sattui tiistaina Lahdessa, kun kolmevuotias lapsi hukkui Joutjokeen.

SUH kerää ennakkotiedot hukkumiskuolemista sanomalehdistä. Viralliset luvut löytyvät aikanaan Tilastokeskuksen kuolinsyytilastoista.

Kari Anttinen
kari.anttinen@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi