Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Suomalaiset päivittävät innokkaasti osaamistaan työelämässä - lue yön uutiskooste

Suomalaiset päivittävät ahkerasti koulutustaan ja kehittävät omaa osaamistaan. Tämä selviää Elinkeinoelämän keskusliiton, Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n ja Sivistystyönantajat Sivistan Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä.

Puolet vastaajista on osallistunut työnantajan järjestämään koulutukseen ja vähän alle puolet kehittää omaa osaamistaan. Noin kaksi viidestä on lisäksi täydentänyt opintojaan tai käynyt kursseja.

 Internet-paneelissa toukokuun lopulla toteutettuun kyselyyn osallistui yli 1 300 suomalaista, joista lähes 1 100 oli työelämässä.

Antti Rinne esittelee tänään Euroopan parlamentissa Suomen tavoitteita puheenjohtajakaudelle

Pääministeri Antti Rinne (sd.) ja eurooppaministeri Tytti Tuppurainen (sd.) ovat tänään mukana Euroopan parlamentin täysistunnossa Strasbourgissa.

Rinne esittelee parlamentille EU-puheenjohtajakauden tavoitteita. Hän ja Tuppurainen tapaavat myös parlamentin puhemiehen, italialaisen David-Maria Sassolin.

Rinteen ohjelmassa on lisäksi tapaaminen parlamentin poliittisten ryhmien johtajien kanssa.

Yksi kuoli nokkakolarissa Oulun Kiimingissä

Oulussa Kiimingin itäpuolella yksi ihminen on kuollut henkilöauton ja rekan nokkakolarissa, kertoo poliisi. Rekan kuljettaja ja matkustaja saivat lieviä vammoja ja toimitettiin jatkohoitoon.

Törmäys tapahtui ennen kello yhtä yöllä valtatiellä 20 Hannusperän kohdalla, kymmenisen kilometriä Kiimingistä itään. Henkilöauto oli ajautunut vastaantulevien kaistalle. Autoa kuljettanut keski-ikäinen mies kuoli, autossa ei ollut muita ihmisiä. Täysperävaunuyhdistelmän vetäjä kaatui törmäyksessä penkalle ja sen kuorma levisi ojaan.

Valtatie 20 oli parin tunnin ajan kokonaan suljettu liikenteeltä. Puoli neljän aikaan toinen ajokaista oli avattu.

Poliisi tutkii onnettomuuden syytä.

Sata vuotta sitten vahvistettiin, ettei Suomesta tulisi kuningaskuntaa

Sata vuotta sitten vahvistui, että Suomeen tulisi monarkian sijaan tasavaltainen hallitusmuoto. Eduskunta hyväksyi tasavaltaisen hallitusmuodon kesäkuussa 1919, ja valtionhoitaja Carl Gustaf Emil Mannerheim vahvisti sen päivälleen sata vuotta sitten.

Tasavaltainen hallitusmuoto oli vielä 1900-luvun alkupuolella harvinainen valtiomuoto. Euroopassa useimmat valtiot olivat tuolloin monarkioita.

Perustuslakina säädetyn tasavaltaisen hallitusmuodon satavuotista taivalta juhlitaan erilaisin tapahtumin kesällä ja syksyllä.

Edustajainhuone tuomitsi Trumpin kommentit rasistisina

Yhdysvalloissa edustajainhuone on tuominnut presidentti Donald Trumpin kommentit demokraattien kongressiedustajia kohtaan. Demokraattienemmistöinen edustajainhuone kutsui Trumpin kommentteja rasistisiksi ja sanoi niiden lietsovan vihaa vähemmistöjä vastaan.

Lausuman puolesta äänestivät kaikki edustajainhuoneen 235 demokraattia sekä neljä republikaania ja yksi sitoutumaton edustaja.

Trump kehotti sunnuntain tviiteissään demokraattien edistysmielisiä naiskongressiedustajia menemään takaisin niihin maihin, joista he ovat tulleet. (Lähde: AFP)

Demokraattiedustaja käynnisti virkasyytemenettelyn Trumpia vastaan

Demokraattien kongressiedustaja Al Green käynnisti virkasyytemenettelyn presidentti Donald Trumpia vastaan tämän rasistisina pidettyjen tviittien takia.

Green käynnisti prosessin edustajainhuoneessa tiistai-iltana paikallista aikaa. Se merkitsee sitä, että edustajainhuoneen demokraattijohdon täytyy lähipäivinä joko viedä asia äänestykseen tai yrittää viivyttää sitä.

Demokraattien keskuudessa on ollut jo pidempään erimielisyyttä siitä, pitäisikö Trump asettaa virkasyytteeseen. Puolueen johto on suhtautunut virkasyytemenettelyyn nihkeästi.

Jos edustajainhuone asettaisi presidentin virkasyytteeseen, etenisi asia republikaanienemmistöiseen senaattiin, jossa Trumpin viraltapanoon vaadittaisiin kahden kolmasosan enemmistö.

Huumeparoni El Chapo saa tänään tuomionsa 25 vuoden rikoksista

Meksikolainen huumeparoni Joaquin "El Chapo" Guzman kuulee tänään tuomionsa New Yorkissa Yhdysvalloissa. Sinaloan huumekartellin pomo todettiin jo helmikuussa syylliseksi useisiin rikoksiin, jotka on tehty 25 vuoden aikana.

Yli 300 000 sivun ja 117 000 äänitteen todistusaineisto osoittivat miehen syyllistyneen muun muassa valtavien huumemäärien salakuljetukseen, rahanpesuun ja laittomaan aseiden hallussapitoon.

Syyttäjät vaativat Guzmanille elinkautista vankeusrangaistusta, ja sen päälle vielä 30 vuoden ylimääräistä tuomiota. (Lähde: AFP)

USA toivoo keskusteluyhteyden säilyvän Pohjois-Korean uhkailuista huolimatta - USA:n ja Etelä-Korean sotaharjoitus ensi kuussa

Yhdysvallat toivoo, että se voi jatkaa neuvotteluja Pohjois-Korean ydinaseriisunnasta, vaikka Pohjois-Korea on vihjannut keskusteluyhteyden mahdollisesta katkeamisesta.

Pohjois-Korea on todennut, että Yhdysvaltojen ja Etelä-Korean tuleva sotaharjoitus voi vaikuttaa neuvottelujen jatkumiseen.

Yhdysvaltain ulkoministeriön edustaja totesi tiistaina, että maa suhtautuu edelleen optimistisesti lupauksiin, jotka Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un on tehnyt presidentti Donald Trumpille.

Yhdysvaltojen ja Etelä-Korean on määrä pitää yhteinen sotaharjoitus ensi kuussa. (Lähde: AFP)

Maailman pohjoisimmassa asutuskolkassa rikottiin kyseenalaisia lämpötilaennätyksiä

Kanadassa, maailman pohjoisimmassa vakituisen asutuksen paikassa on rikottu kyseenalaisia lämpötilaennätyksiä. Elohopea nousi Alertissa ensimmäistä kertaa mittaushistorian aikana 21 asteeseen. Kanadan ympäristöministeriön meteorologin mukaan uusi lämpöennätys on vain yksi esimerkki ilmaston lämpenemisestä muiden joukossa. Meteorologin mukaan viimeisen puolentoista viikon ajan lämpötila Alertissa on ollut selvästi normaalia lämpimämpi.

Kanadan Alert on maailman pohjoisin paikka, missä on vakituista asutusta. Se sijaitsee vain alle 1000 kilometrin päässä pohjoisnavasta. (Lähde: AFP)

Suomessa keikkaillut Metallica lahjoittaa kymmeniä tuhansia euroja vähävaraisille lapsiperheille

Suomessa eilen keikkaillut rockin järkäle Metallica on lahjoittanut suomalaiselle hyväntekeväisyysjärjestölle 55 000 euroa. Vähävaraisia lapsiperheitä auttava Hope ry kertoo Facebook-sivuillaan, että yhtye halusi perehtyä järjestön toimintaan ja auttaa lapsiperheitä Suomessa.

Hope ry:n mukaan Metallican lahjoituksen avulla järjestö pystyy tukemaan vuoden ajan yli 200 lapsen harrastuksia.

Metallica keikkaili eilen Hämeenlinnassa. Keikan kaikki 55 000 lippua myytiin ennakkoon.

Lahjoituksesta uutisoi muun muassa Iltalehti.

Game of Thrones piti rautaotteensa Emmy-ehdokkuuksia jaettaessa

Fantasiadraama Game of Thronesin viimeinen kausi rikkoi ennätyksiä kahmimalla 32 Emmy-ehdokkuutta. Se on suurin määrä ehdokkuuksia, mitä draamasarja on koskaan saanut yhdellä kertaa.

Toiseksi eniten ehdokkuuksia keräsi 50-luvun koomikosta kertova The Marvelous Mrs. Maisel. Sarja vei itselleen 20 ehdokkuutta.

Ydinvoimaonnettomuudesta kertova minisarja Tshernobyl puolestaan keräsi 19 Emmy-ehdokkutta.

Tv-alan Emmy-palkinnot jaetaan Los Angelesissa 22. päivä syyskuuta. (Lähde: AFP)

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi