Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Jäähalliin tunkeuduttiin viikonlopun aikana Kajaanissa – kaapeista vietiin alkoholia, jäälle rikottiin pulloja ja jääkoneella ajettiin pitkin kaukaloa

Poliisin mukaan hallissa oltiin ajettu jääkoneella ympäri jääkiekkokaukaloa. Sekä kaukalolle että koneelle oli aiheutettu vahinkoa ja jäälle oli rikottu pulloja. LEHTIKUVA / HANDOUT / KAJAANIN HOKKI

Kajaanin jäähalliin tunkeuduttiin viikonloppuna, kertoo poliisi. Tunkeutuja tai tunkeutujat rikkoivat paikkoja ja anastivat lukkojen takaa Kajaanin Hokin vuokraamista tiloista alkoholia, elintarvikkeita ja lääkkeitä noin 3 000 euron edestä.

Poliisin mukaan hallissa oltiin ajettu jääkoneella ympäri jääkiekkokaukaloa. Sekä kaukalolle että koneelle oli aiheutettu vahinkoa ja jäälle oli rikottu pulloja. Myös 10 000 euron arvoinen jäänhoitorobotti oli runneltu jääkoneella ja robotti oli rikkoutunut korjauskelvottomaksi.

Hokin puheenjohtaja Pasi Halonen kertoo Hokin tiedotteessa, että lisäksi pukukopit ja huoltotilat oli pengottu perin pohjin.

– Onneksi esimerkiksi pelaajien varusteita ei ole viety, Halonen sanoo.

Kajaanin jäähalli on ollut kesän remontissa.

Poliisi tutkii tapausta törkeänä varkautena ja vahingontekona. Poliisi kaipaa vihjeitä alueella yöaikaan liikkuneista henkilöistä tai ajoneuvoista.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi