Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Rescue-koira voi tuoda rabiesriskin – puhtaat paperit eivät aina takaa tuontikoiran taudittomuutta

Suomeen ulkomailta tuodut koirat voivat kantaa riskejä vakavista taudeista, jotka voivat tarttua myös ihmiseen, selviää Ruokaviraston tutkimuksesta. Tutkimuksessa otettiin näytteet 85 hiljattain Suomeen tuodusta koirasta, ja niistä tutkittiin useita eri taudinaiheuttajia.

– Suomeen tuotavien koirien tulisi olla rokotettu rabiesia vastaan, mutta osalla testatuista koirista rabieksen vasta-aineet olivat puutteelliset tai niitä ei ollut lainkaan, kertoo tutkimuksen työryhmään kuulunut erikoistutkija, eläinlääketieteen lisensiaatti Suvi Joutsen.

Rabies voi tarttua myös ihmiseen, ja ilman riittävän nopeaa hoitoa tauti tappaa aina. Rabiesrokotevasta-ainepuutoksia todettiin tutkimuksessa erityisesti Venäjältä tulleilla koirilla.

Tutkituilla koirilla saattoi olla asianmukaisesti täytetyt paperit, mutta vasta-aineet osoittautuivat silti riittämättömiksi.

Tuontivaatimukset vaihtelevat maittain, ja maakohtaiset tiedot ovat nähtävissä Ruokaviraston sivuilla.

– Kun koira on tullut laillisesti Suomeen, täällä ei enää ole pakko tutkia mitään. Monet koiria tuovista yhdistyksistä kuitenkin toivovat, että omistaja vielä tutkituttaisi koiran tiettyjen tautien varalta, Joutsen sanoo.

Tuontikoirien suosio kasvaa

Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Harri Lehkonen kertoo, että kasvatustarkoituksissa koiria on aina tuotu ulkomailta perinnöllisyyden monimuotoisuuden säilyttämiseksi.

– Varsinkin pienissä roduissa tarvitaan vierasta verta, ettei tule liian sisäsiittoista kotimaista kantaa.

Kodittomien koirien hankkiminen ulkomailta on kuitenkin tuoreempi ilmiö, joka on Lehkosen arvion mukaan noussut suosioon viimeisen parinkymmenen vuoden aikana.

– Taustalla on varmasti moniakin syitä, mutta helposti siihen vaikuttaa ajatus, että halutaan pelastaa jotakin, hän arvelee.

Ulkomailta hankittu koira saattaa myös olla hieman kotimaista edullisempi.

– Hintaero tulee moninkertaisesti maksuun sen jälkeen, kun sairasta koiraa aletaan parantaa, Lehkonen huomauttaa.

Tuontikoirien tautiriskeistä ei aiemmin ollut tehty kattavaa tutkimusta.

– Näyttää lukujen valossa siltä, että tuontikoirien suosio on vuosi vuodelta kasvanut. Halusimme kartoittaa, millaisen riskin se voi muodostaa ja tuoda tietoa riskeistä myös koirien ottamista harkitseville, sanoo yksikönjohtaja, eläinlääketieteen tohtori Pirkko Tuominen, joka myös kuului Ruokaviraston tutkimusryhmään.

Epämääräinen eläinkauppa ruotuun valvonnalla

Hallitusohjelmaan on kirjattu tavoite verkossa tapahtuvan eläinkaupan sääntelystä sekä koirien tunnistusmerkinnöistä ja rekisteristä huolehtimisesta. Kennelliitto on kiitellyt hallitusohjelman linjauksia. Harri Lehkonen sanoo, että yksi tärkeä tekijä tuontikoiriin liittyvien riskien ehkäisemiseksi on nimenomaan netin kautta tapahtuvan eläinkaupan tiukempi valvonta.

– Myyjä pitäisi pystyä tunnistamaan vahvoilla tunnisteilla, ettei hän katoa, kun kaupat on tehty.

Laittomasti maahan tuotu eläin on joko palautettava lähtömaahan, lopetettava tai laitettava tuojan maksamaan karanteeniin. Jos eläintä on syytä epäillä taudinkantajaksi, käytännössä ainoa vaihtoehto on sen lopettaminen.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi