Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Etelä-Suomen Sanomien kolumni herätti keskustelua Hämeenlinnassa – Kummalla onkaan parempi järvibrändi, Hämeenlinnalla vai Lahdella?

Lahden matkustajasatama on suosittu pysähtymispaikka kesäisellä säällä. Kuva: Katja Luoma

Etelä-Suomen Sanomien urheilutoimittaja Mikael Hoikkala kirjoitti (ESS 20.6.) Lahden ja Hämeenlinnan eroista järvikaupunkeina. Hämeen Sanomat tarttui kirjoitukseen, minkä seurauksena lehden Facebook-sivulla alkoi vilkas keskustelu.

Hoikkalan mukaan Hämeenlinnassa ei ole samanlaista järvitunnelmaa kuin Lahdessa. Kyse on Hoikkalan mielestä kulttuurieroista. Iso osa kommentoijista oli samaa mieltä. Miksi Hämeenlinna ei hyödynnä järvimaisemiaan paremmin?

Muun muassa näin asiaa kommentoitiin Hämeen Sanomien Facebook-sivuilla:

"Samaa miettinyt ja palautettakin kaupungille antanut..Hämeenlinnassa hieno historia mitä taas Lahdessa ei ole..siksikin jo kannattaisi hyödyntää Hämeenlinnaa."

"Tottahan tuo on. Hämeenlinnassa keskitytään suunnittelemaan rannoille isoja kerrostaloja maisemat pilaamaan. Muualla kaupunkilaiset saavat kahviloita ja virkistysalueita lisää."

"Valitettavasti Lahti pesee rantakulttuurissa Hämeenlinnan jos ei 6-0 niin lähelle. Sibeliustalokin sinne annettiin. Lotta-patsas sai sentään tulla."

"Hämeenlinnaa halkova Vanajavesi on ehdoton matkailuvaltti - järvi-Suomen portti."

"Ei voi edes verrata, monta vuotta olen ihmetellyt miksi Hämeenlinnassa ei ymmärretä hyödyntää mahtavaa rantaviivaa?"

Lauri Ilola
lauri.ilola@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi