Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Nina Kopola Business Finlandin pääjohtajaksi, Tilastokeskuksen johdossa jatkaa Marjo Bruun

Tilastokeskuksen pääjohtajaksi on valittu jälleen Marjo Bruun. LEHTIKUVA / Jussi Nukari

Business Finlandin pääjohtajaksi on nimitetty Nina Kopola. Kopola on toiminut aiemmin muun muassa Suominen-yhtiön toimitusjohtajana. Hän aloittaa tehtävässä syyskuun alussa.

Business Finlandin pääjohtajan tehtävään pyrki yhteensä 42 hakijaa. Tehtävä on määräaikainen ja kestää viisi vuotta.

Nykyinen pääjohtaja Pekka Soini jatkaa kautensa loppuun.

Business Finland on valtion virasto ja yhtiö, joka tarjoaa yrityksille kansainvälistymis- ja rahoituspalveluja.

Tilastokeskuksen johtoon jälleen valittu Bruun toiminut tehtävässä vuodesta 2012

Tilastokeskuksen pääjohtajaksi on valittu jälleen Marjo Bruun. Bruun on toiminut tehtävässä vuodesta 2012. Bruun toimii myös Euroopan tilastokonferenssin hallituksen puheenjohtajana.

Nimityksen viiden vuoden määräaikaiseen pääjohtajan tehtävään teki valtioneuvosto. Bruunin uusi johtajakausi käynnistyy heinäkuun alussa.

Tilastokeskuksen pääjohtajan tehtävää haki yhteensä seitsemän ihmistä.

Tilastokeskus on valtion virasto, joka tuottaa tietoa yhteiskunnan tarpeisiin. Tilastokeskus tuottaa lähes 160 eri tilastoa.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi