Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Opetusministeriö lopettaa perussuomalaisten nuorten avustuksen maksamisen

Avustuksen peruuttaminen liittyy PS-Nuorten Twitter-tiliin. LEHTIKUVA

Opetus- ja kulttuuriministeriö lopettaa Perussuomalaiset Nuoret ry:n tämän vuoden avustuksen maksamisen ja perii takaisin avustuksesta jo maksetun osuuden. Ministeriö katsoo järjestön toiminnassaan rikkovan nuorisolain tavoitteita.

Avustuksen peruuttaminen liittyy siihen, että PS-Nuoret julkaisi Twitter-tilillään kuvan tummaihoisesta perheestä. Saatteena oli kehotus äänestää EU-vaaleissa perussuomalaisia, "jotta Suomen tulevaisuus ei näyttäisi tältä".

Nuorisolain tavoitteena on edistää muun muassa yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa.

Perussuomalaisten nuorisojärjestön saama avustus on ollut suuruudeltaan 115 000 euroa, josta on jo maksettu 57 500 euron erä, ministeriö tiedottaa.

Ministeriön nuoriso- ja liikuntapolitiikan osaston ylijohtaja Esko Ranto sanoo, että avustusta haluavan järjestön on noudatettava lakia.

– Jos lakia ei halua noudattaa, on järjestön hankittava rahoitus toimintaansa jostain muualta kuin nuorisotyön varoista, hän huomauttaa.

Ministeriön ohella yhdenvertaisuusvaltuutettu on katsonut, että puolueen nuorisojärjestön toiminta on selkeässä ristiriidassa nuorisolain tavoitteen kanssa. Valtuutettu on arvioinut, että järjestön toiminnan voidaan tulkita rikkoneen etniseen alkuperään perustuvan syrjinnän kieltoa tai ainakin se on loukannut tummaihoisten ihmisarvoa ja luonut tummaihoisia kohtaan vihamielistä ja halventavaa ilmapiiriä.

Opetusministeriön mukaan Suomessa on nyt peruutettu ensimmäisen kerran nuorisoalan järjestön avustus siksi, että toiminta on ristiriidassa lain tavoitteiden kanssa.

PS-Nuoret: Vääryys, korjattava raastuvassa

PS-Nuorten puheenjohtaja Asseri Kinnunen arvioi, että ministeriön päätös ei tullut yllätyksenä.

– Opetus- ja kulttuuriministeriö on jo aiempina vuosina pyrkinyt jollakin tekosyyllä viemään PS-Nuorten valtionavun. Nyt heillä sitten on keksittynä syyt ja tekosyyt, ja ovat viemässä rahoitusta pois heppoisin perustein. PS-Nuoret ei tällaista vääryyttä hyväksy. Asia on ehdottomasti korjattava.

Kinnusen mukaan näyttää siltä, että yhdistys joutuu viemään tuen peruutuspäätöksen oikeuteen.

PS-Nuorten puheenjohtaja kertoo, että yhdistys käy keskustelua avustuksen tilanteesta perussuomalaisen puolueen johdon kanssa.

– Toki olemme itsenäinen nuorisojärjestö, ja hoidamme nämä asiat itsenäisesti. Mutta meillä on hyvät suhteet puoluejohtoon, Kinnunen lisää.

Nuorisojärjestö sanoo tiedotteessaan, että se aikoo taistella valtionavustuksestaan.

– Järjestö tulee laittamaan ministeriölle oikaisuvaatimuksen päätöksestä ja jos oikaisua ei saada, ainoa vaihtoehto on viedä asia oikeuteen, sanoo pääsihteeri Toni Saarinen.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi