Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Kolme karhukolaria neljässä päivässä Pohjois-Karjalassa

Karhu ja auto törmäsivät Ilomantsissa viime yönä. Kuvan karhu on kuvattu Kuhmossa. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa

Pohjois-Karjalassa on sattunut viimeisen neljän päivän aikana kaikkiaan kolme karhun ja auton yhteentörmäystä. Kolarit ovat sattuneet Kontiolahden, Lieksan ja Ilomantsin alueella, alle 50 kilometrin säteellä toisistaan. Kuljettajat eivät loukkaantuneet missään kolarissa.

– Onhan tämä aika erikoisuus, vaikka karhualueella ollaankin. En muista, että ikinä edes kaksi (karhukolaria) olisi ollut näin lähekkäin. Meistä taitaa nyt tulla oikea karhupaikkakunta, ihmettelee rikosylikonstaapeli Petri Tirronen Itä-Suomen poliisilaitokselta.

Ensimmäinen karhukolari sattui keskiviikkoiltana Kontiolahdella Ilomantsintiellä. Hieman ennen iltakymmentä Ilomantsin suunnasta kohti Joensuuta matkalla olleen henkilöauton eteen tuli isokokoinen karhu. Karhu poistui törmäyksen jälkeen metsään.

Riistanhoitoyhdistyksen jäljestettyä karhua oli sen havaittu askeltavan normaalisti ja jopa loikanneen kolmen metrin loikan. Tämän havainnon takia riistanhoitoyhdistys katsoi, ettei karhua ollut syytä lopettaa.

Perjantaina aamuyöllä karhu ja kuorma-auto kohtasivat Lieksassa Joensuuntiellä. Karhu hyppäsi auton eteen aamuneljän aikaan ja poistui törmäyksen jälkeen metsään. Karhusta jäi tielle verijälkiä.

Ja lauantai-iltana hieman ennen puoltayötä henkilöauto törmäsi karhuun Ilomantsissa. Auto oli tulossa Ilomantsin suunnasta Kivilahteen päin, kun karhu tuli tielle ja törmäsi autoon.

Suurriistavirka-apu alkoi jäljittää karhua kahdessa jälkimmäisessä tapauksessa, mutta Itä-Suomen poliisilla ei ollut sunnuntaina tietoa, oliko karhuja tavoitettu.

Kaikissa kolariautoissa oli kyydissä vain kuljettaja. Autot kärsivät lieviä peltivaurioita.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi