Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Neuvostovankeja kohdeltiin maatiloilla yleensä hyvin, tiukat ohjeet eivät uponneet isäntäperheisiin – Tutkimukseen haastateltujen jatkosodan ajan lasten mukaan vankien kanssa syntyi usein ystävyys

Tutkija Marjo Laitala haastatteli kollegansa Outi Auttin kanssa pääasiassa Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa asuneita ihmisiä, jotka olivat jatkosodan aikaan lapsia tai teini-ikäisiä. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Suomalaisilla maatiloilla työskennelleitä sotavankeja kohdeltiin usein paremmin kuin ankarat säännöt määräsivät. Sääntöjen mukaan vankien ei olisi pitänyt olla tekemisissä siviilien kanssa. Lisäksi heitä olisi pitänyt jatkuvasti vartioida ja teljetä heidät vapaa-ajalla lukkojen taakse.

Arkielämä muodostui kuitenkin usein päinvastaiseksi, kertovat Oulun yliopiston tutkijat, jotka ovat haastatelleet vankeihin tutustuneita suomalaisia.

Tutkijat kutsuvat siviilien asennetta hiljaiseksi vastarinnaksi, joka ei niinkään kohdistunut Puolustusvoimiin instituutiona vaan byrokraattisina ja suorastaan hölmöinä pidettyihin sääntöihin. Tiukoille määräyksille saatettiin myös naureskella.

Haastateltavien muistitiedot paljastavat, että vankeihin tutustuttiin, heidän kanssaan saatettiin ystävystyä ja romanssejakin syntyi. Tarinoissa toistuivat myös haikeat eron hetket, kun vangit palautettiin Neuvostoliittoon vuonna 1944.

Tutkijat Outi Autti ja Marjo Laitala haastattelivat pääasiassa Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa asuneita ihmisiä, jotka olivat jatkosodan aikaan lapsia tai teini-ikäisiä. Tutkijoiden käytettävissä oli myös kirjoituksia vangeista.

Vankikopit jäivät vähälle käytölle

Vankienpitoa koskevia sääntöjä piti noudattaa rangaistuksen uhalla, ja tätä myös valvottiin tarkastuskäynneillä.

– Vastarintaa nousi siitä, että määräykset eivät sopineet maaseudun tapakulttuuriin ja elämänmenoon, Autti kertoo.

Säännöt aiheuttivat myös käytännön hankaluuksia. Koska miehet olivat sodassa, vartijoita ei yksinkertaisesti riittänyt tarpeeksi.

Hankalana pidettiin myös ohjetta, jonka mukaan taloihin piti rakentaa vangeille lukittava koppi. Useimpien muistelijoiden mukaan koppeja ei rakennettu tai ainakin ne jäivät käyttämättä.

YYA-aikana tutuksi tullut kotiryssä-käsite juontuu jo tältä ajalta. Sillä tarkoitettiin tavallisesti vankia, jota ei lukittu erilleen talonväestä.

Vankien lempeä kohtelu ei aina ollut täysin pyyteetöntä. Heidän ahkeruuttaan pidettiin arvossa, ja vangit tavallaan lunastivat hyvän kohtelun työteliäisyydellä ja sopuisalla luonteella. Vangit eivät saaneet laiskotella eli "looteria maata".

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi