Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

"Nykyinen vanhuuskäsite peräisin 1800-luvulta" – Professorin mielestä yli 65-vuotiaita ei pitäisi niputtaa yhdeksi massaksi

Marja Vaaraman mukaan ikääntyneiden potentiaali kuluttajina ja matkailijoina on vähitellen alettu ymmärtää Suomessakin.

Itä-Suomen yliopiston sosiaalityön professori Marja Vaarama on puhunut silver economysta eli ikääntymiseen liittyvistä markkinoista jo pitkään. Lisäksi hän on muun muassa kommentoinut silver economya käsittelevää Suomen EU-puheenjohtajuuspaperia. ”Hiljalleen on alettu ymmärtää se valtava kulutuspotentiaali, joka hyvinvointiin tottuneella ikäihmisporukalla on”, hän toteaa. Kuva: Marko Happo

Professori Marja Vaarama aloitti viime syksynä erään luentonsa sanomalla:

– Tässä teillä on edessänne 65-vuotias suomalainen vanhus, yhteiskunnan taakka ja menoerä, joka käy täyspäiväisesti töissä ja luennoi teille.

Näkemys siitä, että vanhuus alkaa 65 vuoden iässä, on peräisin 1800-luvulta, Itä-Suomen yliopiston sosiaalityön professori huomauttaa.

– Helposti ajatellaan, että yli 65-vuotiaat ovat yhtä samaa, vanhaa massaa. Jos jokin porukka on heterogeenistä, niin se on tämä vanhusporukka.

Vaarama kiitteleekin uuden hallitusohjelman lausetta: "Ikääntyneet eivät ole vain palvelujen kohde vaan myös yhteiskunnan voimavara".

– Hyvin paljon riippuu siitä, miten asioista ajatellaan. Se vaikuttaa siihen, mitä tehdään.

Ikäihmiset voimavarana -ajatus näkyy jo heti Suomen EU-puheenjohtajuuskauden alussa heinäkuussa, kun Helsingissä järjestetään kansainvälinen silver economy -foorumi. Silver economylla tarkoitetaan ikääntymiseen liittyviä markkinoita.

Triljoonien bisnes

Euroopan komission teettämän tutkimuksen mukaan ikääntymiseen liittyvien markkinoiden taloudellinen potentiaali Euroopassa nousee vuoteen 2025 mennessä 5,7 triljoonaan euroon. Vuoteen 2060 mennessä joka kolmas eurooppalainen on yli 65-vuotias.

– Hiljalleen on alettu ymmärtää – ei tosin samalla tavalla kuin vaikkapa Japanissa – se valtava kulutuspotentiaali, joka hyvinvointiin tottuneella ikäihmisporukalla on, Vaarama sanoo.

Kulutuspotentiaaliin lukeutuu ikäihmisten kapasiteetti niin ostajina, vapaa-ajan palvelujen kuluttajina, median käyttäjinä kuin matkailijoina. Vaarama muistuttaa myös ikäihmisten panoksesta lapsilleen, lapsenlapsilleen ja vapaaehtoistyöhön.

Niin kutsuttu kolmas ikä alkaa eläkkeelle jäädessä. Valtaosa heistä on Vaaraman mukaan kohtuullisen hyvin pärjääviä ja heillä on yleensä hyvä terveys.

– Tämä aika (kolmas ikä) on pidentynyt. Palvelujen tarve alkaa vasta neljännessä iässä, noin 80–85-vuotiaana.

Palvelusetelikäytäntö tasapuoliseksi

Vaaramalla on useita ehdotuksia vanhustenhuollon ja vanhusten elämänlaadun parantamiseksi. Esimerkiksi erilaisia yhteisasumisen muotoja tulisi tukea ja mahdollistaa. Ne sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijät, "jotka huono johtaminen ajaa loppuun", voisivat perustaa osuuskuntia ja antaa palveluja niiden kautta.

 Tässä teillä on edessänne 65-vuotias suomalainen vanhus, yhteiskunnan taakka ja menoerä, joka käy täyspäiväisesti töissä ja luennoi teille.

– Ja palvelusetelikäytännön pitäisi olla sellainen, että se on tasapuolinen, nyt kuntien välillä on paljon vaihtelua.

Tässä voisi Vaaraman mielestä noudattaa tuloharkintaa, eli pienituloinen saisi enemmän ja isotuloinen vähän tai ei mitään.

Kaikilla vanhuksilla tulisi myös olla oikeus saada palveluntarpeensa arvioiduksi, saada tietoa, mistä palveluja saa, ja lopulta saada tarvitsemansa palvelupaketti.

– Parku kustannuksista heijastaa kyvyttömyyttä paneutua oikeudenmukaisten rahoitusvaihtoehtojen etsimiseen.

Ei hoitoa omilta lapsilta

Vaaraman mukaan yli 80-vuotiaille terveyspalvelujen riittämättömyys on iso elämänlaadun uhkatekijä. 65–79-vuotiaille uhkatekijä on puolestaan sosiaalipalvelujen riittämättömyys: ei saada sitä kotiin annettavaa palvelua, jota tarvitaan.

Vaarama iloitsee siitä, että hallitusohjelma lupaa pitkästä aikaa jotakin vanhuksille.

– 270 miljoonasta eurosta, joka luvataan kohdentaa sosiaali- ja terveyspalveluihin, 44 prosenttia menee vanhuksille, hän laskee.

Tutkimuksista käy ilmi myös se, että etenkään nuoremmat iäkkäät eivät halua hoitoa lapsiltaan.

Työnteolle ei pitäisi olla yläikärajaa. Niin kauan kuin on työkykyä, niin pitäisi voida halutessaan käydä töissä.

– En minäkään halua olla oman lapseni taakka. Haluan saada turvalliset palvelut kunnan järjestäminä ja maksaa niistä maksukykyni mukaan.

Köyhistä oloista

Professori Vaarama pitää sosiaalista liikkuvuutta Suomen vahvuutena.

– Meidän pitää pystyä mobilisoimaan kaikki voimavarat.

Hän katsookin, että oppivelvollisuuden pidentäminen on hyvä keino tukea hyvinvointia siinä mielessä, että toisellakin asteella kirjat saa ilmaiseksi.

– Näin ei suljeta köyhiä perheitä pois.

Uuden hallituksen ministereistä vihreiden Maria Ohisalo ja SDP:n Sanna Marin ovat kertoneet tulevansa köyhistä oloista.

– Olen itsekin professori, joka tulee hyvin köyhistä oloista. En olisi tässä, jos silloin ei olisi ollut ilmaista oppikoulua ja yhteiskunnan tukea koulutukselle.

"Työnteolle ei pitäisi olla yläikärajaa"

Tällä viikolla Vaarama on tyhjentänyt kakkosasuntoaan Kuopiossa, sillä heinäkuussa hän jää emeritaprofessoriksi. Vakituisesti hän on asunut koko ajan Helsingissä.

Kesken on muutamia tutkimusprojekteja. Yksi niistä koskee yli 80 000 suomalaisen aineistoa, josta tarkastellaan sitä, millaiseksi he kokevat suomalaisen yhteiskunnan. Keskiössä on muun muassa huono-osaisuus.

Toiseksi Vaaramalla on meneillään työ ikääntyneiden elämänlaadusta ja hyvinvoinnista sekä yhteiskuntavastuullisista kotipalveluista.

– Se liittyy palvelujen heikkoon saatavuuteen ja laatuun sekä toisaalta siihen, ettei tätä voimavaraa älytä käyttää.

Lisäksi tekeillä on kirja vaikuttavista sosiaalipalveluista.

Marja Vaaraman mukaan vanhukset eivät halua kuormittaa lapsiansa. Turvalliset palvelut tulisi saada kunnan järjestäminä. Kuva: Marko Happo

Vaarama ei aio täyttää päiviään emeritaprofessorina työllä vaan tehdä sitä, mikä tuntuu mielenkiintoiselta. Yleisesti ottaen nykyiset eläkeiät ovat hänen mielestään usein liian alhaisia henkistä työtä tekeville, raskasta työtä tekeville eivät niinkään.

– Työnteolle ei pitäisi olla yläikärajaa. Niin kauan kuin on työkykyä, niin pitäisi voida halutessaan käydä töissä. Vaikka työnteko eläkkeen ohella onkin yleistymässä, pääsääntö on, että valtiolta on lähdettävä eläkkeelle viimeistään 68-vuotiaana, vaikka olisi kuinka timmissä kunnossa, samoin yliopistolta.

Myös rakenteellisesta ikädiskriminoinnista pitäisi päästä pois.

– Esimerkiksi vakuutuksissa tietyt oikeudet loppuvat 64-vuotiaana.

Professori

Marja Vaarama

Syntynyt vuonna 1953 Pelkosenniemellä. Väitteli yhteiskuntatieteiden tohtoriksi Lapin yliopistosta vuonna 1995.

Työskennellyt muun muassa Stakesissa ja professorina Lapin yliopistossa. THL:n ylijohtaja vuosina 2009–2014. Johtanut useita kansallisia ja eurooppalaisia tutkimushankkeita.

Aloitti syksyllä 2015 Itä-Suomen yliopiston sosiaalityön professorina.

Lapin yliopiston kunniatohtori vuonna 2019.

Emeritaprofessori 1.7.2019 alkaen.

Sanna Inkinen 
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi