Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Eduskuntavaaleissa esiintyi nettihäirintää – vieraan vallan vaikutusyrityksiä ei nähty

Puolueet kertovat havainneensa jonkin verran ehdokkaiden verkkohäirintää huhtikuun eduskuntavaaleissa. Lehtikuva/ Laura Ukkonen

Suojelupoliisi (Supo) ei ole havainnut merkkejä siitä, että mikään vieras valtio olisi pyrkinyt järjestelmällisesti vaikuttamaan huhtikuun eduskuntavaaleihin. Asia käy ilmi oikeusministeriön asettaman vaalivaikuttamisen koulutushankkeen keskiviikkona julkaistusta loppuraportista.

Osana hanketta puolueille lähetettiin kysely, jossa ne pystyivät kertomaan kokemastaan vaalihäirinnästä. Puolueista vihreät, perussuomalaiset, kokoomus, liberaalipuolue, piraattipuolue ja feministinen puolue ilmoittivat häirinnästä. Tapauksia raportoitiin yhteensä 22.

Vaalihäirinnän tapahtumapaikaksi ilmoitettiin yli puolessa tapauksista sosiaalinen media tai verkko. Puolueiden mielestä yleisintä oli valheellisen tiedon levittäminen digitaalisesti esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Toiseksi yleisin häirinnän muoto oli ilkivalta. Yksi havainto liittyi julkisella paikalla tapahtuneeseen häirintään.

Uutena ilmiönä huhtikuun eduskuntavaaleissa havaittiin valevaalimainoksia. Raportissa viitataan Ylen uutisoimaan tapaukseen, jossa hovioikeuden päätöksellä lakkautetun uusnatsistisen Pohjoismaisen Vastarinnan kannattajat jakoivat Porissa puolueiden mainoksiksi naamioituja liikkeen mainoksia vaalitilaisuuksien lähellä.

– Sekin jäi varsin marginaaliseksi (häirinnäksi) kokonaisuuden huomioon ottaen, arvioi oikeusministeriön vaalijohtaja Arto Jääskeläinen STT:lle.

Jääskeläisen mukaan vaalien turvaaminen on Suomessa korkealla tasolla eikä merkittävää häirintää lopulta esiintynyt eduskuntavaaleissa.

Tulospalvelu yritettiin kaataa

Keskusrikospoliisin mukaan yleisintä vaalihäirintää oli vaalikylttien anastaminen tai rikkominen. Vaalimainosten anastamisen tai rikkomisen motiivista ei kuitenkaan voida aineiston perusteella tehdä johtopäätöksiä, raportissa huomautetaan.

Vaalien tulospalveluun kohdistettiin palvelunestohyökkäys vaaleja edeltävänä viikonloppuna. Hyökkäys jäi yritykseksi eikä vaikuttanut tulospalvelun toimintaan.

Kuntien vaaliviranomaiset eivät raportoineet oikeusministeriölle, että ne olisivat havainneet vaalihäirintää eduskuntavaaleissa.

Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin verkkotunnustiimille ilmoitettiin muutamasta tapauksesta, joissa joku muu taho kuin alkuperäinen rekisteröijä oli rekisteröinyt uudelleen vanhan verkkotunnuksen. Olemassa olevien organisaatioiden sivuille oli perustettu muun muassa nettikasino.

Kuusi mediayhtiöiden verkkotunnusta oli rekisteröity lähes samanlaisilla kirjoitusasuilla. Ilmiö tunnetaan nimellä "typosquatting", ja sen tarkoituksena on ohjata verkko-osoitteen väärin kirjoittaneita käyttäjiä vieraille sivuille.

Kyberturvallisuuskeskuksella ei ole tietoa, liittyivätkö nämä vaalihäirintään. Huijauksella pystyisi esimerkiksi levittämään valheellista uutissisältöä.

Viranomaisten osaamista halutaan kehittää

Raportin johtopäätöksissä ehdotetaan, että vaalijärjestelmä nostettaisiin lainsäädännössä osaksi kriittistä infrastruktuuria.

– Jos (vaalijärjestelmä) olisi osa kriittistä infrastruktuuria, edellytykset sen tekniselle turvaamiselle edelleenkin paranisivat. Vaalijärjestelmä ei tälläkään hetkellä ole huonossa jamassa tai aliarvostettu, mutta se tulisi kriisitilanteessa samalle rinnalle sähkönjakelun ja elintarvikehuollon kanssa, Jääskeläinen sanoo.

Raportti ehdottaa myös oikeusministeriön asettaman työryhmän vakinaistamista. Työryhmä seuraisi tuolloin vaalivaikuttamisen kehitystä maailmalla ja aktivoituisi jälleen lähestyvien vaalien kynnyksellä. Seuraavat vaalit Suomessa ovat huhtikuussa 2021 pidettävät kuntavaalit.

Raportissa suositellaan myös vaaliviranomaisten teknisen osaamisen kehittämistä muun muassa sosiaalisen median algoritmien suhteen.

– Uusiin järjestelmiin liittyvä suomalainen osaaminen on sirpaleista eikä riittävästi välity viranomaisille, jotka ovat mukana kehittämässä vaalijärjestelmää, raportissa kirjoitetaan.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi