Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Pikkuvarpunen innostui pesimään – pöntöissä pesii tänä vuonna lintuja viime vuotta enemmän

Pikkuvarpunen Siltamäessä Helsingissä heinäkuussa 2014. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

Linnunpöntöissä pesii nyt lintuja hieman enemmän kuin vuosi sitten, selviää BirdLife Suomen Pönttöbongaus-tapahtuman alustavista tuloksista. Tapahtumaa vietettiin viime viikonloppuna 8.–9. kesäkuuta.

Pikkuvarpusen pesintöjä havaittiin jopa 70 prosenttia enemmän kuin viime vuoden Pönttöbongauksessa. BirdLife Suomen mukaan pesinnän kasvu johtunee edellisen kesän poikkeuksellisen hyvästä poikastuotosta.

Myös sinitiaisia havaittiin tavallista enemmän. Sen sijaan aiemmin eniten bongatun lajin, kirjosiepon, määrät olivat alhaisella tasolla muutaman vuoden takaiseen verrattuna.

Useimpien tavallisten pönttölintujen, kuten tiaisten, pesintä on tulosten mukaan edennyt normaalissa aikataulussa. Kirjosiepon pesinnät ovat kuitenkin olleet selvästi viime vuotta myöhäisempiä. Moni hyönteissyöjälintu saapui loppukeväällä Suomeen tavallista myöhemmin etelämpänä vallinneiden huonojen muuttosäiden takia.

Tulokset perustuvat noin 2 300 paikan ja yli 20 000 pöntön havaintoihin. Pesintä todettiin yli puolessa tarkkailluista linnunpöntöistä.

Pönttöbongaus-tapahtuman tavoitteena on kerätä tietoa pönttölintujen pesinnästä ja kannanmuutoksista sekä lisätä kiinnostusta lähiympäristön lintujen seurantaan. Tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2013.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi