Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Erikoistunut rantapelastaja on harvinaisuus Suomessa

Rantapelastuskursseja on järjestetty Suomessa vuodesta 2006. LEHTIKUVA / Martti Kainulainen

Koulutetuista rantapelastajista on pulaa, kertoo heidän opetuksestaan vastaava Anne Hiltunen.

– Suomen paristatuhannesta uimarannasta noin sata on jollain tavalla valvottuja, sanoo Hiltunen. Hän työskentelee Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitossa koulutussuunnittelijana.

Kesäaikaan liitto järjestää rantapelastajakursseja. Tänä kesänä kaksi kolmesta toteutui, Helsingissä ja Espoossa. Turun kurssille ei riittänyt osallistujia.

Maantieteellistä vinoumaa on pyritty oikaisemaan Hiltusen mukaan järjestämällä kursseja Kuopiossa ja Oulussa, mutta kurssit eivät ole aina toteutuneet.

– Se on valitettavaa. Tänäkin vuonna oli kuopiolaisia mukana Helsingissä järjestetyllä kurssilla, Hiltunen kertoo.

Kursseilta rantapelastamiseen perehtyneitä valvojia valmistuu kustakin keskimäärin 23.

Hiltunen kertoo, että rantapelastuskursseja on järjestetty Suomessa vuodesta 2006, ja viime vuoteen mennessä koulutettuja rantapelastajia on valmistunut kaikkiaan 303.

– Uimahalleissa ja maauimaloissa työskenteleviä uinninvalvojia koulutetaan vastaava määrä vuosittain, Hiltunen laskee.

Koulutetut rantapelastajat löytyvät Etelä-Suomesta

Helsinki loistaa Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton tilaston ykkösenä. 111 rantapelastajaa on läpäissyt kurssin.

– Kunnat ovat heränneet. Helsinki on hoitanut rantavalvonnan hyvin. Turunkin tilanne alkaa olla hanskassa, Hiltunen luettelee.

Vaasan liikuntatoimesta kerrotaan, että valvojista on pulaa, koska kesätyöpaikkoihin ei ollut päteviä hakijoita.

– Uimavalvojalla täytyy olla käytynä vähintään uinninvalvojakurssi ja mielellään myös ensiapukurssi. Tällaisia hakijoita ei valitettavasti tänä vuonna ollut, kertoo liikuntatoimenjohtaja Mika Lehtonen tiedotteessa.

Anne Hiltunen pelkää, että kuntien päättäjät voivat laskeskella, että asiallisesta rantavalvonnasta on helppo säästää. Hiltunen kannustaa pieniä kaupunkeja kouluttamaan rantapelastajia.

– Saatetaan ajatella, ettei tarvitse tehdäkään mitään, kun mitään ei ole koskaan sattunut. Turvallisuutta voisi aina ennakoida.

Hiltunen suosittelee rannoille vähintään kahta valvojaa, jo lakisääteisten taukojen vuoksi. Tarve määräytyy rannan mukaan.

– Helsingin Aurinkolahdessa ja Kuopion Väinölänniemessä on kolmesta neljään valvojaa, koska siellä on hyppytorneja ja rannat ovat pitkiä, Hiltunen perustelee.

Rantapelastus on vaikeampaa kuin pelastaminen uimahallissa

Hiltusen mukaan pelastuskurssilaiset perehtyvät suomalaisten rantojen erityispiirteisiin. Rapakunnossa kurssilla ei pärjää.

– Kurssi on haastava ja fyysinen. Uimarannoilla on tummaa vettä, siksi sukeltaminen on vaikeampaa. Uitavat matkat ovat pidempiä, Hiltunen kertoo.

– Altaan pohjasta on helpompaa nähdä ja hakea upoksiin joutunut, Hiltunen sanoo.

Koulutussuunnittelijan mukaan rannoilla partioi erilaisia turvallisuuden vahtijoita.

– Palkattu uimavalvoja voi olla suunnilleen rantasiivooja, joka osaa tarvittaessa hälyttää apua. Rantavalvoja on rantavalvoja, muttei välttämättä erikoistunut rantapelastaja, koulutussuunnittelija Hiltunen täsmentää.

Välttämättömiä pelastusvarusteita ja uutta teknologiaa

Suomessa on paljon myös lähtökohtaisesti valvomattomia rantoja, kuten monen mökkiläisen uimapaikka.

Hiltunen kehottaa hankkimaan rannoille ainakin jonkinlaisen pelastusvälineen, useimmiten pelastusrenkaan tai -veneen.

Uutta pelastusteknologiaa on kehitetty, mutta kaikki keinot eivät vielä ole rantautuneet Suomen uimapaikoille.

– Australian rannoilla pelastajat saattavat pudottaa dronella pelastusvälineen hätään joutuneelle. Hallikäytössä on myös urheilukelloja, jotka laukaisevat hälytyksen, jos uimari on pitkään liikkumatta, Hiltunen kertoo.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi