Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Sinipuna menetti valtaa vihreälle aallolle – oikeistopopulistien voitto jäi laimeaksi

Vaikka EU-kriittiset puolueet vahvistuivat Euroopan parlamentissa, vaalitulos voi silti olla niille tappio. Suurimmat puolueet hakevat tukea liberaaleilta ryhmiltä.

Euroopan parlamentin vaalit keräsivät yleisöä myös parlamenttirakennuksen ulkopuolelle Brysselissä. Aktivistiryhmä Avaaz julisti, että Eurooppa kestää. Kuva: John Thys

Euroopan parlamentin vaaleissa tapahtui sama kuin kansallisissa vaaleissa monissa Euroopan maissa on jo aiemmin tapahtunut: puoluekenttä pirstaloitui ja polarisoitui.

Euroopan parlamentissa muutos on historiallinen. Ensimmäistä kertaa kahdella suurimmalla Euroopan parlamentin ryhmällä, EPP:llä eli Euroopan kansanpuolueella ja S&D:llä eli sosiaalidemokraateilla, ei yksinään ole ehdotonta enemmistöä parlamentissa.

Se olisi edellyttänyt vähintään 376 paikkaa 751-paikkaisessa Euroopan parlamentissa.

Suomesta kokoomus kuuluu EPP:hen ja sosiaalidemokraatit S&D:hen.

Muutos on historiallinen. Timo Miettinen

– Muutos on historiallinen siinä mielessä, että kaksi suurinta ryhmää eivät enää kahdestaan muodosta yksinkertaista enemmistöä. Se tarkoittaa, että monissa kysymyksissä koalitioita joudutaan hakemaan useamman puolueen tai ryhmän voimin, sanoo yliopistotutkija Timo Miettinen Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen keskuksesta.

Vihreä aalto pyyhkäisi Eurooppaan Saksan vihreiden johdolla. Kuva: Tobias Schwarz

Tällöin liberaaliryhmä Alden ja Saksan ja Ranskan johdolla vaalivoiton saaneiden vihreiden merkitys kasvaa, koska EPP ja S&D voivat kummankin kanssa muodostaa enemmistön. Aldeen Suomesta kuuluvat keskustan ja RKP:n parlamentaarikot ja vihreät kuuluvat myös Euroopan parlamentissa vihreiden ryhmään.

Vaikka oikeistopopulistiset, äärioikeistolaiset ja kansallismieliset puolueet saivat lisää paikkoja, vaalitulos voi tarkoittaa niille tappiota, jos ja kun kaksi suurinta ryhmää hakevat parlamentissa tukea kaikkein liberaaleimmilta ja EU-myönteisimmiltä ryhmiltä.

Populistien nousu osa laajempaa politiikan muutosta

Euroopan poliittisen kentän muutosta on pitkälti selitetty oikeistopopulistien ja äärioikeiston esiinnousuna. Se on kuitenkin vain osa isompaa ilmiötä, jossa poliittinen polarisaatio voimistuu ja uudet poliittiset liikkeet saavat jalansijaa.

Uusista poliittista liikkeistä näyttävimmin Euroopan parlamenttiin tuli Ranskan presidentin Emmanuel Macronin Alde-ryhmään sijoittuva Renessanssi-lista, joka kuitenkin hävisi niukasti Marine Le Penin äärioikeistolaiselle Kansalliselle rintamalle.

Ranska on samalla tyyppiesimerkki poliittisesta polarisaatiosta, kun kärkeen nousivat poliittiset vastakohdat.

Lisäksi Ranskassa tapahtui se, mitä Euroopan parlamentin vaalit monissa muissakin maissa heijastelevat. Vaalit olivat kannanotto myös sisäpolitiikkaan, Ranskassa Macronin suosioon.

Italiassa äänestettiin puoleen yöhön

Vahvimmin oikeistopopulistit olivat rynnimässä voittoon Italiassa, jossa äänestys jatkui puoleen yöhön. Varapääministeri ja uutta EU-kriittisten ja maahanmuuttovastaisten ryhmää Euroopan parlamenttiin kokoavan Matteo Salvinin johtamalle Legalle ennakoitiin jopa kolmannesta äänistä.

Yhteensä kansallismieliset puolueet saivat Euroopan parlamentissa noin neljänneksen paikoista, mikä on ennakoitua selkeästi vähemmän.

Miten suuri voima oikeistopopulistisista, äärioikeistolaisista ja EU-kriittisistä ryhmistä Euroopan parlamentissa tulee, riippuu siitä, millaisen ryhmävalinnan eri maista tulevat oikeistopopulistit lopulta tekevät.

– Muutama aika suuri puolue, kuten Puolan Laki ja Oikeus, ruotsidemokraatit ja Nigel Faragen brexit-puolue eivät vielä ole päättäneet, mitä ne tekevät ja miten ne tulkitsevat Italian Salvinin uuden ryhmän agendaa ja ohjelmaa. Sillä on vaikutusta siihen, miten vaikutusvaltaiseksi Salvinin ryhmä kasvaa, arvioi Miettinen.

Brexit-puolueelle iso potti

Vaalien oudoimmasta osuudesta vastasi EU-eron kanssa kipuileva Iso-Britannia, jossa murskavoiton, kolmanneksen äänistä, sai EU-eroa ajaneen Nigel Faragen uusi brexit-puolue.

Faragen yhden asian liikkeen voitto voi lopulta kääntyä oikeistopopulistien tappioksi Euroopan parlamentissa, mikäli Iso-Britannia jättää EU:n uusimman aikarajan mukaan lokakuun loppuun mennessä. Tällöin myös brittimepit jättävät parlamentin, ja suurimman yksittäisen kolauksen kokee se EU-kriittinen ryhmä, johon Farage ryhmänsä marssittaa.

– Jos kausi jää näin lyhytaikaiseksi, Faragen ryhmällä ei ole vaikutusta mihinkään, arvioi Timo Miettinen.

Sari Vanninen 
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Aiheet:

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi