Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Äänikuningatar, joka ei jätä ketään kylmäksi

Laura Huhtasaari (ps.) juhli hyvää äänisaalistaan puolisonsa Teemu Lämsän kanssa. Huhtasaari oli vaalien äänikuningatar ja keräsi kolmanneksi eniten ääniä. Kuva: Vesa Moilanen

Perussuomalaiset eivät saaneet kannattajiaan vaaliuurnille siihen malliin kuin puolue odotti, mutta silti vaalien äänikuningattareksi ylsi puolueensa varapuheenjohtaja Laura Huhtasaari.

Huhtasaari keräsi kaikkiaan yli 92 500 ääntä. Hän oli ehdoton äänikuningatar ja sai maan kolmanneksi eniten ääniä Eero Heinäluoman (sd.) ja Ville Niinistön (vihr.) jälkeen.

Edes Jyväskylän yliopistossa plagioiduksi paljastunut gradu ei ole heikentänyt Huhtasaaren suosiota omiensa keskellä. Huhtasaari ei jätä ketään kylmäksi: häntä joko inhotaan tai hänestä pidetään.

Huhtasaari nousi eduskuntaan vuoden 2015 vaaleissa hulppealla äänimäärällä.

Suoraan puhuva Huhtasaari saa aikaan kohun melkein aina, kun vain avaa suunsa. Erityisopettajana työskennellyt Huhtasaari on kertonut uskovansa enemmän Raamatttuun ja luomiskertomukseen kuin evoluutioon.

Hän fanittaa ehdoitta myös Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpia. Vaalivalvojaisissa pitämässään puheessa hän liitti Trumpin mukaan myös eurovaalien "uuteen normaaliin".

– Trumppi on pitänyt vaalilupauksensa: "Make a promise, keep a promise", Huhtasaari sanoi puheessaan vaali-iltana.

Pääteemana EU-kriittisyys

Huhtasaari haki nyt toistamiseen europarlamenttiin, vaikka ei koko Euroopan unionista niin kovasti edes piittaa. Huhtasaaren pääteemoina vaalikampanjassa ovat olleet EU-kriittisyys ja maahanmuuttovastaisuus.

Hän vaatii maahanmuuton rajoittamista monikulttuurisuuskehityksen pysäyttämiseksi. Huhtasaari on kertonut myös kannattavansa Suomen eroa EU:sta ja eurosta.

Huhtasaari keräsi äskettäin huomiota osallistumalla Italian Matteo Salvinin järjestämään oikeistopopulistien kokoukseen. Huhtasaari kertoo haluavansa vaikuttaa Euroopan parlamentissa mahdollisimman suuressa ryhmässä.

Laura Huhtasaari aikoo muuttaa perheensä kanssa Brysseliin. Hän kertoo harrastavansa spinningiä ja käsitöitä.

Tarja Koljonen / Uutissuomalainen
tarja.koljonen@uutissuomalainen.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi