Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Tahtopoliitikko rohmusi hurjan äänisaaliin – ja pitänee komissaarin paikasta tiukasti kiinni

Puoluetoveri Miapetra Kumpula-Natri onnittelee Eero Heinäluomaa, joka valittiin nyt ensimmäistä kertaa europarlamenttiin hurjalla äänivyöryllä. Kuva: Antti Aimo-Koivisto

Demarien entinen puheenjohtaja ja eduskunnan entinen puhemies Eero Heinäluoma (sd.) oli eurovaalien äänikuningas yli 128 000 äänellä. Heinäluoma keräsi Sdp:n historian kaikkien aikojen suurimman äänimäärän, sillä aiempi ennätys oli Mitro Revon vuoden 2009 vaaleissa keräämä 71 829 äänen saalis.

Heinäluoma oli ensimmäistä kertaa ehdokkaana eurovaaleissa ja pääsi näin testaamaan kannatustaan koko Suomen alueella.

– Mieletön olo ja vetää aika lailla nöyräksi, Heinäluoma sanoi liikuttuneena demarien vaalivalvojaisissa.

Heinäluoma teki näyttävän vaalikampanjan. Hän kertoo käyneensä yli sadassa tilaisuudessa ja kohdanneensa yli 15 000 ihmistä kevään aikana.

Heinäluoma tunnetaan vahvana tahtopoliitikkona. Hän on ilmoittanut olevansa kiinnostunut EU-komissaarin tehtävistä ja nyt vaaleissa kerättyä kannatusta voi olla tulevaisuudessa myös vaikea ohittaa. Demarien puheenjohtaja Antti Rinne on kaavaillut komissaariksi naista.

Kuluttajansuojaa ja palkansaajien oikeuksia

Heinäluoman mielestä esimerkiksi kuluttajansuoja ja palkansaajien oikeudet voisivat olla enemmän esillä EU:ssa ja veloistaan tulisi jokaisen maan vastata itse.

Heinäluoma tunnetaan vahvaksi ay-jyräksi: hän työskenteli SAK:ssa ennen siirtymistään SDP:n puoluesihteeriksi. Kovia otteita ja neuvotteluita on käyty myös eduskunnassa silloin, kun asioita on haluttu saada läpi.

Kansanedustajaksi hänet valittiin vuonna 2003 ja puolueen puheenjohtajaksi 2005. Hän kuitenkin jätti puheenjohtajuuden vuonna 2008. SDP oli kärsinyt vaalitappion ja oli myös sisäisesti jakautunut.

Heinäluoma oli valtiovarainministeri vuodet 2005–2007 ja eduskunnan puhemies 2011–2015.

63-vuotias konkaripoliitikko on kolmen lapsen isä. Heinäluoman puoliso kuoli neljä vuotta sitten. Hän avioitui viime marraskuussa Ayla Shakirin kanssa.

Tarja Koljonen / Uutissuomalainen
tarja.koljonen@uutissuomalainen.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi