Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Näkkäläjärvi ei näyttänyt pettymystään: "Yli 10 000 ihmistä on antanut äänensä minulle, tosi onnellinen täytyy olla"

Näkkäläjärvi saapui vaalivalvojaisiin iltakymmeneltä. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Tuomiokohun ryvettämä SDP:n ehdokas Mikkel Näkkäläjärvi ei ainakaan ulospäin näyttänyt pettymystään siihen, ettei paikkaa europarlamentista tullut.

Hän kommentoi ääntenlaskennan ollessa vielä hieman kesken olevansa onnellinen.

– Yli 10 000 ihmistä on tässä vaiheessa ääntenlaskua luottanut minuun ja antanut ainoan äänensä minulle. Kyllä siitä täytyy tosi onnellinen olla, Näkkäläjärvi sanoi sunnuntai-iltana.

Hän kertoi lähteneensä politiikkaan sen takia, että kaikista nuorista ihmisistä pidetään huolta, että nuoret eivät syrjäydy ja että torjutaan ilmastonmuutosta ja rakennetaan päästöttömästi toimivia hyvinvointivaltioita.

– Se on tämän kevään aikana ainoastaan vahvistunut. Tulevaisuudessa sitten nähdään, miten politiikassa jatketaan. Jatketaanko vaalien muodossa ehdokkaana vai jollain muulla tavalla. Se pitää arvioida joka kerran vaalien jälkeen uudestaan.

Seuraavaksi Näkkäläjärvi aikoo lähteä pohjoiseen kalastelemaan. Hän sanoi, ettei ole analysoinut kohun vaikutusta vaaleihin lainkaan.

– Enkä lähde sitä myöskään spekuloimaan. Totta kai kadun ja häpeän niitä vanhoja asioita. Olen katunut kaikki nämä vuodet.

Näkkäläjärvi on nuoruusvuosinaan tuomittu eläinsuojelurikoksesta. Lisäksi hän on saanut tuomion törkeästä rattijuopumuksesta.

Ehdolle asettuessaan Näkkäläjärvi allekirjoitti suostumuslomakkeen, jossa hän vakuutti kertoneensa SDP:lle mahdollisesta rikostuomiosta. Näin Näkkäläjärvi ei kuitenkaan ollut tehnyt.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Aiheet:

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi