Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Sanni Laatu kirjoitti ylioppilaaksi viisi vuotta sitten; nyt hän on äiti ja opiskelee sairaanhoitajaksi – kevään 2014 ylioppilaat kertovat, mihin elämä on heitä vienyt

Sanni Laatu valmistui Äänekosken lukiosta Kuva: Mikko Vähäniitty

Ensi viikonloppuna ylioppilaslakin painaa päähänsä noin 25 200 uutta ylioppilasta.

Keväällä 2014 ylioppilaaksi pääsi lähes 28 000 henkilöä, heidän joukossaan Aleksi Holopainen, Mona Kauppinen, Sanni Laatu, Anttoni Mömmö ja Juliana Vehviläinen. Kysyimme heiltä, mitä he tekevät nyt, viisi vuotta ylioppilasjuhlien jälkeen.

Kaikki viisi opiskelevat vielä: Holopainen ja Kauppinen yliopistoissa, Laatu, Mömmö ja Vehviläinen ammattikorkeakouluissa.

Saman vuoden ylioppilaista yliopistosektorille mieli 36 prosenttia, ammattikorkeakouluun joka viides. Viidesosa haki samanaikaisesti ammattikorkeakoulu- ja yliopistokoulutuksiin.

Haastatellusta viisikosta ainoastaan Laadulla on lapsi. Hän sai esikoisensa 21-vuotiaana eli selvästi nuorempana kuin suomalaiset ensisynnyttäjät keskimäärin. Keskimääräinen ensisynnyttäjän ikä on tätä nykyä 29,2 vuotta.

Sanni Laatu on myös porukasta ainut, joka asuu omistusasunnossa. Tavallisimmin oma koti hankitaan 27–30-vuotiaana.

Sanni Laatu (oik.) keväällä 2014 ystävänsä Jatta Kolarin kanssa. Kuva: Kotialbumi

Sanni Laadulle tärkeintä on äitiys

Äänekoskelainen Sanni Laatu saa syyskuussa toisen lapsen avopuolisonsa Ernon kanssa. Isoveljeyteen valmistautuva Taavetti täytti tammikuussa kaksi vuotta.

Laadulle on aina ollut selvää, että hän haluaa saada lapset nuorena, mikäli vain sopiva isäehdokas sattuu kohdalle. Puoliso löytyi vuonna 2015 yllättävän läheltä, 200 metrin päästä kotoa, mutta kaksikon yhdistämiseen tarvittiin treffisovellus Tinder.

Juuri ennen Taavetin syntymää pariskunta muutti omaan kotiin maalle. Maalla kasvaneille oli selvää, että kaupungin humu ei ole heitä varten.

Monen mielestä Laatu kuitenkin teki asiat nurinkurin.

– Kuulin Taavettia odottaessani kauhistelua siitä, että minulla ei ole ammattia mutta saan jo lapsen. Joku jopa totesi, että kyllä kai sitä voi kotiäitinäkin elää, Laatu kertoo nauraen.

Kotiäitiys ei ole koskaan ollut Laadulle vaihtoehto. Hän opiskelee parhaillaan sairaanhoitajaksi Jyväskylän ammattikorkeakoulussa.

– Onneksi sairaanhoitajaksikin voi opiskella monimuotona. En halua, että lapsi joutuu olemaan koko viikon hoidossa.

Opiskelusta Laatu on aina pitänyt. Hän kirjoitti ylioppilaskokeessa kahdeksan ainetta hyvin arvosanoin. Koska lukion jälkeen oli pakko hakea kouluun, hän pääsi ensimmäisellä yrittämällä ja pelkkien papereiden perusteella Jyväskylän yliopistoon opiskelemaan äidinkielenopettajaksi mutta ei innostunut opinnoista paria luentoa enempää.

Hän oli alkanut abivuonna vetää Ääneseudun kuntokeskuksessa lasten liikuntakerhoa ja vähitellen myös muita ryhmiä. Vuonna 2015 hän pääsi kuntokeskuksen kautta personal trainer -koulutukseen ja ohjaamaan pienryhmiä.

– Minulla oli silloin ihana työtilanne kuntokeskuksella, ja opiskelu oli mielessä vain taka-alalla. Minulla oli kova intohimo työhön, koska pääsin kehittämään itseäni.

Muutama kuukausi Taavetin syntymän jälkeen Laatu alkoi jälleen vetää liikuntaryhmiä kuntokeskuksella. Koska vauva nukkui huonosti, hän mietti yön pimeinä tunteina opiskelua.

– Sosiaali- ja terveysala tuntui eniten omalta, ja pääsin ensimmäisellä yrittämällä ammattikorkeaan. Ajattelin, että kun valmistun sairaanhoitajaksi, voin sen jälkeen laajentaa osaamistani vaikka kätilöksi tai ensihoitajaksi. Se on kuitenkin selvää, että haluan työskennellä tulevaisuudessa Ääneseudulla lähellä perhettäni. Äitiys on minulle kaikkein tärkeintä.

Anttoni Mömmö sai lakin Minna Canthin lukiosta Kuopiosta. Kuva: Akseli Muraja
Kuva: Kotialbumi

Anttoni Mömmö haluaa auttaa ihmisiä

Kuopiolaiselle Anttoni Mömmölle oli lapsesta saakka selvää, että hänestä tulee poliisi. Hän pyrki poliisiammattikorkeakouluun kahdesti ja pääsi toisella kerralla toiseen vaiheeseen, mutta siihen tie tyssäsi. Oli keksittävä vaihtoehto b.

Mömmö oli Kajaanissa armeijassa vuoden ja sen jälkeen kolme kuukautta työttömänä ennen kuin hän aloitti Savon Jakelulla varhaisjakelijana.

– Jaoin lehtiä aamuöisin melkein vuoden ajan. Mietin joskus, että tätäkö teen koko loppuelämäni. Silti tulevaisuus ei koskaan pelottanut.

Vuonna 2016 hän haki ja pääsi Kuopioon Savonia-ammattikorkeakouluun opiskelemaan sairaanhoitajaksi.

– Selasin yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tarjontaa viimeisenä mahdollisena yhteishakupäivänä ja mietin, millaista työtä haluaisin tehdä. Oli selvää, että halusin merkityksellisen työn, jossa voi auttaa ihmisiä, tehdä jotain konkreettista, hän kertoo.

Ensimmäinen puoli vuotta opinnoissa oli teoriapainotteista. Mömmö mietti muutaman kerran vakavasti, tuliko hän sittenkin haukanneeksi liian ison palan. Ensimmäinen harjoittelu mielenterveyskuntoutujien parissa kuitenkin todisti, että valittu tie on juuri oikea.

Mömmö valmistuu ensi jouluna. Sen jälkeen kaikki on vielä avoinna. Hän on tehnyt syventävät opintonsa mielenterveys- ja päihdetyöstä ja menee tänä kesänä jo toistamiseen töihin Kuopion Niuvanniemen sairaalaan nuorten osastolle.

Vaikka työ on vaativaa ja akuutteja tilanteita tulee välillä, Mömmö pitää siitä, että työssä on paljon myös rauhallisia hetkiä. Oma rauhallisuus ja kylmäpäisyys ovat isossa roolissa hoitotyössä, jossa päätöksiä on usein tehtävä nopeasti.

– Niuvassa ihmiset ovat todella kipeitä ja lääkkeitä on paljon. Siinä työssä pitää tietää lääkkeiden sivu- ja haittavaikutukset hyvin, Mömmö painottaa.

Työssä pärjääminen vaatii hänen mukaansa myös hyvää itsetuntemusta ja vuorovaikutustaitoja.

– Työssäni en voi valita, kenen kanssa olen vuorovaikutuksessa ja milloin. Keskusteltavat asiat ovat usein vaikeita. Onkin tärkeää tiedostaa, millaisia tuntemuksia itsessä herää, jotta työasiat eivät kasaantuisi painolastiksi työn ulkopuolella.

Pitkälle tulevaisuuteen tähtäävää suunnitelmaa Mömmöllä ei ole. Hän haluaa heittäytyä elämään ja tehdä päätöksiä, joita ei tarvitse myöhemmin katua.

– Toisaalta vaikka nyt päätän jotakin, voin myöhemmin päättää toisin, hän miettii.

Tällä hetkellä Mömmö asuu vuokra-asunnossa yhdessä tyttöystävänsä Jannin kanssa. Vaikka hän haaveilee perheestä, sen aika ei ole vielä. Arvot ovat kuitenkin selvillä.

– En ole materian perään. Onnea ei voi mitata rahassa, mutta toivon, ettei joka penniä tarvitsisi venyttää. Haluan, että voin kunnioittaa itseäni ja että ympärilläni olisi ihmisiä, joihin voin luottaa. Haluan myös tehdä työtä, joka ei ole ristiriidassa omien arvojeni kanssa.

Mömmö tunnustaa, että hänen sisällään asuu suorittaja, mutta hän ei silti kurota uraputkeen.

– Enemmän kyse on siitä, että haluan haastaa, kehittää ja sivistää itseäni.

Mona Kauppinen painoi valkolakin päähänsä Saarijärven lukiossa. Kuva: Mikko Vähäniitty
Kuva: Kotialbumi

Mona Kauppinen haluaa erityisopettajaksi 29

Mona Kauppisella ei heti lukion jälkeen ollut mitään hajua siitä, mikä hänestä tulee isona. Kolmen välivuoden aikana hän ehti vetää henkeä lukiorutistuksen jälkeen. Opiskelu pelkän opiskelun takia ei kiinnostanut, ensin piti löytää oma ala.

– Tein kolme vuotta opettajan sijaisuuksia alakoulussa Saarijärvellä ja lisäksi työskentelin paikallisissa baareissa. Minulle oli selvää, että teen välivuodet töitä enkä vain makaa kotona, hän kertoo.

Kauppinen huomasi, että opettajana työskentely tuntui hyvältä. Nyt hän opiskelee toista vuotta luokan- ja erityisopettajaksi Jyväskylän yliopistossa ja tähtää erityisopettajaksi. Edelleen hän tekee viikonloppuisin baarikeikkaa Saarijärvellä.

– Opiskelu on maistunut hyvin ja vienyt mukanaan. Helpottaa, kun tietää, mitä tulee tulevaisuudessa todennäköisesti tekemään. Opinnoissa menee yhteensä 5–6 vuotta, hän arvioi.

Opettajan työssä Kauppista houkuttelee auttamisen halu.

– Voisin hyvin kuvitella olevani esimerkiksi kehitysvammaisten opettaja. Mitä haastavampaa työ on, sitä enemmän se kiinnostaa. Haluaisin olla lapsille turvallinen aikuinen.

Opiskelujen ensimmäiset puoli vuotta Mona Kauppinen kävi yliopistolla kotikaupungistaan Saarijärveltä käsin. Sitten liki 70 kilometrin matka alkoi puuduttaa, ja hän muutti Jyväskylään. Nyt hän asuu yksiössä lähellä yliopistoa, mutta viettää viikonloput mieluiten Saarijärvellä.

– Olen aina ollut oman tieni kulkija. Olisi kai pitänyt osallistua opiskelijarientoihin alusta saakka, mutta ei se vain tunnu oikein omalta. On minulla silti ystäviä opiskelukavereissa, Kauppinen sanoo.

Saarijärvelle vetävät töiden lisäksi ystävät ja harrastusporukka. Kauppinen pelaa jääkiekkoa Saarijärven Kiekkoladyissä. Jyväskylässä vapaa-aika kuluu salilla ja kotona treenatessa. Hän on innokas kahvakuulailija.

– Olen kilpaillutkin kahvakuulassa. Lajini on LC eli rinnalleveto ja työntö. Viime toukokuussa tein kisoissa LC:tä kuusi tuntia putkeen. Haavena on parantaa suoritusta tulevaisuudessa, kahvakuulata vaikkapa 12 tai 24 tuntia yhtä soittoa.

Tällä hetkellä Mona Kauppisella on toinen jalka yhä tiukasti Saarijärvellä. Hänelle ei ole lainkaan mahdoton ajatus, että hän palaisin tuttuihin maisemiin valmistumisensa jälkeen.

– Toivon, että olisin viiden vuoden päästä löytänyt itselleni oikean kodin – nyt minulla ei oikein sellaista ole – ja olisin kaikin puolin tyytyväinen elämääni. Haluan jossain vaiheessa oman perheenkin, mutta sillä ei ole vielä kiire.

Juliana Vehviläinen valmistui ylioppilaaksi Joensuun normaalikoulun lukiosta. Kuva: Riikka Hurri
Kuva: Kotialbumi

Juliana Vehviläisen kaikki haaveet liittyvät musiikkiin

Joensuulaiselle Juliana Vehviläiselle musiikki on ollut aina tärkeää. Hän lauloi pienenä tyttönä kotonaan sähköjohto kourassa Tuiki, tuiki tähtöstä ja valitsi koulussa kaikki mahdolliset musiikin kurssit.

Yläasteella musiikinopettaja jos ei suorastaan pakottanut, niin ainakin kannusti voimakkaasti Vehviläistä laulamaan. Siitä rohkaistuneena hän esiintyi koulun musiikki-illoissa.

– Kävin myös Joensuussa yksityisessä bändikoulussa, jossa teimme omia biisejä ja nauhoitimme niitä studiossa, hän muistelee.

Lukion opinto-ohjaaja ei esitellyt musiikkia uravaihtoehtona. Vehviläinen mietti, että ehkäpä hän lähtee opiskelemaan englantia Itä-Suomen yliopistoon, kun ei muutakaan keksi. Varsinaista intohimoa hän ei englannin kieleen tuntenut, mutta ajatteli, että opettaminen voisi kiinnostaa.

Kun Riikka-puoliso aloitti musiikkipedagogiopinnot, Vehviläinen tajusi, että musiikista voi tehdä itselleen ammatin.

Lukion jälkeen hän aloittikin laulutunnit ja muusikon opinnot Joensuun konservatoriossa. Vuotta myöhemmin hän pääsi Karelia-ammattikorkeakouluun opiskelemaan musiikkipedagogiksi. Hän valmistuu ammattiin syksyllä.

Vehviläinen opettaa opintojensa ohessa joensuulaisessa yksityisessä Musiikkikoulu Musa-Pekassa ja Joensuun seudun kansalaisopistossa. Hänelle aikuisten opettaminen on ainakin tällä hetkellä mieluisinta.

– Aikuisten kanssa ei tarvitse miettiä äänenmurroksia ja muita. Toivon, että voisin tulevaisuudessa opettaa ammatillisissa oppilaitoksissa. Opettaminen on antoisaa ja tuo onnistumisen hetkiä, hän sanoo.

Vehviläinen laulaa solistina kahdessa big bandissa: Joensuun Big Bandissa ja yliopiston Rytmihäiriköissä. Lisäksi hän tekee vaihtelevasti keikkoja erilaisissa kokoonpanoissa. Soul ja jazz ovat tyylilajeista lähinnä hänen sydäntään.

Vehviläinen toivoo, että voisi myös tulevaisuudessa yhdistää keikkailun ja opettamisen.

– Minulla ei ole mitään kiirettä saada vakituista työpaikkaa. Haluan vielä opiskella lisää.

Vehviläisen liki kaikki haaveet liittyvät musiikkiin.

– Kun olemme puolisoni kanssa tienanneet tarpeeksi musiikilla, menemme naimisiin. Haluamme isot juhlat, eikä niitä ihan pienellä budjetilla järjestetä. Haaveilemme myös omasta kodista, kerrostaloasuminen alkaa vähitellen riittää.

Aleksi Holopainen kirjoitti Tiirismaan lukiosta Lahdesta. Kuva: Laura Oja
Kuva: Kotialbumi

Aleksi Holopainen lähtee Koreaan opiskelijavaihtoon

Aleksi Holopaisesta tulee isona ekonomi. Hän opiskelee Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa Helsingissä kolmatta vuotta ja arvioi valmistuvansa vuonna 2022.

Kauppatieteilijäksi opiskeleminen ei ole Holopaiselle kutsumus, mutta hän uskoo, että koulutus antaa mahdollisuudet monien erilaisten töiden tekemiseen. Tulevaisuudessa hän saattaa toimia esimerkiksi projektikoordinaattorina it-alalla – työssä, jossa hän mielellään tekisi myös henkilöstöhallinnon ja myynnin tehtäviä.

– En ole koskaan tuntenut suurta intohimoa millekään alalle. Lapsena ajattelin, että minusta tulee kokki tai lakimies. Koska perheeni on korkeakoulutettu, yliopistoon lähteminen oli lopulta luonteva valinta. Lakimiesajatuksesta luovuin, kun tajusin, että se vaatisi tosi paljon kuivan lakitekstin pänttäämistä, Holopainen hymähtää.

Holopainen haki vähän vasemmalla kädellä kauppikseen heti ylioppilaskeväänä, mutta ei päässyt sillä kertaa sisään. Odotuksetkaan eivät olleet isot, sillä hänen pänttäysaikaansa söivät työt pelinhoitajana RAY:lla ja monitoimimiehenä Teerenpeli-panimossa Lahdessa.

Seuraavan vuoden alussa Holopainen aloitti vuoden armeijakomennuksensa varusmiessoittokunnassa Parolassa. Hän on soittanut vuosia käyrätorvea.

Kun Holopainen oli armeijan jälkeen reissannut pari kuukautta Aasiassa, oli aika keskittyä uudestaan pääsykokeisiin. Tällä kertaa hän panosti opiskeluun, ja se tuotti tulosta.

Vuosia jatkuneet instrumenttiopinnot olisivat voineet johdattaa Holopaisen myös muusikon ammattiin, mutta soittimena käyrätorvi olisi vienyt klassisen musiikin pariin. Siihen Holopaisella ei kuitenkaan ollut paloa.

– Soitan nykyään puolivakituisesti kauppiksen Boston Promenade -big bandissa ja vaihdoin sen takia käyrätorven pasuunaan. Olen huomannut, että soittaessani olen kaikkein rennoimmillani.

Big bandin lisäksi Holopaisen on pitänyt kiireisenä kauppiksen aktiviteetit. Pari vuotta sitten hän oli mukana järjestämässä erilaisia juhlia ja yritysyhteistyötä kauppatieteilijöiden suurimman jaoston, Nesu-KY ry:n varapuheenjohtajana. Tänä vuonna hän improvisoi Lennart Lylyn roolissa Kasvukipuja-speksissä.

Holopainen myös työskenteli opintojensa ohessa vuoden ajan yhdyshenkilönä opiskelijoiden ja Suomen ekonomit -ammattijärjestön välillä.

Toukokuun alussa Holopainen aloitti harjoittelun Tieteen tietotekniikan keskuksella CSC:llä, eikä aio palata kauppiksen käytäville syksylläkään.

– Lähden puoleksi vuodeksi opiskelijavaihtoon Koreaan. Vietimme vanhempieni työn takia Laosissa vuoden, kun olin nuori, ja siksi Aasia kiinnostaa, hän toteaa.

Holopainen asuu nyt Helsingin keskustassa kolmen miehen kimppakämpässä, mutta haluaa tulevaisuudessa kodin lähempää luontoa – mieluiten Helsingistä tai lähiympäristöstä.

– Nyt tuntuu, etten halua palata takaisin Lahteen. Mutta kymmenen vuoden päästä voi tuntua erilaiselta. Uskon, että tulevaisuudessa edessä on ihan peruselämää ja oma perhe.

Ira Blomberg-Kantsila
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi