Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Kolumni: Sain perinnöksi loppumattoman laihiksen

Elämäni upeat naiset ovat aina kurittaneet vartaloitaan paastoilla, kirjoittaa Susanna Stranius.

Kuva: Timo Mustalampi

Pienenä olin söpö, mutta nyt musta on tullut ihan kamala, totesi alakouluikäinen tyttö ystävälleen kirjaston vessassa. Hämmentynyt kaveri vastasi jotain tyyliin ”miten niin”. Hämmentynyt aikuinen luikki ulos huussista kuin ei olisi kuullutkaan.

Kaduttaa. Olisinpa sanonut lapselle, että hän on hyvä, hieno ja tärkeä. Kauniskin, mutta että se on oikeastaan sivuseikka. Että maailmassa paljon arvokkaampaa on vaikkapa se, miten kohtelee muita ihmisiä ja itseään.

Elämäni upeat naiset ovat aina kurittaneet vartaloitaan mehupaastoilla, ateriankorvikkeilla, painonvartijoilla ja karppaamisella. En muista yhdenkään heistä olleen koskaan dieetin tarpeessa. Enkä muista yhdenkään kuurin ikinä päättyneen – ainakaan hyvään oloon.

En puhu nyt laihduttamisesta, johon ryhdytään terveyssyistä. Puhun niistä kolmesta, viidestä tai korkeintaan kahdeksasta kilosta, jotka painavat enemmän kantajansa mieltä kuin kehoa.

85-vuotias mummoni kieltäytyi vielä hoivakodissakin syömästä kaikkia päivän aterioita, koska pelkäsi lihovansa. Hän uskoi huonekaverin varastavan hänen tavaroitaan, eikä muistanut vanhempiensa kuolleen, mutta edes Alzheimerin tauti ei saanut mummoa unohtamaan painonsa tarkkailua.

Poika polvesta. Kun varttuu vartaloaan inhoavien ihmisten yhteiskunnassa, kasvaa etsimään itsestäänkin vikoja.

Shortsikauden alla päätin taas pudottaa muutaman kilon. Kiirehdin mainitsemaan painoni noususta kavereilleni, jotta he eivät ehtisi huomata sitä ensin. Vitsailtiin kesävaatteiden kutistumisesta kaapissa, vaikka ketään ei oikeasti huvittanut.

Taas kaduttaa. Miksi en sanonut tuolle peilin edessä vatsamakkaroitaan vellovalle ihmiselle, että hän on hyvä, hieno ja tärkeä.

Jostain syystä hyväksyvien sanojen lausuminen itselle on vieläkin vaikeampaa kuin niiden sanominen vieraalle lapselle.

Laihdutan varmasti vielä monesti näitä samoja muutamia kilojani, joita kukaan muu ei tiedä minulla olevan. Yritän kuitenkin oppia aiemmilta sukupolvilta.

Jos muistini joskus pettää minut niin, etten tunnista läheisiäni, muistelen ennemmin syömiäni ihania aterioita kuin niitä, jotka jätin syömättä.

Kirjoittaja on Sunnuntaisuomalaisen toimittaja.

Susanna Stranius
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi