Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Lauantaina kannattaa ottaa sontsa matkaan – sateita luvassa ympäri maata

Idästä saapuva matalapaine levittäytyy päivän aikana Kaakkois-Suomesta lähes koko maahan. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

Tänään on luvassa sateinen päivä ympäri maata, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta. Päivystävän meteorologin Henri Nymanin mukaan Venäjältä saapuva matalapaine levittäytyy päivän aikana Kaakkois-Suomesta lähes koko maahan.

Itä-Suomessa luvassa on sadekuuroja aamupäivän aikana. Kuurojen jälkeen Pohjois-Karjalassa voidaan odottaa jopa pariakymmentä astetta. Muualla Suomessa lämpötilat pyörivät hieman kymmenen asteen yläpuolella.

Päivystävän meteorologin mukaan lounaisrannikko ja Turku saattavat jäädä ilman sateita.

– Aika paljon on epävarmuuksia (matalapaineen) lopullisessa reitissä, Nyman sanoo STT:lle.

Meteorologin mukaan matalapaine liikkunee lauantain ja sunnuntain välisenä yönä maan keskiosien yli pohjoiseen.

Meteorologi lupailee eteläiseen Suomeen poutaisempaa säätä äitienpäiväksi. Tosin joitakin sadekuuroja saattaa päivän aikana esiintyä.

– Ihan lämmintä säätä. Sellaista reilua 15 astetta yleisesti, Nyman sanoo.

Pohjoisemmassa Suomessa, Kuopio–Kokkola-linjan pohjoispuolella, sää on sunnuntaita epävakaista, sateista ja pilvistä. Meteorologin mukaan lämpötilat ovat 10 asteen molemmin puolin.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista FC Lahden tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 2 vk
0 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi