Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Katjan ja Jarkon oli tarkoitus järjestää tuparit remontoidussa omakotitalossaan, mutta tilalle tulikin hautajaiset

Katja Lahtinen jäi leskeksi nuorena. ”Minua on auttanut ajatus siitä, ettei minun tarvitse ikinä unohtaa.”

Katja Lahtinen on oppinut elämään surun kanssa. Kuva: Sami Saarenpää

Se oli tavallinen perjantai elokuussa 2017.

Katja Lahtisella, 37, oli viimeinen kesälomapäivä ja hän oli lähdössä Kianan, 3, kanssa leikkipuistoon, kun pihaan ajoi poliisiauto. Sen jälkeen mikään ei ole ollut niin kuin ennen.

Jarkko Korsu, 36, oli lähtenyt tavalliseen tapaan Jämsänkoskelta töihin jo aamuyöllä. Katja ja Kiana olivat yrittäneet soittaa Jarkolle töihin aamulla, niin kuin perheessä oli tapana. Jarkko ei vastannut.

– Ajattelin vaan, ettei hän jostain syystä kuullut puhelinta.

Vielä poliisien saapuessakaan Katja ei osannut aavistaa tapahtunutta.

– Luulin, että poliisit olivat tulleet väärään pihaan. He sanoivat ensin väärän nimen ja meni aikaa ennen kuin tajusin. Ja vieläkin välillä sitä on vaikea ymmärtää.

Jarkko Korsu kuoli yllättäen elokuussa 2017. Kiana-tytär oli tuolloin kolmevuotias. Kianan lisäksi Jarkkoa jäivät kaipaamaan kaksi vanhempaa lasta edellisestä liitosta. Kuva: Sami Saarenpää

Poliisit viipyivät Katjan luona vielä, kun tämä kertoi suru-uutisen Kianalle: isä on kuollut.

Jarkko ajoi kaivinkonetta työmaalla Joutsassa, kun koneen hytti irtosi ja putosi rantaveteen.

Työmaalla kuljetettiin metsähakkuupuita proomulla saaresta mantereelle. Jarkko oli ollut tyhjentämässä proomua tukeista, kun onnettomuus tapahtui.

Ensimmäiseksi apuun tullut työkaveri kannatteli Jarkkoa vedenpinnan yläpuolella avun saapumiseen saakka, mutta tämä oli jo kuollut.

Katja jutteli Jarkon kanssa viimeisen kerran edellisenä iltana nukkumaan mennessä. Se oli hyvä ja tavallinen hetki – ja jälkikäteen ajatellen symbolinen.

– Jarkko torkkui sohvalla kun menin vessaan. Pois tullessani häntä ei enää ollut siinä. Sanoin hänelle makuuhuoneessa, että ei tuolla tavalla yllättäen saa lähteä. Hän vastasi menneensä odottamaan minua.

Vihkijästä siunaajaksi

Vaikka suru tulvi yli, oli arjen jatkuttava.

– Minä surin öisin ja silloin kun Kiana oli päiväkodissa. Ja järjestelin hautajaisia. Ihmisten kohtaaminen oli aluksi niin vaikeaa, että kävin ruokakaupassakin Korpilahdella.

Tapaturmainen kuolema johti onnettomuustutkintaan. Jarkon ruumis vietiin Jyväskylään.

Oli riipaisevaa, kun tyttö juoksi pihassa ylös katsoen ja huusi isää.

– Pääsin katsomaan Jarkkoa vasta noin kuukausi onnettomuuden jälkeen, juuri ennen hautajaisia. Se hetki helpotti hautajaispäivää. Silloin ymmärsin, että ihmisen ulkonäkö ei ole ulkokuoressa. Jarkko ei enää ollut siinä.

Katja selitti lapselleen, että isä on mennyt taivaaseen.

– Oli riipaisevaa, kun tyttö juoksi pihassa ylös katsoen ja huusi isää.

Katja ja Jarkko olivat remontoineen omakotitaloaan ja heidän oli määrä järjestää syksyllä tuparit.

– Mutta niiden sijasta tulikin hautajaiset, Katja kertoo.

Pariskunta suunnitteli menevänsä naimisiin seuraavana kesänä.

– Jarkko oli jo ehtinyt soittaa tutulle papilleen kotipaikkakunnalleen Virojoelle ja pyytää häntä vihkimään meidät. Sitten minä soitin ja pyysin häntä siunaamaan Jarkon.

Jarkko haudattiin Jämsänkoskelle. Työkaverit saattoivat Jarkkoa hautaan työautokulkueena ruumisauton perässä.

Muistotilaisuuteen Katja kokosi kuvaesityksen Jarkon kuvista. Tilaisuudessa kuultiin Lauri Tähkän kappale.

Sinun, minä olen sinun, mee sun luojalles kertomaan. Minun, sinä olet minun, vaikka pois nyt sua kannetaan.

"En ole katkera, vaikka näen onnellisia perheitä yhdessä"

Elokuinen perjantai jakaa Katjan ajanlaskua. Nyt hän on 39-vuotias ja ollut leski jo yli puolentoista vuoden ajan.

Katja Lahtinen kertoo muistavansa Kianan kanssa Jarkkoa joka päivä. Jos sataa, Kiana saattaa sanoa isän heittelevän vesipisaroita.

Katja kertoo selvinneensä raskaimman surun yli.

– Onneksi suru ja ymmärrys tulevat asteittain. Jos koko asian tajuisi kerralla, ei mieli kestäisi sitä.

Tiellä on tähän mennessä ollut erilaisia vaiheita. Suru on muuttunut.

– Minua on auttanut ajatus siitä, ettei minun tarvitse ikinä unohtaa. Jarkko oli valloittava persoona.

Yksi Katjan selviytymiskeinoista – ja keino jonka hän neuvoisi myös muille – on jossittelusta luopuminen. Toinen se, ettei katkeruus kannata.

– En ole katkera, vaikka näen onnellisia perheitä yhdessä. Turhasta negatiivisuudesta on luovuttava, samoin liiasta huolehtimisesta.

Kolmanneksi surulle on annettava tilaa.

– Jos kävelen kylällä ja rupean yhtäkkiä itkemään, annan itselleni luvan siihen.

Silti suru ei ole ristiriidassa sen kanssa, että elämä jatkuu.

– Olen nykyään jo avoin uudelle suhteelle. Mutta sellainen tulee sitten, jos on tullakseen.

Vierailuja haudalla

Katja ja Kiana muistavat Jarkkoa joka päivä.

Jos sataa, Kiana saattaa sanoa, että isä heittelee vesipisaroita. Toisinaan hän kertoo näkevänsä isänsä kaljun pilven takaa.

Olohuoneessa on esillä kuva ja Kianan piirros, jossa Katja ja Kiana itkevät Jarkon haudalla. Toisinaan Kiana haluaa haudalle kertoakseen jotain, esimerkiksi saaneensa uuden lelun.

– Kerran Kiana sanoi haudalla, että jos hän olisi tuolla, hän kyllä vastaisi jotain.

On isä vastannutkin, mutta omalla tavallaan. Kun Jarkko oli kuollut, Katja ja Kiana seurasivat lähipuussa perhosentoukan kehittymistä.

– Heippa iskä, sanoi Kiana arkun luona hautajaisissa.

Silloin yli lensi perhonen.

Pauliina Salminen
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista FC Lahden tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 2 vk
0 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi