Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Kaikille aisteille – puutarhat tuoksuvat, mutta pitävät myös ääntä

Kevään kirjoissa vinkkejä kimpun tekoon ja kärsivällisyyden harjoittamiseen.

Puutarhan voi perustaa niin, että siitä saa nauttia kaikilla aisteilla. Kuva: Aku Isotalo

Varma kevään merkki: kukkakirjat ovat ilmestyneet. Riia Koiviston Kukkajuttuja (Tammi 2019) on käytännöllisestä päästä. Mäntsälän Keudassa aikuisena opiskellut kirjoittaja haluaa kirjallaan opettaa ihmiset tekemään kauniita kimppuja ja asetelmia vaikka pienelläkin budjetilla. Jos tuntee, ettei ole näpeistään näppärä, kukkahommeleita ei onneksi tarvitse ottaa vakavasti, kun harjoittelee.

– Käsillä tekeminen on terapeuttista ja auttaa keskittymään, jolloin mielesi saa lepoa muista asioista, Riia Koivisto suosittelee.

Kirja jakaa inspiraatiota ja tietoa. Siitä saa teko-ohjeet, vinkkejä värien käytöstä ja niiden yhdistämisestä ja neuvoja esimerkiksi kukkien säilyttämiseen. Vanha kansa esimerkiksi vinkkaa laittamaan maljakkoon sokeripalan antamaan kasveille enemmän elinaikaa tai lorauksen vodkaa tai sitruunamehua estämään bakteerien kasvua kukkavedessä.

Riia Koivisto haki sidontaopit Mäntsälästä.

Riia Koivisto neuvoo hankkimaan kimppuihin sidottavat kukat joko kukkakaupasta tai luonnosta, mutta muistuttaa toki jokamiehenoikeuksista. Kaikkea luonnossa kasvavaa ei saa raastaa kotiin juhlapöydän somisteeksi ilman maanomistajan lupaa.

Vinkit myös tuunaamiseen

Hyvä vinkki on kimpun tuunaaminen. Joskus käy niin, että lahjakimpusta osa kasveista ehtii väsähtää, kun osa kukista on vielä voimissaan. Koko kimppua ei tarvitse heittää pois.

– Osta muutama uusi kukka kaupasta tai mene puutarhaan, metsään, kedolle tai pellolle keräämään kukkia, Riia Koivisto neuvoo.

– Kun kukat alkavat nahistua, saat kimpusta pitkään iloa, kun vaihdat siihen muutaman uuden kukan, kirja vinkkaa.

Jos kimpun sitomiseen haluaa vaihtelua, aina voi sitoa kranssin. Sellainen sopii jokaiseen vuodenaikaan ja kaikenlaisiin juhliin. Kranssin sitominen on nykyisin suosittu ohjelmanumero illanistujaisissa ja kursseilla.

– Vihreät kranssit kuivuvat ja haalistuvat kauniisti myös sisätiloissa, kirjoittaja kertoo.

Kukkia voi sitoa myös hiuskoristeiksi, seppeleiksi, mobileiksi, asetelmiksi tai pöytäkoristeiksi. Monipuolinen kirja on selkeä ja ohjeet toteutettavissa.

Pihaterapiaa

Toinen kotimainen kevään kirjoittaja on loviisalainen Eija Keckman, jonka Hyvän mielen puutarha (WSOY 2019) tarjoaa terapeuttisen lähestymistavan puutarhoihin.

Loviisalainen Eija Keckman puhuu kokemuksesta.

Eija Keckman puhuu kokemuksesta. Kirjoittaja oli 18-vuotiaana sairauden vuoksi jo saattohoidossa, mutta palasi elävien kirjoihin luontaishoitolan hoitojakson jälkeen. Muutama vuosi sitten hän oli vakavassa moottoripyöräonnettomuudessa ja toipui jälleen puutarhojen kautta.

Eija Keckman muistetaan myös Pioni-puutarhaohjelman juontajana. Hän puhuu teoksessaan muun muassa aistipuutarhoista ja sellaisen perustamisesta. Kirja antaa käytännön vinkit erilaisiin kasvupaikkoihin, esittelee valmiita malliryhmiä ja jopa yksittäisten kasvien merkitystä puutarhaterapiassa.

Esimerkiksi erilaiset tuoksut voivat herättää muistoja pitkänkin ajan takaa. Keckman vinkkaa aktivoimaan jopa tuntoaistia kukkia ja yrttejä koskettamalla.

Hän muistuttaa puutarhaa suunnittelevia myös siitä, että näköaistin lisäksi kasveja voi ajatella sen perusteella, miltä ne kuulostavat. Puutarhaan syntyy äänimaailma, kun tuuli liikuttaa puiden lehtiä tai koristeheiniä.

Eija Keckman on oppinut omassa puutarhaelämässään myös kärsivällisyyttä, ja se on kasvien ansiota.

– Minusta oli piinaavaa katsella puiden ja pensaiden taimia kasvukausi toisensa jälkeen. Ne kasvoivat vuodessa vain muutaman sentin, minä halusin nähdä niiden kasvavan heti, hän muistelee.

Mieli muuttui, kun hän näki Englannissa alppiruusuja, jotka oli istutettu vuonna 1851.

– Kapinahenkeni kärsivällisyyttä kohtaan jäi alppiruusujen alle, hän tunnustaa kirjassaan ja antaa lukijalle tehtäväksi kärsivällisyyttä kasvattavia harjoituksia.

Kirjassa opetellaan myös läsnäoloa – sellaiseen aistipuutarha on erinomainen paikka.

Mervi Pasanen
mervi.pasanen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista FC Lahden tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 2 vk
0 €

Oletko jo tilaaja?

Aiheet:

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi