Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Naisopettaja tuomittiin oppilaansa törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä, tyttö oli tekoaikaan 12–14-vuotias

Oikeuden mukaan nainen tutustui tyttöön, kun hän oli tämän sijaisopettajana alakoulussa Lahdessa. LEHTIKUVA / SAMULI IKÄHEIMO

Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi torstaina naisopettajan kolmen vuoden ehdottomaan vankeuteen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Uhri oli naisen oppilas. Oikeuden mukaan nainen tutustui tyttöön, kun hän oli tämän sijaisopettajana alakoulussa Lahdessa. Lisäksi nainen veti harrastusryhmää, johon lapsi kuului.

Nainen oli tekoaikaan yli 30-vuotias ja uhri 12–14-vuotias. Oikeuden mukaan rikokset tapahtuivat syksystä 2012 tammikuuhun 2015 ulottuneella ajanjaksolla.

Oikeuden mukaan nainen oli muun muassa kosketellut uhrin vartaloa eri tavoin vaatteiden päältä ja alta sekä työntänyt sormiaan tämän sukupuolielimeen. Nainen oli myös saanut tytön tekemään samoin itselleen.

Nainen myönsi syytteet osin, mutta kielsi työntäneensä sormiaan uhrin sukupuolielimeen.

Puhelimesta löytyi tuhansia viestejä

Oikeuden mukaan nainen pyrki jatkuvalla viestittelyllä pitämään tytön lähellään ja eristämään tämän harrastuksista ja ikätovereista.

Esitutkinnassa poliisi löysi tytön puhelimesta opettajan ja tytön välisen viestikeskustelun, jossa oli noin 9 000 viestiä. Lisäksi puhelimesta löytyi noin 300 ääniviestiä.

Päijät-Hämeen käräjäoikeus katsoi, että hyväksikäyttö oli kokonaisuudessaan törkeää. Oikeuden mukaan nainen sai tytön ryhtymään seksuaalisiin tekoihin opettajan ammatin ja ikänsä tuomalla auktoriteetilla. Naisen teot olivat omiaan aiheuttamaan uhrille erityistä vahinkoa, oikeus katsoi.

Nainen opetti lahtelaisessa koulussa vielä viime vuonna, kunnes hänet pidätettiin virasta ennen syyslukukauden alkua. Rikosepäily nousi julkisuuteen viime viikolla ja silloin Lahden opetus- ja kasvatusjohtaja Lassi Kilponen kertoi STT:lle, että kyseinen koulu ei liity rikosjuttuun.

Oikeus määräsi naisen heti vangittavaksi. Vankeustuomion lisäksi hänet määrättiin maksamaan uhrille kärsimyksestä 8 000 euroa ja tilapäisestä haitasta 5 000 euroa.

STT ei julkaise tuomitun nimeä uhrin suojelemiseksi.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi