Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Mehiläisen tytäryhtiöiden henkilöstö marssi ulos Kemissä ja Torniossa – työnantajan neuvotteluyritys kariutui

Terveyspalveluyhtiö Mehiläisen tytäryhtiöiden henkilöstö Kemissä ja Torniossa aikoo marssia ulos työpaikoiltaan. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Terveyspalveluyhtiö Mehiläisen tytäryhtiöiden henkilöstö Kemissä ja Torniossa marssi ulos työpaikoiltaan torstaina iltapäivällä.

Hoitoalan ammattijärjestöjen Tehyn ja SuPerin mukaan puolen tunnin mittaisen ulosmarssin syynä olivat työnantajan toimet, jotka ovat huonontaneet työntekijöiden työssäjaksamista ja työhyvinvointia. Työtahdin kerrotaan olevan niin tiivis, että asiakkaan yksilöllinen ja laadukas hoito ei toteudu.

SuPerin ammattiosaston hallituksen jäsen, lähihoitaja Maria Alalahti kertoi, että esimerkiksi aamuvuoroista on vähennetty työntekijöitä.

– Osalta osastoista on myös muutama potilaspaikka otettu pois, mutta meidän osastolta esimerkiksi ei ole vaan on vain otettu hoitaja pois, Alalahti sanoi STT:lle.

SuPerin ja Tehyn mukaan työntekijät ovat väsyneet työnantajan sanelupolitiikkaan.

– Aina on vain tullut se tieto, että nyt tapahtuu tämmöinen. Meidän kanssamme ei ole neuvoteltu näistä asioista, Alalahti sanoi.

– Ei ole kukaan kysynyt jälkikäteen, miten meillä menee.

Työntekijäpuoli ei lähtenyt enää neuvottelemaan

Mehiläinen Länsi-Pohja kertoi aamupäivällä pitävänsä ulosmarssia lainvastaisena työtaistelutoimena. Yhtiön mukaan se ei ole saanut aiemmin yksilöidysti tietoa järjestöjen nyt esiin nostamista asioista tai suunnitellusta ulosmarssista.

Yhtiö kutsui ammattiosastot neuvotteluihin, joiden tavoitteena olisi ollut löytää yhteisymmärrys ja saada ulosmarssi peruttua. Tehyn ammattiosaston puheenjohtaja Miia Alasaarelan mukaan neuvotteleminen oli tässä vaiheessa myöhäistä. Kaikkien ammattiosastojen hallituksia ei voitu saada kasaan, ja päätökset on tehty aiemmin.

– Asioista, jotka ulosmarssiin ovat johtaneet, on neuvoteltu pitkin matkaa, hän sanoi STT:lle.

Alasaarela korostaa henkilöstön jaksamista sekä potilasturvallisuutta.

– Todella nopeaan tahtiin tulee muutoksia, säästetään, resursseja vähennetään, työtahti on todella tiivistä, hän sanoi.

– Emme halua, että potilasturvallisuus millään tavalla vaarantuu.

Alasaarela toivoo, että jatkossa toimitaan entistä neuvottelevammin.

Kritiikkiä herättänyt sote-ulkoistus

Viime kesänä toimintansa aloittanut Mehiläinen Länsi-Pohja syntyi, kun Meri-Lapissa tehtiin historiallisen suuri sote-palvelujen ulkoistus. Keminmaa, Kemi, Tornio ja Simo allekirjoittivat sopimuksen sote-ulkoistuksesta yhdessä Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin ja Mehiläisen kanssa. 15 vuoden sopimus koskee suurinta osaa Länsi-Pohjan keskussairaalan toiminnasta sekä alueen perusterveydenhuoltoa.

Ulkoistushanke herätti kritiikkiä maan hallitusta myöten. Sopimusta on arvosteltu kalliiksi ja vaikeaksi päästä eroon.

Juuri ulkoistus on Alalahden mukaan aiheuttanut sotkua viime vuoden lomarahojen maksamisessa, mikä on yksi ulosmarssin syy. SuPerin ja Tehyn mukaan viime vuoden lomarahoja on maksettu eriarvoisesti.

Mehiläinen Länsi-Pohjan mukaan yhtiö on maksanut lomarahat kaikille työntekijöilleen, jotka eivät ole niitä saaneet Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin kuntayhtymältä, Kemin kaupungilta tai Tornion kaupungilta.

Ulosmarssista uutisoi aiemmin Yle.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi