Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Presidentti Niinistö ei ole havainnut viitteitä siitä, että Trumpin presidenttiys olisi heikentänyt Suomen mahdollisuuksia päästä Natoon

Presidentti Niinistö vastaili toimittajien kysymyksiin eduskunnassa vaalikauden päättäjäisten yhteydessä. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

Presidentti Sauli Niinistön mielestä on äärettömän tärkeää, että Suomi pitää edelleen kiinni mahdollisuudesta hakea sotilasliitto Naton jäsenyyttä.

– Ei siinä suhteessa minusta maailma ole mitenkään muuttunut, että meidän pitäisi uudelleen harkita sitä, että jätämmekö me itsellemme tällaisen mahdollisuuden. Kyllä meidän minun mielestäni pitää jättää, Niinistö kommentoi eduskunnassa keskiviikkona.

Eduskuntavaalien alla on jälleen virinnyt keskustelua Nato-jäsenyyden hakemisesta.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne sanoi MTV:llä viime viikolla, ettei ole vakuuttunut siitä, hyväksyttäisiinkö Suomea edes mukaan Natoon nykytilanteessa. Rinne viittasi kommentillaan Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin tuomaan epävarmuuteen kansainvälisessä politiikassa.

Rinteen Nato-kanta herätti kansainvälistäkin huomiota, sillä siihen tarttui Kiinan valtiollinen uutistoimisto Xinhua. Nato-keskusteluun palattiin myös tällä viikolla Helsingin Sanomien puheenjohtajatentissä.

Presidentti Niinistöltä kysyttiin arviota, onko Trump todella muuttanut tilannetta Suomen kannalta.

– Ei ainakaan minulle ole tullut mitään sellaista indikaattoria, Niinistö vastasi.

– Hän (Trump) on varmasti aiheuttanut tällä kahden prosentin vaatimuksellaan hieman kulmien korottelua, mutta toisaalta jos tarkkaan ajatellaan, niin niinhän ne ovat Natossa sopineet, että kaksi prosenttia jokainen käyttää. Joku voisi sanoa, että ei se nyt niin perin merkillistä ole vaatia, että tehdäänpä niin kuin on sovittu.

Trump on vaatinut kaikkia Nato-jäsenmaita kantamaan kortensa kekoon ja nostamaan puolustusmenot kahden prosentin tavoitteeseen bruttokansantuotteesta.

Niinistö ei aio keskustella Rinteen kanssa erikseen tämän Nato-lausunnoista.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi