Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Suomalaisia kuolee nyt ennätysmäärä – Sanotaan, että jokainen elämä on arvokas, mutta se ei ole aivan totta

Kuva: Nina Huisman

Lukunopeudestasi riippuen tämän virkkeen tavaamisen aikana maapallolla kuoli kahdesta kymmeneen ihmistä.

Vuorokaudessa maailmassa henkäisee viimeisen kerran noin 150 000 ihmistä.

Suomessa kuollaan tällä hetkellä poikkeuksellisen paljon. Vuonna 2016 kuoli 53 923 suomalaista. Se oli suurin määrä sotavuoden 1944 jälkeen. Esimerkiksi vuonna 2006 suomalaisia kuoli lähes 6 000 vähemmän.

Tilastopiikille on luonnollinen selitys, sillä sotien jälkeen syntyneet suuret ikäluokat ovat varttuneet normaaliin kuolinikään.

Sanotaan, että jokainen elämä on arvokas, mutta julkisuudessa kuolemia arvotetaan hyvin eri tavoin. Esimerkiksi seattlelaislaulaja Kurt Cobain surmasi itsensä 5.4.1994. Länsimaissa itsemurhan saama julkisuus peittosi samaan aikaan Ruandassa tapahtuneen kansanmurhan. Siinä sai surmansa satojatuhansia ihmisiä.

Puolisen vuotta myöhemmin olin armeijassa ja näin omin silmin, kuinka paljon tärkeämpi suomalainen henki on veljeskansojemme edustajiin verrattuna.

Seisoin Sodankylän varuskuntaruokalan horteisessa aamiaisjonossa 28.9.1994 kello 6.30. Radiossa puhuttiin laivaonnettomuudesta. Takaisin kasarmille päästyäni kävin televisiotuvassa katsomassa teksti-tv:stä, missä laivaonnettomuus oli tapahtunut.

Juoksin suruissani tiedottamaan varusmiestupaani tuhannen matkustajan laivan uppoamisesta Suomen vesillä. Sängyissään pötköttäneet asetoverini hätkähtivät:

– Olivatko ne suomalaisia?

– Suurin osa on varmaan virolaisia ja ruotsalaisia, vastasin.

– Hyvä, kuului useasta suusta, ja tuvallinen suomalaisnuorisoa käänsi kylkeään torkkuakseen vielä hetken ennen metsäharjoituksiin lähtöä.

Olin hämmentynyt välinpitämättömyydestä onnettomuuden virolais- ja ruotsalaisuhreja kohtaan, mutta hauduteltuani asiaa ymmärsin väsyneiden nuorten miesten piittaamattomuuden.

Suomi on pieni kansakunta. Historian saatossa olemme olleet monta kertaa tuhon partaalla, joten kansallinen itsesuojeluvaistomme on erityisen korostunut.

Heti luonnonkatastrofeista tai lento-onnettomuuksista kertovien uutisten kärjessä mainitaan, oliko uhrien joukossa suomalaisia. Yleensä ei ole, mutta tapaninpäivänä 2004 suomalaiset oppivat murheellisen uudissanan, tsunamin. Intian valtamereltä vyörynyt hyökyaalto vei mukanaan 179 suomalaisturistia.

Kiinnitimme huomiomme kotimaisiin uhreihin ja Sauli Niinistön pelastautumiseen sähkötolpassa roikkumalla. Vähemmälle huomiolle jäi, että yli 226 000 paikallista ihmistä kuoli tai katosi.

Ihmiskunnan historiankirjoitus on harmillisen usein joukkokuolemien kuvausta. Uhrilukuja on mahdotonta suhteuttaa toisiinsa, mutta niitä on avartavaa vertailla keskenään.

Suomen sisällissodan kauhuissa ja koston kierteessä kuoli yli 36 000 suomalaista. Sisällissodan satavuotismuistelun yhteydessä julkaistiin valokuvia kaduilla retkottavista ruumiista ja monttuihin teurastetuista ruumiskasoista. Ne vaikuttivat kumman tutuilta.

Tosiaan. Meksikossa on vuosikymmeniä napsittu yhtä irvokkaita ruumiskuvia. Sisällissotamme uhriluku vertautuukin Meksikon hurjimpiin vuosiin: esimerkiksi toissa vuonna maassa kuoli väkivaltaisesti lähes 30 000 ihmistä. Määrä lähentelee Syyrian sisällissodan saman vuoden uhrilukua, joka oli noin 38 000 ihmistä.

Seuraamme surullisina tv-uutisista Syyrian raunioita ja ruumiskasoja, mutta Meksikon kokaiinipöllyistä huumesotaa katselemme rattoisana Netflix-murhaviihteenä esimerkiksi Narcos-sarjassa.

Meksikon uhriluvut kalpenevat kuitenkin sen rinnalla, että Yhdysvalloissa kuolee vuosittain liikenneonnettomuuksissa yli 40 000 ihmistä. Liikennekuolleisuus on kuitenkin mediaseksikäs aihe lähinnä silloin, jos autoa kuljettaa ihmisen sijasta robotti. Tasan vuosi sitten uutisotsikot kertoivat maailmanlaajuisesti Teslan automaattiohjauksen pettäneen ja autopilotin kyydissä olleen kuljettajan kuolleen.

Rankemman puoleisista veisuistaan tunnettu suomalaisorkesteri Rytmihäiriö riimitteli kappaleessaan Ihmisiä kuolee (1990) pahaenteisesti: ”Surmaa vesurilla, surmaa vasaralla tai kirveellä, niin tulos on sama!”

Ruandassa hutuihin kuuluneet ääriryhmät kaivoivat keväällä 1994 viidakkoveitset, vasarat ja kirveet esiin. Kansainvälinen yhteisö oli aseeton pidäkkeettömän väkivallan edessä, ja maassa sai surmansa sadan päivän aikana noin 800 000 tutsia ja maltillista hutua.

Suomen ja Neuvostoliiton välinen talvisota kesti viisi päivää pidempään, ja siinä kuoli yli 26 000 suomalaista sotilasta ja arviolta 150 000 neuvostoliittolaista. Uhriluvussa yksi suomalainen siis vastasi kuutta neuvostotaistelijaa.

Kuolinluvuilla mitaten talvisodan veroinen koettelemus oli vuosien 1918–1919 espanjantauti, joka vei hautaan noin 25 000 suomalaista.

Talvisodan suomalaisuhreja oli yli kaksinkertaisesti verrattuna Josif Stalinin 1930-luvun vainoissa kuolleisiin yli 11 000 suomalaiseen. Suomalaiset käyvät yhä sankarihaudoilla, mutta harva tietää sukulaisiaan, jotka maatuvat itärajan takaisissa joukkohaudoissa.

Läntinen maailma hiljentyi 11.9.2001 katsomaan New Yorkin liekehtiviä World Trade Centerin torneja. Terrori-iskussa sai surmansa lähes 3 000 ihmistä.

Yhdysvallat etsi ja löysi ”terroristien tukijan” Saddam Husseinin Irakista. Presidentti George W. Bushin ristiretkeksi kutsuman kostoiskun seurauksena on kuollut miltei puoli miljoonaa irakilaista.

Kuolinsuhde on yhtä vääristynyt kuin amerikkalaisten pelko ulkoisia vihollisia kohtaan – uhrimäärien perusteella Yhdysvaltojen tulisi pelätä ensisijaisesti itseään. Yhdysvalloissa on viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana saanut surmansa yli 1,5 miljoonaa ihmistä jokapäiväisissä arkiammuskeluissa kodeissa, kaduilla, kujilla, kouluissa ja kirkoissa. Se on yhtä paljon kuin punaisten khmerien hirmuhallinto murhasi kansaansa 1970-luvulla Kambodzhassa.

Hurja luku ylittää puolella miljoonalla jopa amerikkalaisten ruumistehtailun napalminkatkuisessa ja turhanpäiväisessä Vietnamin sodassa.

Arkinen ampuma-asekuolleisuus on melkein nelinkertainen verrattuna toisessa maailmansodassa kaatuneisiin 400 000 amerikkalaiseen.

Mutta koska Hollywood sijaitsee Yhdysvalloissa, Normandian maihinnousun 9 387 valkoista ristiä tai tähteä amerikkalaisella hautausmaalla muistetaan vielä pitkään.

Sen sijaan historian hämärään on painunut venäläisen kenraalin Aleksei Brusilovin kesällä 1916 aloittama itärintaman hyökkäys ensimmäisessä maailmansodassa. Sen seurauksena kuoli lähes miljoona Venäjän tai Itävalta-Unkarin sotilasta. Samanaikaisesti länsirintamalla ratkaisemattomaksi jääneessä Sommen taistelussa ylitettiin miljoonan surmansa saaneen haamuraja.

Ensimmäisen maailmansodan lähes 17 miljoonaa kuolonuhria ei opettanut ihmiskunnalle juuri mitään. Sodan kytevistä raunioista roihahtivat joukkotuhon roviot.

Amerikkalainen sarjamurhaaja Ted Bundy tunnusti kolmekymmentä karmivaa murhaa ennen kuin hänet teloitettiin vuonna 1989. Bundy oli kuitenkin pieni tekijä 1900-luvun pahimpien murhaajien rinnalla.

Historian oikkujen, talouskriisien ja sekasorron hämmentävä yhdistelmä nosti Saksassa 1930-luvulla valtaan katkeroituneen murhamiesarmeijan.

Ihmiskunnan onneksi natsien tuhatvuotiseksi kaavailema valtakunta ei kestänyt kuin runsaan vuosikymmenen. Adolf Hitlerin kahdentoista vuoden valtakauden aikana natsit ehtivät tehtailla yli 25 miljoonaa murhaa.

Natsit surmasivat keskitysleireissään kuusi miljoonaa juutalaista ja tappoivat välillisesti kymmenen miljoonaa neuvostosiviiliä. Yksistään Leningradin piirityksessä nääntyi nälkään ainakin 650 000 siviiliä. Se on nelinkertaisesti verrattuna Suomen 1860-luvun nälkävuosien 150 000 uhriin.

Natsien siviileihin kohdistaman julmuuden pystyi ylittämään vain Neuvostoliiton oma ”Isä Aurinkoinen”. Josif Stalinin johtajakaudella yli 20 miljoonaa neuvostokansalaista kuoli oman kotimaansa terrorin uhrina.

Suomalaisilla vankileireillä menehtyi jatkosodan aikana noin 20 000 nälän heikentämää neuvostosotavankia. Luku on häpeällisen suuri mutta kuitenkin vain noin viisi promillea niistä neljästä miljoonasta ukrainalaisesta, jotka Stalinin hallinto näännytti nälkään vuosikymmentä aiemmin.

”Oman lapsen syöminen on raakalaisteko!” ohjeisti 1930-luvun alun neuvostopropaganda nälänhädän keskellä.

Suomessa saksalaisten julmuuksia hyssyteltiin liittolaisvuodet 1941–1944. Sen jälkeen vihollisesta ystäväksi vaihtuneen Neuvostoliiton verivanaa lakaistiin maton alle 1945–1991. Suurvallan sota Afganistanissa (1979–1989) surmasi miljoona siviiliä ja oli maamme poliitikoille ja medialle hankala pala purtavaksi.

Elämme kummallisia aikoja. Venäjällä Stalin on kohotettu jälleen suurmieheksi. Kiinassa Mao Zedongin johtajakautta ylistetään huolimatta siitä, että Maon politiikan seurauksena maassa syötiin 1960-luvun alussa lapsia ja lapsuudentovereita.

Maon suuri teollinen harppaus vuosina 1958–1962 johti nälänhätään, joka vaati varovaisestikin arvioituna yli 30 miljoonan kiinalaisen hengen. Se on vajaa puolet toisen maailmansodan kaikista kuolonuhreista, joita oli noin 70 miljoonaa.

Toinen maailmansota päättyi Hiroshiman ja Nagasakin atomipommeihin. Maailma kauhistui amerikkalaispommien voimasta ja niiden 200 000 siviiliuhrista.

Sen sijaan natsi-Saksan siviilien kärsimyksistä ei juuri puhuttu ennen 2000-lukua. Esimerkiksi liittoutuneiden pommituksissa Hampuriin ja Dresdeniin kuoli kummassakin lähes 50 000 saksalaista. Pommitusten uhrimäärälle antavat mittakaavaa Vietnamin sodan 58 000 amerikkalaista ja jatkosodan 63 000 suomalaista kaatunutta.

Nälkäkatastrofit 1870-luvulla tappoivat jopa 50 miljoonaa ihmistä. Samoin teki 1918–1919 riehunut espanjantauti, kuten myös 1300-luvun puolivälissä kuolemaa kylvänyt musta surma.

Niitä kaksi kertaa tappavampi oli ranskalaisen Stéphane Courtoisin toimittaman Kommunismin mustan kirjan (1997) mukaan kommunismi sadan miljoonan ihmisen tapposaldollaan.

Kommunismia lähentelee kuolettavuudessa kristinusko. Jeesuksen ristiinnaulitsemisen jälkeen jopa 70 miljoonaa kristittyä on heittänyt henkensä uskonsa vuoksi. Ensi alkuun kristittyjä vainosivat juutalaiset ja roomalaiset, mutta myöhemmin heitä kuoli miljoonakaupalla kristittyjen keskinäisissä vainoissa.

Asteroidi päätti dinosaurusten valtakauden runsaat 65 miljoonaa vuotta sitten, ja ihmiskunta on pelännyt samaa kohtaloa elokuvan Armageddon (1998) ensi-illasta lähtien.

Huomattavasti jättiläisasteroidia suurempi uhka elämän jatkumiselle ovat kuitenkin ihmiset itse. Maapallo käykin henkitoreissaan epätoivoista eloonjäämistaistelua ja yrittää päästä ihmisistä eroon ennen kuin me ehdimme tuhota viimeisetkin elämän edellytykset tältä planeetalta.

Kirjoittaja on tietokirjailija. Kirjoituksessa esiintyviä lukuja on koottu useista keskenään ristiriitaisista lähteistä, ja osa niistä on karkeita arvioita.

Timo J.
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista FC Lahden tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 2 vk
0 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi