Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Norjassa merihätään joutunut risteilijä suuntaamassa maihin - lue yön uutiskooste

Norjan rannikolla merihätään joutunut alus on suuntaamassa takaisin maihin, kertoo Norjan yleisradioyhtiö NRK. Suunnitelma on, että kaksi hinaajaa avustaa alusta rantautumaan Molden kaupunkiin aamun valjettua.

Aluksella on ollut 1 300 ihmistä, joista Norjan pelastusviranomaisten mukaan on evakuoitu yli 200.

Viranomaiset ovat valmistautuneet evakuoimaan tarvittaessa kaikki matkustajat. Työtä on vaikeuttanut myrsky ja kova aallokko.

Evakuoiduista matkustajista kolme on loukkaantunut vakavasti.

Norjalaislehti: Risteilyaluksen kapteeni on suomalainen

Norjan rannikolla merihätään joutuneen risteilyaluksen kapteeni on suomalainen, kertoo norjalainen Verdens Gang -lehti. Lehti on haastatellut Viking Ocean Cruises -varustamon hallituksen puheenjohtajaa Torstein Hagenia, jonka mukaan myös henkilökunnan esimies on suomalainen.

Viking Sky -risteilyalus sai aiemmin yöllä kolme moottoriaan toimimaan ja pääsi uudelleen liikkeelle moottorivian jälkeen.

Alus lähetti hätäviestin ja pyysi apua lauantaina iltapäivällä. Alus oli matkalla Tromssasta Stavangeriin.

Suomalaiskomentaja: Erittäin vaativa operaatio

Suomenlahden merivartioston komentaja pitää Norjan rannikolla eilen käynnistynyttä pelastusoperaatiota erittäin vaativana. Komentaja Tom Hanén sanoi STT:lle myöhään illalla, että ihmisten pelastaminen helikoptereihin on kuitenkin meripelastajille perustyötä.

Yli 20 metriä sekunnissa puhaltava tuuli on vaikeuttanut pelastusoperaatiota. Hanénin mukaan helikopteri ei pääse laskeutumaan alukselle, jos se keinuu kovasti.

Karille ajautuminen tai kallistuma tekisi tilanteesta huomattavasti vaarallisemman.

Puolue painaa äänestyspäätöksessä ehdokasta enemmän

Puolueen painoarvo eduskuntavaalien äänestyspäätöksessä on 2000-luvulla korostunut. Suomen vaalitutkimusportaalin mukaan 2010-luvun eduskuntavaaleissa puolue painoi äänestyspäätöksessä jo hieman ehdokasta enemmän. Sama suuntaus näkyy tammikuussa julkaistussa Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksessa.

Eduskuntavaalien ehdokaskeskeisyyttä liioitellaan usein, arvioivat e2 Tutkimuksen tutkijat. Suomen vaalitapa on kuitenkin poikkeuksellisen henkilökeskeinen, mikä korostaa ehdokkaan merkitystä ja hämärtää helposti puolueiden välisiä eroja.

Raskausdiabetesta sairastavien määrä on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa

Raskausdiabetesta sairastavien suomalaisten määrä on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa. Taustalla olevista syistä merkittävin on lihavuuden yleistyminen, Tampereen yliopistosta kerrotaan.

Lihavuuden lisäksi merkittävimpiä riskitekijöitä raskausdiabetekselle ovat yli 40 vuoden ikä, aiemmassa raskaudessa sairastettu raskausdiabetes ja perinnöllinen alttius diabetekselle.

Nainen ja lapsi pelastautuivat palavasta kerrostaloasunnosta Porissa

Nainen ja lapsi pelastautuivat palavasta kerrostaloasunnosta Porissa sunnuntain vastaisena yönä. Päivystävä palomestari kertoo, että asunto tuhoutui palossa täysin.

Hälytys Tiilimäentielle tuli hieman ennen kahta sunnuntaina aamuyöllä. Palomestarin mukaan asukkaat olivat heränneet palovaroittimen ääneen ja poistuneet asunnosta omin neuvoin. He eivät loukkaantuneet.

Tuli syttyi kolmikerroksisen kerrostalon toisen kerroksen asunnossa. Palo ei levinnyt muihin asuntoihin, mutta siitä levisi savua yläpuolella sijaitsevaan asuntoon.

Syttymissyystä ei ole toistaiseksi tietoa.

Paine Mayn syrjäyttämiseen kasvaa kaoottisen brexit-prosessin keskellä

Britanniassa paine pääministeri Theresa Mayn syrjäyttämiseen kasvaa kaoottisen EU-eroprosessin keskellä. Sunday Timesin mukaan maan hallituksen 11 ministeriä yrittää saada Mayn eroamaan.

Pääministerin virka-asunnon lähteet vahvistavat lehdelle, että keskustelut Mayn eron aikataulusta ovat meneillään. Yhden lähteen mukaan jopa Mayn lähimmät avustajat uskovat, että pääministerin ero on välttämätön.

Käytännössä varapääministerinä toiminut David Lidington on yksi vaihtoehto Mayn väliaikaiseksi seuraajaksi. Myös ympäristöministeri Michael Gove ja ulkoministeri Jeremy Hunt ovat seuraajaspekulaatioissa mukana.

Yhdysvalloissa jännitetään yhä Venäjä-tutkinnan tuloksia

Yhdysvalloissa jännitetään edelleen erikoissyyttäjä Robert Muellerin Venäjä-tutkinnan sisällön selviämistä. Tutkinta valmistui perjantaina, ja oikeusministeri William Barr lupasi kertoa sen tärkeimmistä tuloksista kongressiedustajille lähipäivinä, mahdollisesti jo viikonlopun aikana. Toistaiseksi on epäselvää, mitä sisällöstä kerrotaan julkisuuteen.

Yhdysvaltalaismedian mukaan Mueller ei esitä tutkinnan pohjalta uusia syytteitä. Presidentti Donald Trumpin leirissä tämä on tulkittu voitoksi, sillä tiedot ampuivat alas spekulaatiot siitä, että Mueller voi nostaa vielä uusia rikossyytteitä Trumpin lähipiiriä kohtaan.

Rikossyytteen nostaminen istuvaa presidenttiä vastaan ei oikeusministeriön linjauksen mukaan ole mahdollista.

Muellerin tutkinnassa on selvitetty Trumpin presidentinvaalikampanjan ja Venäjän yhteyksiä sekä sitä, onko presidentti syyllistynyt oikeuden estämiseen.

Teollisuuslähteet: Boeing sai valmiiksi turmakonemallinsa korjaukset

Yhdysvaltalainen lentokonevalmistaja Boeing on saanut valmiiksi turmakonemallinsa järjestelmiin tehdyt korjaukset, kertovat teollisuuslähteet uutistoimisto AFP:lle.

Boeing on ilmoittanut päivittävänsä 737 Max 8 -koneiden ohjelmistoa sen jälkeen kun konetyyppi on joutunut kahteen tuhoisaan lento-onnettomuuteen.

Muutokset edellyttävät vielä Yhdysvaltojen ilmailuhallinnon FAA:n hyväksyntää. Viranomainen on antanut Boeingille huhtikuuhun asti aikaa tehdä tarvittavat muutokset tietojärjestelmään, jota on epäilty vialliseksi.

Boeingin turmakonemalli on asetettu laajaan lentokieltoon sen jälkeen kun 189 ihmistä kuoli lento-onnettomuudessa Etiopiassa. Sama konemalli putosi myös Indonesiassa viime lokakuussa.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista FC Lahden tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 2 vk
0 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi