Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Hallituksen ero poisti varmistimet – keskustalla ja kokoomuksella on nyt käytössä kaikki vaaliaseet toisiaan vastaan, sanoo tutkija Karimäki

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ja valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) kohtasivat eduskunnan käytävällä perjantaina. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Hallituksen erolla on se käytännön merkitys, että keskusta voi entistä paremmin suunnata kaikki vaalitaistelun aseet myös kokoomusta vastaan, koska se ei enää ole hallituskumppani. Näin arvioi erikoistutkija Jenni Karimäki Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksesta.

– Verrattuna siihen, että hallitus olisi jatkanut normaalisti, tullaan näkemään huomattavasti kiivaampi vaalikamppailu varsinkin päähallituspuolueiden kokoomuksen ja keskustan välillä.

Hallitus jatkaa toimitusministeristönä, eli hommat jatkuvat, mutta käytännössä uusia avauksia ei tule. Sillä ei kuitenkaan ole juuri käytännön merkitystä, koska eduskuntavaalit ja uuden hallituksen muodostaminen koittavat jo huhtikuussa.

Sen sijaan vaalikamppailulle manööveri voi luoda uudet mittasuhteet, kun kilpakumppanien ei tarvitse enää näyttää vetävänsä yhtä köyttä.

– Tullaan näkemään koviakin puheita entisten päähallituspuolueiden kesken.

"Epätoivon vallassa tehty teko"

Karimäki ja valtio-opin professori Kimmo Grönlund Åbo Akademista arvioivat, että keskusta on yrittänyt vedollaan kammeta vanhoja kannattajia taakseen. Päätös hallituksen erosta oli pääministeri Juha Sipilän (kesk.).

– Varmasti keskusta pyrkii tällä ratkaisulla puhuttelemaan heidän omia ydinkannattajiaan, jotka ehkä pohtivat, että tohtiiko keskustaa enää äänestää, sanoo Karimäki.

Karimäen mukaan keskustan kannattajille halutaan osoittaa, että puolue edelleen tunnustaa tekemänsä virheet ja kantaa vastuun niistä.

Myös Grönlund uskoo, että keskusta yrittää herätellä omia uskollisia kannattajiaan.

– Se voi toisaalta karkottaa liikkuvia ja epävarmoja äänestäjiä, jos ajatellaan, ettei hallitus kuitenkaan jaksanut kantaa vastuuta, sanoo Grönlund.

Sipilän ratkaisua Grönlund luonnehtii epätoivon vallassa tehdyksi – keskustan gallupmenestys kyntää ennätyksellisen alhaalla.

Karimäki uskoo, että hallituksen veto sataa enemmän opposition laariin.

– Oppositio tulee ottamaan soten kaatumisesta ja hallituksen erosta kaiken hyödyn irti. He pyrkivät osoittamaan, että tämä on ollut hirvittävän pitkään nähtävissä ja he ovat sanoneet jo pitkään näin, että sotella ja maakuntauudistuksella ei ole edellytyksiä menestyä.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi