Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Alkuviikko tuo lunta etelään ja kovaa pakkasta koko maahan

Sää kylmenee alkuviikolla. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Talvi palaa Etelä-Suomeen alkuviikolla, kun lunta sataa tuulen saattelemana. Sen jälkeen pakkanen kiristyy keskivertoa kylmemmäksi, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Jari Tuovinen.

Maanantain ja tiistain välisenä yönä maan eteläosaan leviää matalapaine, joka liikkuu itään tiistain aikana. Lunta kertyy kymmenen sentin molemmin puolin, eniten etelärannikon tuntumassa.

Ajokeli kärsii varsinkin tiistaiaamuna lumisateen vuoksi. Pahimmillaan keli on aamulla kolmen ja kymmenen välissä.

Pohjoisessa hiihtolomaviikko sen sijaan alkaa aurinkoisena.

Etelässä on pikkupakkasta. Maan keskiosassa lämpötila on viiden miinusasteen molemmin puolin, pohjoisessa 10–20 pakkasasteen välillä.

Tiistain ja keskiviikon vastaisesta yöstä on tulossa kylmä koko maassa: aamun koittaessa pakkasta on 15–25 astetta etelästä pohjoiseen. Päivällä aurinko lämmittää, ja pakkasta on enää 5–10 astetta Itä-Lappia lukuun ottamatta.

Kylmän keskiviikon jälkeen sää lauhtuu

Kaikkiaan alkuviikon sää on keskimääräistä kylmempi, varsinkin etelässä.

– Kun helmikuussa oli maaliskuun kelejä, nyt maaliskuussa tuntuu tulevan helmikuun kelejä. Nämä ovat heilahtaneet vähän päälaelleen, Tuovinen kuvailee.

Torstaina lounaaseen saapuu seuraava matalapaine, joka voi tuoda lisää lumisateita. Päivän sademäärä on noin 5–10 senttiä.

Talvinen sää ei välttämättä kestä pitkään, sillä torstain kuluessa lämpötila lauhtuu. Perjantaina etelästä saapuu kolmas sadealue, joka voi levittäytyä myös maan keskiosiin ja Oulun korkeudelle. Vielä on liian aikaista sanoa, tulevatko sateet lumena vai vetenä, Tuovinen kertoo.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi