Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Lukijalta

Lukijalta: Äitimme evakkokokemuksesta ehkä rehellisyyttä patsaskeskusteluun

Olin vakaasti ajatellut olla osallistumatta Lahden evakkopatsaskeskusteluun, mutta kun patsastoimikunnan puheenjohtaja vertaa patsashanketta pesukoneen ostoon, niin katsoin kaikki rimat tulleen alitetuiksi.

Sanotaan, että kauneus on katsojan silmässä. Patsaan taiteellinen taso voidaan mielestäni kyseenalaistaa, mutta vielä enemmän se, mitä sillä viestitetään. Eivät kaikki karjalaiset lähteneet sodan jaloista iloisesti juhlimaan.

Jutussa mainittiin myös läänintaiteilijan ajavan asiaa ”pyssyn piippuun”, mutta kyseessähän on entinen läänintaiteilija.

Ohessa kertomus äitini evakkomatkasta, jossa patsaskummi Aira Samulin ei ollut enää mukana, koska hänen isänsä rajakapiaisena oli hissukseen pelastanut perheensä jo hyvissä ajoin pois sodan jaloista.

Otteita äitimme haastattelusta Liperi-Rääkkylän Kotiseutu-uutisissa 27.3.1997:

”Olga Korhonen kertoo päivästä, jonka hän muistaa elävästi – päivä oli 30.11.1939. Olga Korhosen (os. Repo) mukaan hyrsyläläiset jätettiin oman onnensa nojaan. Rajavartijat ja heidän perheensä ehtivät paeta alta pois, mutta vajaat kaksituhatta hyrsyläläistä ei. Hyrsylän mutkan asukaat jätettiin parin kuukauden ajaksi asumaan entisille sijoilleen. Sotatapahtumista ei saanut mitään tietoa.

Olimme aamulla teepöydässä, kun naapurin poika juoksi hätäisesti meille ja kohta oli kaksi venäläistä sotilasta tuvassa pyssyjen kanssa. Ilmoittivat, että meidän on oltava kahden tunnin päästä koululla. Äiti meni shokkiin ja juoksi vain tuvan ja navetan väliä. Karja ja kaikki muut tarpeet oli jätettävä kotiin. Perhe sai ottaa mukaan kolmen päivän eväät. Matkaa lähdettiin tekemään koululle 40 asteen pakkasessa. Meidät vietiin Neuvostoliiton puolelle Interposjolkkan kylään. Jokainen perhe sai pienen huonetilan, jossa nukuttiin lattioilla ilman petivaatteita. Nuorin sisko, puolitoistavuotias, kuoli leirillä. Touko-kesäkuun vaihteessa leirille tuli tieto siirrosta, mutta ei määränpäästä. Meille selvisi vasta matkan aikana, että pääsemme takaisin Suomeen. Hyrsyläläiset vietiin Helsinkiin, jossa Olga Korhosen äiti ja yksi siskoista piti viedä sairaalaan heikon kunnon takia.”

Seppo Korhonen (ReLi)
eduskuntavaaliehdokas
Lahti

Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi