Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Raportti: Valtion työntekijän tulisi voida ehdottaa, millä paikkakunnalla työskentelee

Alueellistamispolitiikka ja periaatteet 2020-luvulla -selvitys luovutettiin tänään Vehviläiselle. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Valtion työntekijälle tulisi antaa virkaa täytettäessä oikeus tehdä ehdotus työskentelypaikkakunnastaan, esittää alueellistamispolitiikkaa koskeva raportti. Alueellistamispolitiikka ja periaatteet 2020-luvulla -selvitys luovutettiin tiistaina kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläiselle (kesk.).

– Selvitystyömme on osoittanut, että valtion läsnäoloa alueilla tarvitaan jatkossakin, mutta olemme siirtäneet katseen perinteisestä alueellistamisesta – virastojen siirtämisestä – enemmän työn organisointiin monipaikkaisuutta ja paikkariippumattomuutta hyödyntäen, kertoo Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reina tiedotteessa.

Reina on laatinut raportin yhdessä valtiosihteeri Anna-Kaisa Ikosen kanssa.

Selvityksen mukaan erityisesti digitalisaatio on avannut valtion keskushallinnon toimintojen ja henkilöstön sijoittumiselle aivan uusia mahdollisuuksia. Paikasta riippumattoman työn johtaminen vaatii myös erilaista otetta kuin esimiestyö fyysisesti yhtenäisessä yksikössä.

Raportissa muistutetaan, että paikasta riippumattoman työskentelyn mahdollistaminen on keskeinen tekijä, kun huolehditaan valtion kilpailukyvystä työnantajana.

Lähtökohtaisesti pääkaupunkiseudun ulkopuolelle

Julkisten toimijoiden yhteisiä asiointipisteitä pitää kehittää tavoitteellisesti, selvityksessä ehdotetaan. Asiakaspalveluihin suositellaan valtion, kuntien sekä yksityisen sektorin kesken yhteispalvelumallien käyttöönottoa. Yhteistyöskentelyllä maan eri osissa mahdollistettaisiin työn tekeminen joustavasti.

– Valtion toimintaa ja läsnäoloa alueilla tarvitaan, Reina painottaa.

Perinteisempiä yksittäisiä valtion toimintoja koskevia alueellistamisia tehtäisiin raportin mukaan tilanteissa, joissa on kysymys selvästi uusista yksiköistä tai olemassa olevien merkittävästä laajentamisesta.

– Näissä lähtökohta olisi sijoittuminen pääkaupunkiseudun ulkopuolelle, Reina sanoo.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi