Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Lähihoitajien koulutusta lisätään jo tänä vuonna – vanhuspalveluja painotetaan erityisesti

Lähi- ja sairaanhoitajia aiotaan kouluttaa aiempaa enemmän. LEHTIKUVA / SARI GUSTAFSSON

Toisen asteen lähihoitajakoulutukseen tulee tänä vuonna 500 opiskelijavuotta lisää. Erityispainotuksena ovat vanhuspalvelut. Oppilaitoksissa lisäys voidaan käyttää sekä kokonaan uusien opiskelijoiden ottamiseen että tarvittaessa jo valmistuneiden lähihoitajien muunto- ja täydennyskoulutukseen, kertoo opetusministeriö.

– Ammattikorkeakouluille lisäämme 5 miljoonaa euroa sairaanhoitajien koulutusmäärien nostamiseksi. Näillä toimilla pääsemme alkuun, sanoo opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) ministeriön tiedotteessa.

Vanhustenhoidossa osaavan henkilöstön tarve painottuu etenkin vanhusten asioihin erikoistuneisiin lähihoitajiin. Sijoittuminen lähihoitajakoulutuksen eri osaamisaloilla on ministeriön mukaan epätasaista, eikä vanhuspalveluihin, geriatriaan tai saattohoitoon erikoistuvia lähihoitajia saada tarpeeksi.

Myös muuta koulutusta tarvitaan

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys muistuttaa, että samalla kun lähihoitajien koulutusmääriä nostetaan, tulee ammatillisessa koulutuksessa huolehtia kaikkien alojen ammattiosaajatarpeista.

Vuonna 2017 lähihoitajaopiskelijoita oli noin 35 000, ja heitä valmistui noin 15 000. Lähihoitajaopiskelijoiden osuus kaikista ammatillista perustutkintoa suorittavista opiskelijoista on kehittämisyhdistyksen mukaan jo nyt noin 18,5 prosenttia.

Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten koulutusmäärien kasvattaminen on kehittämisyhdistyksen mukaan perusteltua, kun väestö ikääntyy ja palvelujen tarve kasvaa.

– Tärkeää on myös ennakoida mahdollisen hoitajamitoituksen tiukkenemisen tuomaa koulutustarvetta, toteaa Ammattiosaamisen kehittämisyhdistyksen toimitusjohtaja Veli-Matti Lamppu tiedotteessa.

Samalla kehittämisyhdistys kuitenkin muistuttaa, ettei pidä unohtaa lähes kaikkia toimialoja koskevaa pulaa ammattitaitoisesta työvoimasta.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi