Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Lumen ja jään aiheuttamat vauriot tuovat poikkeuksia junaliikenteeseen myös viikonloppuna

Kaukojunia korvataan viikonloppuna busseilla ja muilla junavuoroilla, tiedottaa VR . Ennakoivilla peruutuksilla pyritään yhtiön mukaan saamaan lisäaikaa kaluston sulattamiseen ja huoltotöihin. Junakalustoa on jäätynyt ja vaurioitunut lumen ja jään vuoksi.

Suurin osa kaukoliikenteestä, 97 prosenttia, liikennöidään kuitenkin normaalisti. VR sanoo, että korvatut junavuorot ovat sellaisia, joissa on tyypillisesti vähän matkustajia. Matkantekijöitä opastetaan varautumaan kalustomuutoksiin ja myöhästelyyn.

Alkuviikon mahdollisista muutoksista VR tiedottaa sunnuntaina. Jos muutoksia tulee, ne pyritään tekemään siten, että työmatkaliikenne sujuu normaalisti.

Lauhtuminen tuo vesisateita

Tänään Suomen yli itään on kulkenut lumisadealue, ja sää on lauhtunut maan pohjoisosia lukuun ottamatta. Ilmatieteen laitoksen mukaan perjantaina luvassa on toinen sadealue ja viikonloppuna perässä tulee vähintään yksi ja ehkä jopa kaksi sadealuetta lisää. Samalla lämpötilat lauhtuvat myös pohjoisessa.

Ainakin etelässä sateet muuttuvat lauhtumisen myötä vetisiksi.

Ilmatieteen laitoksen kelivaroituskartta näytti aiemmin päivällä keltaista eli mahdollisesti vaarallista kaikkialle paitsi Pohjois-Suomeen. Illansuussa varoitus poistettiin, mutta varoitukset jatkuvat näillä näkymin perjantaina ja ulottuvat tuolloin vielä pohjoisemmaksi.

Lauantaina ja sunnuntaina huono ajosää noussee pohjoiseen asti, ja etelässä tilanne helpottaa väliaikaisesti.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi