Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Pekka Haavistolla meni aamukahvi väärään kurkkuun pääministeriuutisesta

Haavisto oli suomalaisten suosikki seuraavaksi pääministeriksi Lännen Median joulukuisessa kyselyssä. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa

Köyhyys, ilmastonmuutos ja tasa-arvo. Nämä kolme teemaa vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto ottaisi seuraavaan hallitusohjelmaan, jos vihreät ovat siitä neuvottelemassa. Haavisto valittiin marraskuussa vihreiden puheenjohtajaksi ensi kesän puoluekokoukseen asti. Hän on luvannut vetää hallitusneuvottelut, mutta ministeripestejä hän ei vieläkään ennakoi.

– Vaalikuume on ihan hyvä – kunhan ei lämpötila nouse niin korkealle, että ajatus sakkaa. Olen monella tavalla sitoutunut tähän projektiin, mutta jätän vihreiden päätettäväksi kysymykset vaalien jälkeen, hän sanoo.

Haavisto kertoo vetäisseensä aamukahvit väärään kurkkuun huomatessaan joulukuussa olevansa suomalaisten suosikki seuraavaksi pääministeriksi Lännen Median kyselyssä.

– Syksyllä sai kuulla puheenvuoroja, että vihreät suurin piirtein häviää maailmankartalta ja sitten oltiinkin yhtäkkiä pääministeripuolue. Näin nopeaa tunnelman vaihdosta en ole ennen nähnyt.

Jos jotain vihreät vaikeasta kesästä ja syksystä oppivat niin sen, miten nopeasti asiat voivat mennä vinksalleen. Haaviston mukaan se on tehnyt monien vihreiden joskus värikkäistä kannanotoista vähän maltillisempia.

Hän sai kuitenkin omilta heti alkajaisiksi ryöpyn niskaansa sanottuaan, ettei sulje pois yhteistyötä perussuomalaisten kanssa.

– Kunnioitan ihmisiä, jotka näkevät, että tässä on niin fundamentaalisista eroista kysymys, ettei voida edes ajatella yhteistyötä. Populistisille liikkeille on kuitenkin ominaista, että ne voivat nopeastikin vaihtaa kantojaan tai kampanjoidensa kärkeä. Sen vuoksi valmius yhteistyöhön pitää säilyä.

Haavisto sanoo muistavansa hyvin ajan, jolloin vihreät itse oli se outo ryhmä, josta ajateltiin, että noiden kanssa ei ainakaan mitään yhteistyötä voi tehdä.

– Sen tapainen leimaaminen ei tee poliittiselle keskustelulle hyvää. Asioista saa ja pitääkin olla eri mieltä ja vahvasti saa myös haastaa. Silti omista arvoista on pidettävä kiinni. On selvää, että vihreät eivät tule olemaan hallituksessa, joka on EU-kielteinen, joka haluaa sulkea Suomen rajat tai joka suhtautuu kielteisesti tasa-arvoon ja ihmisoikeuksiin.

Eduskunnasta putoaminen oli hyvä kokemus

Haavisto muistaa hyvällä pääministeri Paavo Lipposta (sd.), jonka ensimmäisessä hallituksessa hän istui ympäristö- ja kehitysyhteistyöministerinä.

– Opin Lipposelta paljon siitä, miten viiden puolueen sateenkaarihallitus pidetään pystyssä. Hän oli kova muillekin, mutta omilleen erityisen kova, jos koki, että omat sooloilevat tai lähtivät rikkomaan hallituksen henkeä. Koalitiohallituksessa vaaditaan pääministeri, joka osaa tasapainottelun eri ryhmien välillä ja katsoo, että kaikki saavat kohtuullisessa määrin omia tavoitteitaan läpi.

Haavisto putosi eduskunnasta vuoden 1995 vaaleissa. Se oli hyvä kokemus, hän sanoo nyt.

– Silloin päätin, etten koskaan halua olla uudestaan sellaisessa tilanteessa, että rakennan tulevaisuutta vain yhden kortin varaan. Elämässä pitää olla vaihtoehtoja ja erilaista osaamista. Eduskunnasta putoaminen avasi itselleni YK-tehtävät.

Hävittäjärahoista heltiäisi osa köyhien auttamiseen

Köyhyyteen vihreät vastaisivat pitkällä aikavälillä noin 600 euron perustulolla, mutta ensi hätään ratkaisu olisi perustoimeentuloturvan korottaminen ja kaikkein alhaisimpien tuloryhmien auttaminen.

– Toivomme, että tulevassa sosiaaliturvaremontissa otettaisiin perustulon suuntaan askelia. Sosiaaliturvajärjestelmän pitää sopeutua työelämän muutokseen. On tärkeää, että meillä on perustulo, joka aktivoi ja tekee esimerkiksi tilapäisenkin työn vastaanottamisen järkeväksi. Meidän on pakko kehittää jokin malli, joka mahdollistaa sen, että välillä opiskellaan ja välillä tehdään töitä kevyemmällä byrokratialla ja harkinnalla kuin nykyään.

Puolue lohkaisisi tätä varten paitsi yritystuista noin miljardin, myös siivun 10 miljardin euron hävittäjäkaupoista.

– Haluamme, että puolustuksessa raha käytetään yhtä järkevästi ja yhtä kriittisesti kuin budjetin muut menot. Hävittäjien tarkan määrän sijaan kannattaakin puhua puolustuskyvyn kokonaisuudesta.

Vihreät myös uskoo, että perustulomalli itsessään säästäisi, koska se vähentäisi niin paljon toimeentuloetuuksiin liittyvää byrokratiaa.

Verotuksen painopistettä vihreät siirtäisivät työn verotuksesta ympäristöhaittojen verotukseen.

– Saastuttajan tulisi aina maksaa.

Perheuudistus ja translaki eteenpäin

Tasa-arvon edistämisessä yksi konkreettinen osa on perhevapaauudistus, jonka Haavisto sanoo jääneen tämän hallituksen panttivangiksi.

– Mutta on siellä muutakin, esimerkiksi translain eteneminen. On ollut sääli katsoa, kun neljä vuotta on istuttu sellaisten asioiden päällä, joista monet hallituksen sisälläkin tietävät, että niissä pitäisi päästä eteenpäin.

Haaviston mielestä on myös ihan selvää, että ilmastokysymykset tulevat ensi kaudella eteen paitsi kotimaan myös EU-politiikan kautta. Suomen tulee puheenjohtajamaana saada EU tehostamaan päästökauppaa ja tekemään hiilinielujen kasvattamisesta palkittavaa.

Suomalaisten luovuuteen vankasti uskova Haavisto näkee, että ympäristöteknologiassa piilee tuleva menestystekijä.

Hän kertoo tehneensä paljon yhteistyötä Climate Leadership Coalitioniin kuuluvien yritysten kanssa. Sellaisten kuin muun muassa Neste , Kone ja St1 .

– Ne ovat yrityksiä, jotka haluavat olla eturintamassa ilmastonmuutoksen torjunnassa. He ajattelevat, että hallitus tekee liian vähän ja potentiaalia on enempään.

Ajatus siitä, että ilmastonmuutoksen torjuminen kuuluu muille kuin Suomelle on Haaviston mielestä Suomen talouden kannalta erittäin huono vaihtoehto.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi