Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa
Tarja
Koljonen
@TarjaKoljonen tarja.koljonen@uutissuomalainen.fi

Uutisen takana: Lomamatkalle lentämällä – häpeä! Jos ilmastoahdistus iskee, voi aina ottaa mallia maata pitkin matkustavista

Ympäristön kannalta parasta olisi pysyä kotona, mutta matkailusta on tullut jo elämäntapa.

Junakaan ei ole päästötön kulkuneuvo, mutta saattaa lievittää lentämisen aiheuttamaa ilmastotuskaa. Maata pitkin matkustaminen kiinnostaa yhä useampaa suomalaista. Kuva: Tiina Mutila

Yhtäkkiä se toistuu monen puheessa: ”Lentäminen hävettää. Ei oikein kehtaa kertoa kenellekään, että aikoo matkustaa lomalle lentämällä.”

Interrail-kortin hankkimista ja junareittejä suunnittelee jo useampi tuttavapariskunta. Ja "Maata pitkin matkustavien" ryhmä Facebookissa saa uusia jäseniä lähes joka päivä.

Ilmastoahdistus kuuluu kyllä puheissa, mutta teoissa se ei vielä näy.

Suomalaiset matkustavat tänä vuonna entistä enemmän ja useammin juuri lentämällä. Vuosittain Suomesta tehdään ulkomaille yli 5,4 miljoonaa lentomatkaa, ja niistä vapaa-ajan matkoja on 72 prosenttia.

Trendit liikkeelle pienistä ilmiöistä

Mutta silti, pienistä ihmisryhmistä ja ilmiöistä kaikki trendit lähtevät liikkeelle.

Matkamessujen teemana oli tänä vuonna vastuullinen matkailu. Tapahtuman kanssa rinnakkain järjestetty Maata pitkin -matkamessut houkutteli ennätysmäärän osanottajia. Lentolakkoon tai ainakin lentämisen vähentämiseen sitoutuu yhä useampi.

Pitääkö lomalentämistä nyt hävetä?

Johtaja Antti Honkanen Lapin yliopiston matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutista uskoo, että lentämiselle käy samoin kuin vegaaniudelle ja lihan syömiselle.

– Vegaaniruokavalio on kasvattanut suosiotaan jo vuosia, mutta samaan aikaan lihan kulutus kasvaa. Lentämisen suhteen käy samoin. Todennäköisesti suurin kasvu on niiden ihmisten joukossa, jotka eivät kategorisesti kieltäydy lentämisestä, mutta etsivät aktiivisesti muita vaihtoehtoja.

Junailu sittenkin monimutkaista?

Vihreiden veteraanipoliitikko Pekka Haavisto palasi nuoruutensa interrail-reiteille viime kesänä. Hän huomasi, ettei rautateillä matkustaminen olekaan aina kovin vaivatonta ja helppoa. Euroopan pitäisi päivittää rautatieyhteytensä ja saada ne yhdenmukaisiksi koko alueella, jotta junamatkailu oikeasti voisi kilpailla lentomatkailun kanssa. Kuva: Vesa Moilanen

Vaikka lentoliikenteen osuus kaikista kasvihuonepäästöistä on vain 2–3 prosenttia, voi lentojen rooli yksittäisen ihmisen hiilijalanjäljessä olla suuri. Lentämisen välttäminen on yksi suurimmista ilmastoteoista, joita yksilö voi tehdä.

Matkailusta harva haluaa kuitenkaan luopua, sillä se on jo juurtunut osaksi elämäntapaa.

– Ihmiset ovat verkottuneet ihan eri tavalla kuin muutama vuosikymmen sitten. Suomalaisia asuu ulkomailla, ihmiset tutustuvat opinnoissa ja työpaikoilla ulkomaalaisten kanssa, Honkanen muistuttaa.

Monen mielestä lentämisestä luopuminen ei saakaan tarkoittaa matkustamisen päättymistä. Euroopassa matkustaminen onnistuu junalla ja bussilla ja vertaistietoa on nyt saatavilla.

– Maata pitkin matkustavien ryhmä on aivan verraton. Siellä jaetaan kokemuksia reiteistä, aikatauluista ja hinnoista. Olisi paljon työläämpää etsiä itse kaikki vaihtoehdot, kun ne jollakin toisella ovat jo valmiina, erikoistutkija Johanna Niemistö Suomen ympäristökeskuksesta sanoo.

Vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto julkaisi vastikään Eurooppa raiteilla -kirjan, jossa toteaa junamatkustamisen vielä liian monimutkaiseksi, jotta se voisi kilpailla tehokkaasti lentomatkustamisen kanssa. Interrail-kortista huolimatta moneen junaan tarvitaan erikseen maksava paikkalippu tai sitten lippuja tiettyyn junaan ei vain ole saatavissa interrail-kortilla, Haavisto kirjoittaa.

Virtuaalimatkoja, lukumatkoja

Antti Honkasen mielestä lentämistä on kuitenkin Suomessa vaikea välttää, jos matkustaa haluaa. Lyhyiden välimatkojen Keski-Euroopassa mahdollisuudet ovat paremmat.

Junamatkustaminenkaan ei ole päästötöntä ja aikaa se vaatii hitusen enemmän kuin lentäminen.

Ympäristön kannalta parasta olisikin pysyä kohteessa.

Tulevaisuudessa sekin saattaa olla yksi vaihtoehto. Sitran Lentolakkoon liittyvä LitAdvisor-haaste kehottaa vaihtamaan yhden lomalentomatkan lukumatkaan. Lukumatkailun kehutaan olevan yhtä rentouttavaa ja maailmankuvaa avartavaa kuin lentomatkustamisenkin. Virtuaalilasien avulla taas etelän aurinkoranta ja kansallispuiston erämaa tulevat omalle kotisohvalle.

Tarja Koljonen / Uutissuomalainen
tarja.koljonen@uutissuomalainen.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi