Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Sipilä: Hallitus kokoontuu neuvotteluun seksuaalirikosepäilyjen vuoksi

Hallitus kokoontuu seksuaalirikosepäilyjen vuoksi alkavalla viikolla, kertoo pääministeri Juha Sipilä (kesk.) Twitter-tilillään. Sipilä tviittaa, että hallitus kokoontuu Oulun ja Helsingin "epäinhimillisten ja tuomittavien tapahtumien vuoksi" neuvotteluun sekä tiistaina että perjantaina.

Oulun poliisi kertoi menneenä perjantaina, että on ottanut kiinni useita ulkomaalaistaustaisia miehiä, joita epäillään alle 15-vuotiaiden tyttöjen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Helsingissä taas poliisi otti lauantai-iltana kiinni kolme ulkomaalaistaustaista miestä, joita epäillään törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja törkeästä raiskauksesta.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen kertoi sunnuntaina iltapäivällä kutsuvansa eduskuntaryhmät koolle keskustelemaan lapsiin kohdistuvien törkeiden seksuaalirikosten torjunnasta. Kaikkonen esittää kutsun suurimman eduskuntaryhmän puheenjohtajana.

Eduskuntaryhmien kokoontuminen on määrä pitää tiistaina.

– Jokaisen Suomeen tulevan on elettävä maamme lakien mukaan ja kunnioitettava toisen ihmisen koskemattomuutta. Muuta vaihtoehtoa ei ole, katsoo Kaikkonen tiedotteessaan.

SDP:n Lindtman: Toimiin jo tällä vaalikaudella

Aiemmin sunnuntaina SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman esitti eduskuntaryhmien kokoontumista.

Lindtmanin mukaan toimiin voidaan ryhtyä vielä tällä vaalikaudella. Eduskunnan lakivaliokunnassa on parhaillaan käsittelyssä seksuaalirikoksiin ja kansalaisuuslakiin liittyviä lakiehdotuksia, joihin Lindtman ehdottaa muutoksia nykyisen lainsäädännön kiristämiseksi.

Lindtman listasi esityksessään kuusi toimenpide-ehdotusta, joihin kuuluvat lapsiin kohdistuvien törkeiden seksuaalirikosten vähimmäisrangaistusten koventaminen sekä se, että törkeisiin seksuaali- ja väkivaltarikoksiin syyllistynyt voisi menettää kansalaisuutensa.

Ehdotuksissa uuden poliisiyksikön perustaminen

Lindtman ehdottaa myös, että nykyistä raiskauskriminalisointia muutettaisiin niin, että alle 13-vuotiaaseen lapseen kohdistunut sukupuoliyhteyden sisältänyt hyväksikäyttö tuomittaisiin aina törkeänä raiskauksena.

Ehdotuksiin kuuluu myös "riittävästi resursoidun" poliisin erikoisyksikön perustaminen tutkimaan ja torjumaan netissä tapahtuvaa rikollisuutta. Lisäksi Lindtman penää eduskuntaa edellyttämään hallitukselta tämän vaalikauden aikana lisäbudjettiesitystä, jolla poliisin resursseja vahvistettaisiin ja lisävaroja osoitettaisiin netissä tapahtuvan ja lapsiin kohdistuvan rikollisuuden torjuntaan.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi